Chai-maustettu kultakakku

Chai-maustettu kultakakku

09. 11. 2018
Kultakakkuun on hyvä käyttää esim. marengin valmistuksessa ylijääneet keltuaiset. Kakku on helppo maustaa mieleisekseen erilaisilla mausteilla.

Lupasin eilen marenki-browniejutun yhteydessä julkaisevani tänään hyvän käyttövinkin ylijääneille keltuaisille. Teen usein keltuaisista erilaisia tahnoja, kuten lemon curdia tai nyt pikkujoulukauden startatessa tätä ihanaa glögicurdia. Tällä kertaa keltuaisia oli kuitenkin niin paljon, että halusin leipoa kakun.

Minulla on jo pitkään ollut tarkoituksena testata Irman ihannekakku blogista löytyvää kultakakkua, mutta harvoin olen muistanut ohjeen kun ylimääräisiä keltuaisia on ollut käsillä. Nyt kuitenkin olen hautonut mielessäni ideaa chai-mausteen käytöstä leivonnassa, joten päätin hoitaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja toteuttaa samalla myös tuon kultakakku idean. Chai on mielestäni aivan ihana mausteseos ja rakastan lämmittävän mausteista chaiteetä (tai oikeastaa chailattea kermavaahdolla) todella paljon.

Erilaisten chai-mausteseosten koostumukset vaihtelevat todella paljon, mutta tärkeimpinä ainesosina lähes jokaisessa on kaneli, kardemumma ja inkivääri. Osassa on maustepippuria ja monesta löytyy myös neilikkaa tai mustapippuria. Tekemääni mausteseokseen voi halutessaan siis lisätä myös ½ tl neilikkaa ja ripauksen mustapippuria, mutta itse halusin tällä kertaa jättää nuo pois. Mausteseos sopii loistavasti myös teen maustamiseen tai vaikka kanelin tapaan käytettäväksi. Koska maustetta jäi kakusta hieman yli, olen syönyt sitä aamupalalla viilin ja omenan kanssa. Se on ollut niin herkullinen yhdistelmä, että taidan pian tehdä uuden erän maustetta

Chai-maustettu kultakakku

20 annosta / yli 60 min / helppo

Ainesosat

Chai-mauste

  • 4 tl jauhettua kanelia
  • 2 tl jauhettua inkivääriä
  • 1 tl jauhettua kardemummaa
  • 1 tl jauhettua maustepippuria

Kakku

  • 200 g voita
  • 2½ dl sokeria
  • 6 kananmunan keltuaista
  • 1 appelsiini
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 4 tl chai-maustetta
  • 1½ dl maitoa

Ohjeet

Chai-mauste

Sekoita kaikki mausteseoksen osat yhteen.

Kakku

Kuumenna uuni 175 °C:seen. Voitele ja jauhota kahvikakkuvuoka.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen vaahtoon, vatkaten huolellisesti jokaisen lisäyksen välillä. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta kuori taikinaan. Purista joukkoon myös appelsiinin mehu.

Sekoita leivinjauhe, vaniljasokeri ja mausteet vehnäjauhoihin. Kääntele vehnäjauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa.

Paista kakkua uunin alatasossa noin 45–60 minuuttia tai kunnes kakkuun painettuun puutikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa.

Tällä kakulla selvitään varmasti perjantaista, mutta isänpäiväksi on jo suunnitteilla uudet herkut. Millä teillä hemmotellaan isää? Jos vielä uupuu ideoita isin hemmotteluun, kannattaa kurkata nämä ohjeet:

Kategoriat

Joulu Kahvikakut

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia