Vadelma-valkosuklaa­juustokakku

Vadelma-valkosuklaa­juustokakku

06. 04. 2015
Tämä hyydytetty juustokakku on ehdottomasti blogini käytetyin ohje. Raikas marjamousse yhdistettynä suklaaseen on takuuvarma hitti.

 

Tällä mousseohjeella teen kakun aina, jos en ehdi testailla mitään uutta. Se onnistuu satavarmasti aina ja koskaan eitarvitsee jännittää onko kakku nyt varmasti hyvää tai pysyykö se kasassa (joskus reseptejä testatessa näin kun ei aina ole). Jos sukulaiset pyytävät tekemään kakkua se on lähes aina tämän tyylinen kaksikerroksinen juustokakku.

Ohje on minulle hyvin rakas, sillä tällainen oli myös hääkakkumme. Muistan sen ulkoa vaikka unissani ja pystyn tekemään sen todella nopeasti. Lisäksi tällaisen kakun ainekset löytyvät meiltä lähes aina kotona, sillä usein kaupassa käydessäni ostan ihan vaan varmuudeksi vähän tuorejuustoa ja paljon kermaa. Suklaalevyjä laskin eilen (niitä pitää aina ostaa pari kaupasta, ettei vaan ole loppu, kun jotain pitäisi leipoa) ja kas kummaa, kaappien kätköistä löytyi 18 levyä suklaata. No puolustukseni sanon, että olin varannut suklaata ekstra paljon tämän päiväisiä juhlia varten. Juhlat jouduin tosin perumaan uusiutuneen angiinan takia ja pääsiäisleipominenkin sai väistyä, joten suklaata on nyt sitten varastossa aika paljon. Eiköhän se tule kuitenkin pian käytettyä.

Ja koska en päässyt leipomaan, piti arkistojen kätköistä kaivella vanhoja kuvia ja katsella löytyisikö sieltä mitään kivaa blogiin. Ja hupsis, tästä muutama viikko tekemästäni kakusta en ollutkaan muistanut tehdä minkäänlaista postausta vielä, koska ajattelin sen ohjeen jo olevan blogissa. Periaatteessahan se onkin, mutta ei vielä vadelmaisena versiona.

Ohje on sama kuin Punaherukka-valkosuklaakakussa, vaihdoin vain herukat vadelmaan. Jos käytät ulkomaisia vadelmia, muista keittää niitä vähintään kolme minuuttia. Kotimaiset voi sen sijaan survoa ja paseerata suoraan.

On muuten kiva katsoa noita vanhoja blogikuvia, kyllä tässä on jotain vuosien aikana oppinut. Olen myös yrittänyt viimeaikoina panostaa enemmän koristeluun ja etenkin nuo marenkikoristeet ovat ihan huippuja. Tosin ne pitää nostaa vasta juuri ennen tarjoilua kakun päälle, muuten ne alkavat sulaa. Tämän raidallisen marenkivinkin sain ollessani tekemässä mallikakkua Dr. Oetkerille. Raidat piirretään elintarvikevärillä tyllan sisäpuolelle ennen kuuin se asetetaan pursotinpussiin ja pussi täytetään marenkivaahdolla. Tämä on hauskaa vaihtelua kokonaan värjättyihin marenkeihin. Marenkejen ohje löytyy täältä.

Tuo Oetkerille tekemäni pöllökakku löytyy muuten Dr. Oetkerin uusimmasta reseptivihosta. Suunnittelin mallin mahdollisimman helpoksi toteuttaa ja silti kakku on hauskan näköinen.

Vadelma-valkosuklaajuustokakku

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja:

  • 200 g Digestive- tai kaurakeksejä
  • 100 g voita sulatettuna

Valkosuklaatäyte

  • 3 liivatelehteä
  • ½ tlk (125 g) maitorahkaa
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 dl sokeria
  • 2 rkl kiehuvaa vettä
  • 200 g valkosuklaata
  • 2 dl kuohukermaa

Vadelmatäyte

  • 300 g vadelmia
  • 1 dl sokeria
  • 4 liivatelehteä
  • 2 dl kuohukermaa
  • ½ tlk (125 g ) maitorahkaa
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa

Ohjeet

Pohja

Vuoraa 20–24 cm:n irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla. Öljyä ja tomusokeroi reunat tai käytä leivinpaperireunusta tai reunakalvoa. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voisula. Painele seos kevyesti irtopohjavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan. Huom! Jos käytät reseptissä kuohukerman sijasta vispikermaa, tarvitset suuremman vuoan (24 cm).

Valkosuklaatäyte

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita yhteen rahka, tuorejuusto ja sokeri. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa, anna jäähtyä hetken. Vatkaa kerma vaahdoksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan vesitilkkaan. Sekoita ne vatkaten tuorejuusto seokseen, lisää sulatettu suklaa. Kääntele joukkoon kerma ja kaada täyte pohjan päälle. Laita jääkaappiin vadelmatäytteen valmistuksen ajaksi.

Vadelmatäyte

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vadelmat ja sokeri kattilassa. Paseeraa vadelmat siivilän läpi, jotta saat sileää sosetta. Sekoita pehmenneet liivatelehdet lämpimän marjasoseen joukkoon. Vaahdota kerma. Sekoita rahka ja tuorejuustoa marjaseokseen. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma. Kaada seos valkosuklaakerroksen päälle ja anna hyytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään.

Koristele kakku haluamallasi tavalla. Jos käytät koristelussa marenkeja, asettele marengit kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua tai dippaa marenkien pohja suklaaseen, jotta ne eivät sula kakun päälle jääkaapissa.

Kategoriat

Juustokakut

Avainsanat

vadelma Valkosuklaa

Kommentit(314)

  
  • . sanoo:

    moi! miten korkea kakusta tulisi jos tekisi 18 cm vuokaan? vai kannattaisiko vähentää aineksia?

    • Kakusta tulee silloin noin 10-12 cm korkea. Voit vähentää hieman aineksia tai korottaa kakkuvuokaa reunakalvolla.

  • Kaisa sanoo:

    Heippa, onnistuuko jos tekee kerrokset toisinpäin että valkoinen jääkin päälle?

    • Onnistuu, mutta vadelmatäytettä pitää silooin hyydyttää hetki ennen valkosuklaakerroksen lisäämistä. Vadelmatäyte on hieman ohuempaa ja jos valkosuklaan kaataa päälle heti, se painuu vadelman sisään.

  • Ellu sanoo:

    Hei! Millainen vaalea kerros tähän kakkuun olisi sopiva, jos on suklaalle allerginen. Voisiko olla esim jotakin makeaa vanukasta, mutta mitä lisäksi.

    • Hei! Tekisin ehkä vadelman pariksi vaniljaisen kerroksen, eli koravaisin suklaan vaniljavanukkaalla ja lisäisin vähän vanilja-aromia vielä mukaan. Tällöin kannattaa lisätä kerrokseen 1 liivate, kun suklaan hyydyttävä vaikutus jää pois. Jos olet lakritsin ystävä, suosittelen lämpimästi kokeilemaan myös tätä vadelma-lakritsikakkua https://www.makeaa.fi/vadelma-lakritsijuustokakku/

  • Nimetön sanoo:

    Hei,tein testikakun ja vadelmat on tähän aikaan vuodesta vielä aika mauttomia ja vadelma kerroksesta tuli myös vaalea…Voisiko vadelma kerroksen tehdä muuten samalla ohjeella mutta vaihtaisi maustamattoman tuorejuuston vadematuorejuustoon ?

    • Hei! Kannattaa käyttää kotimaisia pakastevadelmia, niissä on aina sopivasti makua ja väriä. En ole itse maistanut tuota vadelmatuorejuustoa, joten en osaa siitä sanoa, mutta parhaan maun saat varmasti noilla kotimaisilla vadelmilla.

  • Nimetön sanoo:

    Hei,jos teen kakun gluteenittomana ja laktoosittomana,niin millä tuon valkosuklaan voisi korvata ja mitä keksejä pohjaan kannattaa käyttää?Vai kannattaisiko tehdä vadelmatäyte tuplana?

    • Hei! Tykkään itse iChocin valkosuklaasta, olen tehnytkin tämän valkosuklaakerroksen joskus sillä kokonaan vegaanisesti käyttäen hyydyttämiseen vegegeliä https://www.makeaa.fi/vegaaninen-punaherukka-valkosuklaakakku/ . Keksipohjassa toimivat vaikka pirkan gluteenittomat kaurakeksit tai jos haluat tumman pohjan, pirkan vaniljatäytekeksit on myös ihania (ne domino-tyyliset). Jos käytät pohjaan täytekeksejä, voit vähentää hieman voin määrää, koska täyte auttaa kasassa pysymisessä.

  • Mansikki sanoo:

    Heippa! Olen tehnyt tämän kakun muutaman kerran ja maku on aivan taivaallinen! Nyt olisi juhlat tulossa ja pakastimessa viime kesäisiä mansikoita, voisikohan vadelman korvata pakastemansikalla?

    • Hei Mansikki! Periaatteessa voit korvata mansikalla suoraan, mutta mansikka sisältää niin paljon enemmän vettä, että makuu jää mielestäni näin tehdessä hieman vaisuksi. Suosittelen keittämään mansikkaa hieman kasaan, jotta saat voimakkaamman maun. Täällä ohje keitettyyn mansikkakerrokseen, jonka voit yhdistää myös valkosuklaakerroksen kanssa limen sijaan https://www.makeaa.fi/mansikka-limejuustokakku/.

  • Laura sanoo:

    Hei, voiko kakun pakastaa?

    • Moi Laura! Kakku sopii pakastettavaksi. Muista sulattaa se rauhassa, ota mieluiten jo edellisenä iltana jääkaappiin sulamaan. Suojaa kakku myös pakasteessa voimakkailta hajuilta, ettei siihen tartu ylimääräisiä makuja.

  • Elli sanoo:

    Hei, näyttää herkulliselta! Kysyisin kestääkö kakkupohja/ kaku hyvänä jos joutuu tekemään juhlia varten 2 pv ennen tarjoilua? Mietin pohjan pehmenemistä.

  • Johanna sanoo:

    Moikka!
    Olen tehnyt tätä aiemmin ja oli todella hyvää! Nyt mietinkin, voisiko täytteiden ainekset yhdistää yhdeksi massaksi, sillä minulla ei ole välttämättä aikaa hyydyttää kerroksia erikseen?

    • Hei Johanna. Toki voit tehdä massan myös yhtenä. Maku on silloin jokseenkin erilainen, kun täytteet yhdistyvät eikä raikas ja makea kerros erotu toisistaan. Kerroksiahan ei tarvitse erikseen hyydyttää, vadelmakerroksen voi tehdä heti valkosuklaan perään ja kaataa päälle heti sen valmistuttua.

  • Nimetön sanoo:

    Voiko ohjeen tuplata tai 1,5 kertoa ❓

  • MYY sanoo:

    Hei! Käytin pakastevadelmia ohjeen mukaan 300g, mutta kakusta tuli väriltään todella haalea vaalenapunainen, vaikka maku oli kyllä hyvä. Pitäisikö pakastevadelmia laittaa enemmän?

    • Hei MYY! Kyllä tuo sama määrä pakastevadelmia riittää. Vadelmissa on kuitenkin kovasti eroja, toisista ei vaan saa yhtä paljon väriä. Merkittävästi suuremmasta määrästä tulee enemmän nestettä, eikä kakku jaksa silloin välttämättä hyytyä.

  • Josgus sanoo:

    Mitenkähän onnistuu hillakakku tällä ohjeella jos hillat käsitellään samoin kuin vadelmat

    • Pitäisi onnistua oikein hyvin ja varmasti tulee hilloista ihana kakku. Paseeraamisessa kannattaa olla todella tarkka, ettei arvokasta hillaa mene yhtään hukkaan.

  • Jenna sanoo:

    Hei
    Onko tässä ohjeessa tehty minkä kokoiseen vuokaan?

  • Maarit sanoo:

    Voiko vadelmat jättää paseeramatta (”siemenet” myös vadelmatäytteeseen)?

    • Hei Maarit! Voit toki jättää vadelmat paseeraamatta, mutta muuten samettisessa moussetäytteessä ne tuntuvat usein pieniltä kiviltä.

  • Väiski sanoo:

    Voiko tehdä liivatejauheeseen? Jos voi paljonko tarvitsee

    • Hei Väiski. Kyllä liivatejauheellakin pitäisi onnistua. Sen käyttötapa on kuitenkin hieman erilainen, enkä itse sitä juuri käytä. Löydät käyttö- ja annostusohjeen purkin kyljestä.

  • Päivi R sanoo:

    Hei, jos käytän valkosuklaaseoksessa tuorejuustona Philadelphia juustoa niin paljonko sokeria silloin olisi sopiva määrä?

  • Linda sanoo:

    Jos tekee gluteenittomilla kekseillä, onko rasvan määrä eri? Muistan jokus tehneeni jotain ja tulos oli kivi kova.

    • Hei Linda! Keksien koostumus vaikuttaa kyllä pohjan rakenteeseen. Gluteenittomilla kekseillä on myös taipumus murentua todella hienoksi jauheeksi ja vielä jos ne painellaan tiiviisti vuokaan, voi lopputulos olla kova. Voit siis vähentää hieman rasvaa gluteenittomassa pohjassa, jotta se on helpompi leikata.

  • Amalia sanoo:

    Voikohan vadelmat vaihtaa mustikoihin/sopiikohan makuyhdistelmä? Jos, niin onko sokerimäärä edelleen sama?

    • Hei Amalia! Olen tehnyt kakkua myös mustikasta ja se toimii oikein hyvin. Täältä löydät ohjeen mustikkaversioon (sen voi hyvin tehdä myös samaan tapaan kaksikerroksiseksi). Olen tosiaan vähän vähentänyt sokeria ja lisännyt limen mehua tuomaan raikkautta ja mustikan makua paremmin esiin.

  • Kotileipuri sanoo:

    Oln tehnyt pohjan gluteinittomista muffinsseista. Helpot murentaa .Vöitä vain 75g ja tilkka kermaa. On helpompi leikata, kun ei ole niin kova.

    • Se on varmasti kivaa vaihtelua. itse teen yleensä mielelläni leivotun pohjan tai kekseistä. Keksejä ei kannata painella vuokaan aivan älyttömän tiiviisti, silloin pohjasta voi tulla kova ja vaikea leikata.

  • Vieras sanoo:

    Hei,
    Jos pakastan kakun niin pitääkö se hyydyttää jääkaapissa ennen pakasteeseen laitttoa? Jos pitää, niin kuinka kauan?

    • Hei! Hyydytän itse kakkua muutaman tunnin ensin jääkaapissa. Periaatteessa kakun voi kyllä pakastaa ihan suoraankin, mutta silloin sulatuksessa on ainakin itsellä irronnut hieman enemmän nestettä.

  • TH sanoo:

    Hei, jos tekisin pienen kakun ja puolitan ainekset, minkä kokoinen vuoka olisi hyvä?

  • Stiina sanoo:

    Voiko vadelmatäytteestä tehdä yksistään vadelmajuustokakun vai kaipaako jotain toista makua kaveriksi? Jos toimii yksin, niin saako 15hlön kakun tämän ohjeen vadelmatäytteen tuplaamalla?

    • Hei Stiina! Vadelmatäyte toimii kyllä itsekseenkin, halutessasi voit hieman lisätä sokerin määrää, koska tässä makea valkosuklaa tasapainottaa vadelmatäytettä.

  • Kotileipoja sanoo:

    Hei,

    Minkä kokoiseen vuokaan olet tehnyt tuon kuvassa olevan kakun?

  • tintti sanoo:

    Moikka! miten tuo vadelman ja sokerin kehautus kattilassa tapahtuu? Samoin miten tuo paseeraus?

    • Hei Tintti! Laitat vain marjat sokerin kanssa kattilaan. Kuumenna alkuun miedolla lämmöllä, jolloin marjoista alkaa irrota nestettä. Kun nestettä on irronnut, voit lisätä lämpöä ja keittää seosta kevyesti 3 minuuttia, jolloin ulkomaisistakin marjoista kuolee mahdolliset bakteerit pois. Kotimaiset eivät vaadi pitkää kiehautusta. Paseeratessa laita siivilä kulhon päälle ja kaada marjaseos siivilään. Purista esimerkiksi lusikalla marjamassaa siivilää vasten, jolloin saat marjoista mahdollisimman hyvin soseen irti, mutta siemenet jäävät siivilään.

  • Henna sanoo:

    En ole kummoinen leipoja ja alkuun ajattelin, että nyt menee liian monimutkaiseksi kun pitää keitellä ja paseerata vadelmia. Tartuin kuitenkin haasteeseen ja voi että oli hyvänmakuinen ja nätti kakku! Tämä resepti tulee varmasti jatkossa käyttöön, seuraavaksi teinin toiveesta tämä syntymäpäiväkakuksi täytekakun sijaan 🙂

  • Leipuri sanoo:

    Hei! Eihän haittaa jos vadelmakerroksen laittaa valkosuklaakerroksen alle?

    • Ei haittaa, mutta joudut silloin luultavasti hyydyttämään vadelmakerrosta hetken ennen valkosuklaan lisäämistä. Valkosuklaa on rakenteeltaan hieman paksumpaa, joten se jaksaa kannatella vadelmakerrosta lähes heti, mutta vadelma löysempänä voi tarvita noin tunnin hyytymisajan.

  • Elina sanoo:

    Jos teen 26cm vuokaan, onko 1,5 kertainen liika iso kerroin?

  • Minna sanoo:

    Hri, voiko kakun pakastaa??

    • Hei Minna! Kakku sopii pakastettavaksi, kunhan vain sulatat sen tarpeeksi hitaasti. Ota kakku siis edellisenä iltana jo jääkaappiin sulamaan. Sulaessa saattaa hieman irrota nestettä, joten se kannattaa kuivat pois, ettei pohja pääse vettymään. Suojaa kakku pakasteessa hyvin vierailta hajuilta.

  • Pieni kakku sanoo:

    Hei, voisiko ohjeen puolittaa ja laittaa kuitenkin n. 20 cm vuokaan. Pienempää vuokaa kun ei minulla ole.

    • Voit toki tehdä puolikkaalla ohjeellakin tuohon vuokaan. Kerroksista tulee vain silloin ohuemmat ja kakusta matalampi.

  • Tinttu sanoo:

    Moikka, oon tekemässä tämmöisellä reseptillä kahta juustokakkua 26cm vuokiin, tarkoitus olisi suht korkeina tehdä. Ajattelin tehdä ohjeen 3x mutta mietin, että onnistuuko tehdä kerralla? 2x oon aiemmin tehnyt kerralla ja on onnistunut. Toiseksi Ajattelin kokeilla tällä kertaa mustikkavadelma täytteellä, niin millä suhteella laitan niitä? Oon tehnyt kyllä erikseen kummallakin. Tää on mun luottoresepti

    • Hei Tinttu! Olen tehnyt 3 kertaisenakin annosta, eikä ongelmaa ole ollut. Varaa vain tarpeeksi suuret kulhot, että mahdut sekoittamaan kunnolla. Itse olen tehnyt kuningatar kakkua yleensä suhteella 200 g vadelmaa ja 100 g mustikkaa ja se on toiminut hyvin. Mutta oikeastaan toimii millä suhteella tahansa.

  • MS sanoo:

    Kokeilin juustokakkua omalla muunnoksellani ja oli ihanan makuinen. Ainoo mikä meni pieleen oli kakun reuna kun laitoin vuoan reunaan leivinpaperisuikaleet. Suikaleet olivat liikkuneet ennen hyytymistä ja reunasta tuli rosoisen näköinen ja en tykännyt. Tein kakun 26 cm renkaaseen ja tuli yllättävän korkea.Teen uudelleen:D

    • Kiva, että kakku maistui. Leivinpaperi pitää tosiaan asettaa vuokaan tukevasti, ettei se pääse liikkumaan. Rosoisen reunan voi onneksi tasoittaa tarvittaessa lämmitetyllä palettiveitsellä.

  • Nimetön sanoo:

    Laitoin vahingossa vaan 100g suklaata, meniköhän ihan pilalle?

    • Hei! Ei varmasti pilalle mennyt silti. Kakku saattaa olla vähän pehmeämpi ja vähemmän täyteläinen ja makea, koska suklaata on vähemmän, mutta luultavasti pysyy silti kasassa ja ihan hyvää tulee.

  • Mari sanoo:

    Moikka, pari viikkoa sitten ensi kertaa kakkua tein. Korvasin kuohukerman vaahtoutuvalla vanilijakastikkeella, koska en pysty kermaa syömään refluxin takia. Erittäin hyvin onnistui. Kiitokset hienosta reseptistä

  • Leipuri sanoo:

    Hei! Ajattelin kokeilla tätä, mutta kuoruttaa kakun mirror glaze kuorutteella, mitä luulet onnistuuko tähän kakkuun sellainen vai alkaako kakku sekoittumaan päällyksen sekaan tms?

    • Moikka! Itseasiassa kakkukirjastani löytyykin tämä kakku mirror glaze kuorrutteella. Se sopii siis oikein hyvin. Kannattaa pakastaa kakkua noin 30 minuuttia ennen kuorruttamista, niin saat siistimmän pinnan.

  • Anna sanoo:

    Hei toimiiko ohje samoilla mitoilla jos vuoka on 28cm vai pitääkö tehdä isompi määrä ettei tule liian matala

  • Tuunattuversio sanoo:

    Moikka! Voinko tehdä kakun browniepohjalla,mitä olet mieltä sopiiko?

  • Nimetön sanoo:

    Just sain kakun jääkaappiin, mut kaataessani vadelmatäytettä valkosuklaatäytteen päälle, se upposi valkosuklaatäytteen sekaan enkä siis saanut nättiä kaksikerroksista kakkua aikaiseksi. Onneksi oli vain testikakku! Miten onnistun ensi kerralla?

    • Hei! Kuulostaisi, että valkosuklaatäytteesi on ollut vähän ohutta, jos se ei jaksanut kannatella vadelmamoussea. Voit antaa valkosuklaakerroksen hyytyä hetken pidempään (esim. tunnin), ennen vadelmakerroksen lisäämistä, jolloin kerrokset varmasti erottuvat. Kannattaa myös olla tarkkana, ettei kermavaahtoa vatkaa valkosuklaamassaan, jolloin se saattaa lässähtää, vaan kääntelee sen vaikka kahdessa erässä joukkoon, jolloin vaahto säilyy ilmavampana.

  • Vadelman ystävä sanoo:

    Voisiko kotimaiset vadelmat vetää blenderillä sileäksi ja lisätä sellaisenaan, keittämättä?

    • Voi. Siivilöi seos kuitenkin soseuttamisen jälkeen, ettei massaan jää vadelman kiviä. Lämmitä liivateseosta varten vain pieni määrä vadelmasosetta.

  • Kenno Leier sanoo:

    Tein tästä oman keto version. Rahkan sijasta käytin mascarpone juustoa ja valkosuklaan sekä sokerin sijasta käytin maun mukaan Taylor & Colledgen Pohjaksi mantelijauhoja ja paistoin myös pohjan kevyesti, sittEn jäähdytin. Organic Vanilla Flavouring pastea. Tuli suussasulavan hyvä.

    • Kiva kuulla, että sait reseptin muokattua sopivaksi. Tuo vaniljatahna on tosiaan aivan ihanaa, varmasti toimii kakussa hyvin.

  • Nimetön sanoo:

    Siis miten on vadelma täytteessä, miten suureen määrään vettä vadelmat laitetaan kiehumaan? Ja kiehautetaanko liivatteet vesitilkassa vai kylmänä vaan vadelmien sekaan?

    • Hei! Vadelmien joukkoon ei lisätä nestettä lainkaan. Vadelmista irtoaa nestettä kuumennettaessa ja ne voi kiehauttaa omassa nesteessään. Kotimaisten vadelmien keittäminen ei ole välttämätöntä, mutta ulkomaiset tulee listeriariskin vuoksi keittää 3 minuuttia. Kylmässä vedessä pehmitetyistä liivatelehdistä puristetaan liika neste pois ja liuotetaan lämpimään marjasoseeseen. Liivatelehtiä ei tule kiehauttaa, koska keittäminen vähentää niiden hyydytystehoa. Nesteen (tässä tapauksessa vadelmasoseen) tulee olla kuitenkin kuumaa, jotta liivatteet liukenevat siihen hyvin.

  • nimimerkki sanoo:

    Moikka! Ajattelin kysästä että jos valkosuklaan korvaa maitosuklaalla niin muuttaako se mitään mittoja? 🙂

    • Hei! Olen tehnyt maitosuklaamoussea samoilla mitoilla ja toimii hyvin, voit siis vain korvata valkosuklaan. Jos käytät enemmän kaakaota sisältävää tummaa suklaata, kannattaa vähentää liivatetta.

  • Salla sanoo:

    Hei, kärsiiköhän pahasti jos pakastaa kakun? Ensin laittaisin jääkaappiin vaikka vuorokaudeksi ja sitten siirtäisin pakkaseen? Sulatus myös jääkaapin kautta.

    • Hei Salla! Kakku on kestänyt oikein hyvin pakastamista, kun teet juuri noin, että annat sulaa hitaasti jääkaapissa. Hieman sulaessa saattaa irrota nestettä, mutta rakenne on pysynyt oikein hyvänä. Suojaa kakku vain huolellisesti, ettei siihen tartu pakastimessa vieraita hajuja ja makuja.

  • Nimetön sanoo:

    Moikka! Pohja varmaan kärsi, jos teen gluteenittomilla kekseillä sen? T: Nina

    • Ei kärsi. Esimerkiksi Kantolan vaaleansinisessä pussissa olevat kaurakeksit ovat toimineet itselläni aivan loistavasti.

  • Sara sanoo:

    Hei!

    Jos korvaa vispikermalla nii onko se sama kuin kuohukermalla. Eli tuo 2dl?

    • Kyllä, määrä on sama. Varaa kuitenkin hieman isompi vuoka 22 tai 24 cm, koska vispikerma vaahtoutuu tilavuudeltaan hieman suuremmaksi ja kakku mahtuu kuohukermalla juuri ja juuri tuohon 20 cm vuokaan.

  • A sanoo:

    Hei, onnistuisiko vadelmien korvaaminen vadelmasoseella (Bonne) jos onnistuu, kuinkahan paljon sitä tulisi laittaa?

    • Hei! En suosittele vadelmien korvaamista valmissoseella. Lopputulos on aivan eri, maku jää valitettavasti paljon laimeammaksi. Jos kuitenkin päädyt soseeseen, on oikea määrä noin 2½ dl.

  • Sarkku sanoo:

    Heippa! Voiko tuon vadelmatäytteen tehdä siis pakastevadelmista? Kotimaisia ajattelin käyttää. Miten toimisit sulatuksen ja kiehauttamisen suhteen tällöin? Lähinnä pelottaa, että pakastevadelmista irtoaa liikaa nestettä ja täyte jää liian löysäksi. Kiitos jo etukäteen! 🙂

    • Hei Sarkku. Voit hyvin käyttää pakastevadelmia, kakku pysyy kyllä kasassa vaikka nestettä irtoaisi hieman enemmänkin. Voit antaa vadelmasoseen jäähtyä hetken, kun olet liuottanut siihen liivatteet, ettei se sulata kermavaahtoa. Silloin täytteestä tulee selvästi nestemäisempi ja kuohkeus kärsii. Kakku kyllä hyytyy ihan hyvin vähän löysemmälläkin täytteellä, joten epäonnistumisen riski tässä on aika pieni.

  • Ihana kakku sanoo:

    Tuossa vadelmatäytteessä siis tehdään samanlainen tuorejuustoseos aluksi kuin valkosuklaatäytteessä? Vai missä vaiheessa sokeri lisätään?

  • Nimetön sanoo:

    toimisiko sama ohje mutta puolukoilla vadelmien sijaan?

  • Leipuri sanoo:

    Oletko kokeillut tehdä tätä maidottomana versiona?

  • Nimetön sanoo:

    Aivan ihana, kiitos ohjeesta

Samankaltaisia kirjoituksia