Dumlekakku

Dumlekakku

30. 09. 2021
Tumma ja täyteläinen pohja saa ylleen makean Dumle-moussen. Kakku viimeistellään helposti näyttäväksi erilaisilla Dumle-makeisilla.

Tätä ohjetta pyörittelin jo pidemmän aikaa, mutta aikaa sen testaamiseen en meinannut millään löytää. Lopulta sain kakkua testattua ja raapustelin ohjetta kakkua leipoessani jonkin paperinnurkkaan. Paperi tietenkin hautautui työpöydälle ja kun yritin viimeksi alkaa ohjetta kirjoittelemaan, en löytänyt tuota paperia mistään. Nyt se kuitenkin tuli vastaan työpöytää siivotessa ja ajattelin, että tämähän on täydellinen hetki raapustaa ohje puhtaaksi blogiin.

Dumlekarkeista on siis ollut jo pidempään ajatuksena tehdä kakku. Nyt se kuitenkin palautui mieleeni seistessäni kaupassa karkkihyllyssä ja tutkiskellessani uutusskarkkeja inspiraatiota etsien. Dumlet ovat aina olleet herkkuani ja oikeastaan ihmettelen, ettei niistä aiemmin ole tullut tehtyä reseptejä. Nyt virhe oli korjattava ja kehiteltävä jotain erityisen hyvää.

Ajattelin ensin tehdä kakulle mutakakkupohjan, mutta sitten päädyin vähän tiiviimpään ja tummempaan pohjaan, koska tuo suunnittelemani karamellimousse on aika makea. Halusin olla kuitenkin dumlelle uskollinen ja sujautin pohjaan muutamia karkkeja. Moussen tein vain muutamasta raaka-aineesta, nimittäin kermasta, Dumleista ja liivatteesta. Makeutta tasapainottamaan laitoin ripauksen suolaa.

Koristeluun keräsin kaupasta kaikki erilaiset Dumle-makeiset. Nyt täytyy varmasti kehitellä vielä toinen Dumleherkku, sillä noita koristeitahan on nyt kaappi täynnä.

dumlekakku
dumlekakku

Dumlekakku

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 150 g voita
  • 2 dl fariinisokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 munaa
  • ¾ dl kaakao
  • 2 dl vehnäjauho
  • ¾ tl leivinjauhetta
  • ½ pss (noin 100 g) Dumle-karkkeja

Täyte

  • 1½ pss (noin 300 g) Dumle-karkkeja
  • 4 dl kuohukermaa
  • ripaus suolaa
  • 4 liivatelehteä

Koristelu

  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • Dumle-makeisia

 

Ohjeet

Pohja

Kuumenna uuni 175 ℃:seen. Vuoraa irtopohjavuoka (halk. noin 22 cm) leivinpaperilla.

Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää muna yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauho, kaakao ja leivinjauhe yhteen ja kääntele taikinaan. Levitä taikina vuokaan ja painele pintaan pilkottuja Dumleja. Paista noin 20 minuuttia tai kunnes pohjaan painettuun puutikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Jäähdytä.

Täyte

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Mittaa Dumlet ja 2 dl kermaa kattilaan. Lämmitä sekoitellen, kunnes Dumlet ovat sulaneet kerman joukkoon. Mausta kevyesti suolalla. Liuota joukkoon pehmenneet liivatelehdet ja anna jäähtyä haaleaksi välillä sekoitellen. Vatkaa loput kermasta vaahdoksi ja kääntele vaahto kahdessa erässä Dumlekastikkeeseen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Koristelu

Vatkaa kerma vaahdoksi vaniljaoskerin kanssa. Pursota vaahto kakulle ja viimeistele haluamallasi tavalla.

Dumlekakku
dumlekakku

Kategoriat

Juustokakut

Avainsanat

kinuski suklaa

Kommentit(6)

  
  • Anu sanoo:

    Hei! Mulla ei ole halkaisijaltaan 22 cm vuokaa, on 20 cm ja 24 cm. Kumpaa suosittelisit tähän kakkuun?

  • Nimetön sanoo:

    Vaude onpas siinä kaunis kakku maistuis kyllä
    mulekki

  • Heli sanoo:

    Moikka.
    Kuvassa kakku näyttää Älyttömän hyvältä niin mietin lötkistyykö täyte jos seisoo ns pidemmän aikaa pöydällä vai pysyykö kuvan tapaisena kiinteänä?
    Että laittaako sen juuri pöytään kun on tarkoitus syödä vai? Syntymäpäiville suunnitteissa :)))

    • Kyllä se pysyy ihan hyvin kasassa hieman pidemmänkin aikaa. Toki nämä hyydykekakut tulee pidempään säilyttää kylmässä, etteivät pilaannu, mutta juhlapöydässä jaksaa pitää muotonsa.

Samankaltaisia kirjoituksia