Lontoonraekakku

Lontoonraekakku

04. 06. 2021
Moussekakkuihin saa näyttävyyttä leipomalla ne kahvikakkuvuoassa. Erikoinen muoto tekee vaikutuksen kahvipöydässä.

Kesäkuu ja viimeinkin se kesä tuntuu oikeasti koittaneen. Viikonloppuna juhlitaan valmistuvia, ylioppilaita ja ihan jokaista kouluvuodesta selvinnyttä. Meillä juhlitaankin ihan lähipiirissä tänä vuonna kahtia lakkiaisia, sillä siskonpoikani ja veljentyttöni pääsivät molemmat tänä keväänä ylioppilaiksi. Aivan mahtava suoritus molemmilta, eli paljon onnea rakkaat Jesse ja Ella <3

Meillä perinteinen juhlakakku on lähes poikkeuksetta ollut punaherukka-valkosuklaakakku tai jokin sen monista muunnoksista, kuten vadelma- tai mustikka-valkosuklaakakku. Niillä mennään tälläkin kertaa, mutta halusin testata hieman erilaista lähestymistapaa. Niinpä viime viikonloppuna kokeilinkin leipoa moussekakkua kahvikakkuvuokaan. Kahvikakkuvuoka tuo ihan uutta näyttävyyttä moussekakkuihin ja muotokin on juhlissa erityisen toimiva, sillä paloja tuosta kahvikakkumuotoisesta kakusta on todella helppo leikata. Koristelukaan ei vaadi kovin paljoa, sillä kakku on jo itsessään näyttävä. Ajattelinkin siis toteuttaa myös lakkiaiskakut tänä vuonna hieman eri muotoon.

Eniten tämän kakun teossa askarrutti, miten se irtoaa vuoasta. Se kävi kuitenkin yllättävän helposti ja kakku suorastaan liukui ulos vuoasta. Pieni voitelu vuoalle auttaa irrotuksessa, sillä voin sulaessa kakku irtoaa helposti. Liikaa voita ei kannata kuitenkaan laittaa, sillä se jättää kakulle muuten ruman pinnan. Käytin vuokana Nordic waren heritage vuokaa, joka on suhteellisen yksinkertainen kuvioinniltaan. Ehkä kannattaakin käyttää tällaista aika yksinkertaista vuokaa, jossa ei ole ihan mahdottomia kuoppia. Nordic waren vuoat johtavat myös todella hyvin lämpöä, joten vuoka lämpeni todella nopeasti kakkua irrotettaessa. Lämmitin jopa sitä hieman liikaa ja kakku suli pinnalta vähän turhan paljon. Lyhensin siis ohjeeseen hieman tuota ohjeaikaa, kannattaa mieluummin pitää vuokaa vedessä ensin hieman liian vähän kuin liian paljon.

Moussekakkua tehtäessä kannattaa huolehtia, että vuoan pinta on täysin ehjä. Naarmuisesta vuoasta saattaa irrota väriä etenkin happamiin kakkuihin. Omat vuokani pesen naarmuuntumisen välttämiseksi vain pehmeällä sienellä ja kuumalla vedellä (ilman pesuaineita).

Ja sitten tuohon itse kakkuun. Olen jo pitkään suunnitellut lontoonraesuklaasta kakkua, sillä se on ehdoton suosikkisuklaalevyni. Nuo pienet lakritsipallot suklaan seassa on aivan vastustamattomia ja ne toimivat kakussakin aivan ihanasti. Pintaan lakritsista jäi pieniä valumajälkiä, mutta se ei ainakaan meitä haitannut. Pohjasta en halunnut liian paksua, mutta voit tehdä ohjeen puolitoistakertaisena, jos haluat siitä tasaisemmin peittävän. Nuo suklaakaurakeksit toimivat tässä aivan loistavasti ja antoivat kakulle maukkaan pohjan. Tähänhän sopisi loistavasti myös leivottu pohja (esim. brownie), joka leikataan kakulle oikean kokoiseksi ja painetaan mousseen ennen sen hyytymistä.

lontoonraekakku
moussekakku kahvikakkuvuokaan

Lontoonraekakku

15 annosta / yli 60 min / helppo

Ainesosat

Täyte

  • 5 liivatelehteä (Dr.Oetker)
  • 300 g lontoonraesuklaata
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 dl lakritsikastiketta
  • ½ dl vettä
  • 2 dl vispikermaa

Pohja

  • 200 g Suklaakaurakeksejä
  • 60 g voita

Koristelu

  • 1 dl vispikermaa
  • lontoonrakeita
  • suklaakuvioita

Ohjeet

Täyte

Voitele suuri kahvikakkuvuoka (2,4 litraa) ohuelti sulatetulla voilla (vaihtoehtoisesti voit tehdä kakun myös tavalliseen irtopohjavuokaan (halk. noin 22 cm), valmista silloin ensin pohja). Laita vuoka kylmään. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Sulata lontoonraesuklaa ja anna jäähtyä hetken.

Vatkaa tuorejuusto ja lakritsikastike sekaisin. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Kuumenna vesi ja liuota siihen pehmenneet liivatteet, joista on puristettu pois ylimääräinen vesi. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää suklaa ja sekoita hyvin. Kääntele viimeisenä joukkoon kermavaahto. kaada mousse vuokaan ja laita kylmään pohjan valmistuksen ajaksi.

Pohja

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Levitä keksipohja moussen päälle, kerroksen ei tarvitse olla täysin tasainen. Laita kakku jääkaappiin ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

Irrota kakku vuoastaan kastamalla vuoan ulkopinta kuumaan veteen ensin 15 sekunniksi. Laita lautanen kakun päälle ja käännä kakku ympäri. Heilauta kunnolla. Jos kakku ei vielä irtoa vuoasta, laita se uudelleen kuumaan veteen muutamaksi sekunniksi kerrallaan ja yritä kumoamista sen jälkeen uudelleen.

Koristelu

Vatkaa kerma vaahdoksi ja koristele kakku pursotuksin sekä makeisin ja suklaakuvioin.

Kategoriat

Juustokakut

Avainsanat

lakritsi suklaa

Kommentit(4)

  

Samankaltaisia kirjoituksia