Olen jo pidempään haaveillut samettisen pehmeästi, uunissa paistetusta suklaajuustokakusta. Unelmieni kakku on kermainen ja ja samalla pehmeän suklainen. Juuri sellainen, että ajatuskin herauttaa veden kielelle.
Toinen viimeaikoina ajatuksissa pyörinyt leivonnainen on suolakinuskijuustokakku, jonka itse bongasin ensimmäistä kertaa vuosia sitten wicked sweet kitchenistä. Olen testannut tuon kakun, mutta nyt halusin tehdä siitä oman, erilaisen versioni ja yhdistää samalla nuo kaksi ajatuksissani kummittelevaa leivonnaista. Suklaan ja suolatun kinuskin yhdistelmä on mielestäni aivan mahtava ja olenkin käyttänyt sitä niin mokkapaloissa kuin kahvikakussakin. Yksi kaikkien aikojen suosikeistani on ehdottomasti tämä suolakinuski-suklaapiirakka, joten suklaa ja kinuski yhdistettynä juustokakkuun ei voisi olla pahaa.
Ja se ei tosiaan ollut. Tästä kakusta tuli aivan ihanaa ja juuri sellaista kuin toivoin. Suklainen täyte on juuri sellainen kermaisen herkullinen (älä paista sitä liikaa!) ja kinuskin päälle ripoteltu suola antaa kakkuun särmää ja korostaa sen makuja.


Suolakinuski-suklaajuustokakku
12 annosta / yli 60 min / keskitaso
Ainesosat
Pohja
- 200 g digestive-keksejä
- 75 g voita
Täyte
- ½ dl maitoa
- 150 g tummaa suklaata
- 350 g maustamatonta tuorejuustoa
- 1 dl sokeria
- 2 munaa
- 1 tl vaniljatahnaa
- 1 rkl vehnäjauhoa
Kuorrute
- 1½ dl kuohukermaa
- 1 dl fariinisokeria
- sormisuolaa
Ohjeet
Pohja
Vuoraa irtopohjavuoka (halk. 20 cm) leivinpaperilla. Kuumenna uuni 175 ℃:seen.
Murskaa keksit rouheeksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille (noin 3 cm korkeaksi reunukseksi). Paista pohjaa uunissa ilman täytettä noin 10 minuuttia.
Täyte
Sulata suklaa yhdessä maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi.
Sekoita tuorejuusto ja sokeri yhteen. Lisää munat yksitellen. Lisää vanilja ja vehnäjauho sekoita tasaiseksi. Sekoita viimeisenä joukkoon suklaa. Kaada massa pohjan päälle. Madalla uunin lämpötila 160 asteeseen ja paista juustokakkua noin 30 minuuttia tai kunnes se on reunoilta asettunut, mutta keskeltä vielä kevyesti hytkyvä. Anna kakun jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin jäähtymään täysin.
Kuorrute
Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kunnes kylmään vesilasiin pudotetusta pisarasta muodostuu siisti tippa lasin pohjalle (noin 10 minuuttia). Anna kinuskin jäähtyä muutama minuutti välillä sekoittaen ja kaada sitten kakun päälle. Anna kakun jähmettyä kylmässä ainakin tunnin ajan. Viimeistele sormisuolalla ennen tarjoilua.








Vastaa