Vadelma Ballerina-charlotte

Vadelma Ballerina-charlotte

19. 08. 2021
Perinteinen charlotte russe uudistuu, kun kääretorttusiivut vaihdetaan kekseiksi. Keksikerroksen alta paljastuu raikas vadelmatäyte.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kantolan keksien kanssa.

Vadelmaballerina on perheemme ehdoton lempikeksi ja se on oikeastaan ainoa valmiskeksi, jota meille ostetaan vain syömistarkoituksessa (no okei, mustikka-ballerinaa ostetaan myös toisinaan). Muuten ostan toki silloin tällöin keksejä leivontaa varten, mutta jos ostan keksipaketin muuten vaan, on se käytännössä aina tämä.

Ehkä juuri tästä syystä olin poikkeuksellisen innoissani, kun sain suunnitella Vadelma Ballerinasta reseptin Kantolan kesäkeksit -kassiin. Mieleen nousi heti lapsuuden herkku Charlotte russe, joka yleensä toteutetaan kasaamalla kääretorttusiivuja kulhoon ja täyttämällä se hyydytettävällä täytteellä. Täytteen hyydyttyä komeus kaadetaan nurin tarjouluastialle niin, että kääretorttusiivut jäävät näkyviin ja ulkopuolesta tulee koristeellinen. Halusin kokeilla samaa teknikkaa kekseillä, sillä uskoin Ballerinojen näyttävän ainakin yhtä kauniilta, kuin kääretorttusiivut.

Kakusta tulikin mielestäni suloisen kaunis. Keksit antavat kakulle kauniin ulkonäön, eikä koristelua juuri tarvita. Keksit pehmenevät täytteen vaikutuksesta sen verran, että niitä pystyy hyvin leikkaamaan, toki helpointa on tähdätä leikkuupinnat keksien väliin.

Reseptin ideana oli helppous ja yksinkertaisuus, jotta sen voisi toteuttaa hyvin vaikka mökkikeittiössä. Tässä ei siis tarvitse vatkata täytteitä monessa kulhossa ja tehdä jättimäistä tiskivuorta, vaan kakku valmistuu kohtalaisen pienillä ponnistuksilla. Ajattelin tämän toimivan loistavasti myös lasten synttärikakkuna, meillä tämä maistui kaikille ainakin ihan loistavasti. Ja jos lapset ovat enemmän jäätelön perään, voit täyttää keksikuoren pehmeällä jäätelöllä ja tehdä samaan tyyliin herkullisen jäätelökakun.

ballerina-charlotte
ballerina-charlotta

Vadelma Ballerina-charlotte

8 annosta / yli 60 min / helppo

Ainesosat

  • 2 pkt Vadelma Ballerina-keksejä
  • 3 liivatelehteä
  • 250 g mascarpone-tuorejuustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 sitruunan mehu
  • 200 g tuoreita vadelmia

Ohjeet

Vuoraa noin 1½ litran kulho tuorekelmulla. Asettele Ballerina-keksit mahdollisimman tiiviisti kulhon pohjalle ja reunoille. 

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Mittaa mascarpone, kerma ja sokerit kulhoon ja vatkaa pehmeäksi vaahdoksi. Kuumenna sitruunan mehu ja liuota siihen pehmenneet liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana mascarponevaahtoon koko ajan sekoittaen. Kääntele joukkoon tuoreet vadelmat. Kaada täyte kulhoon keksien päälle ja anna hyytyä kylmässä seuraavaan päivään. 

Kumoa hyytynyt kakku tarjoilualustalle, poista kelmu ja lisää päälle tuoreita vadelmia.

keksicharlotte
Vadelma-charlotta

Yhteistyössä

Kategoriat

Juustokakut Jälkiruoat Yhteistyö

Avainsanat

vadelma

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia