Suolakinuski-suklaakakku

Suolakinuski-suklaakakku

27. 03. 2020
Herkullinen suolakinuski kätkee alleen mehevän suklaakahvikakun. Koko kakun peittävä kinuski tekee kakusta vastustamattoman.

Täytin eilen vuosia (35) ja sen kunniaksi piti tietenkin jotain leipoa. Ajatuksena oli alunperin juhlia hieman isomminkin, ainakin sen verran, että saan tehdä kunnon kakkubuffetin, mutta tänä vuonna suuret juhlat saivat kuitekin jäädä väliin.

Ilman kakkua ei toki silti voitu jäädä, mutta täytekakun sijaan halusin tehdä pitkästä aikaa kahvikakkua. Niitä tulee tehtyä aivan liian harvoin, vaikka monia ihania vuokia onkin tullut hankittua. Nyt mieleeni nousi kuitenkin idea kokonaan kuorrutetusta kahvikakusta. Yksi lempikahvikakuistani on ehdottomasti sydänsurujen kakku, joten päätin muunnella sen reseptiä niistä aineista, mitä kotoa löytyy. Kuorrutteeksi kakun päälle valitsin suolakinuskin, koska se nyt vaan on jäätävän hyvää ihan minkä kanssa vain. Pelkkä idea oli mielestäni niin ihana, että intouduin tekemään kakusta Youtube-kanavalleni myös lyhyen videon, toivottavasti pidätte.

Kakku teki kauppansa kovalla vauhdilla. Tuo suolakinuskikuorrute oli selvästi jotain uutta ja sitä tulen varmasti käyttämään muissakin kakuissa joskus. Se sopisi aivan loistavasti myös mokkapalojen kuorrutteeksi.

suolakinuski-suklaakakku
suolakinuski-suklaakakku

Suolakinuski-suklaakakku

20 annosta / yli 60 min / helppo

Ainesosat

Pohja

  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 3 dl sokeria
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl suolaa
  • 150 g voita
  • 300 g turkkilaista jogurttia
  • 2 munaa
  • 1 tl vanilja-aromia

Kuorrute

  • 100 g voita
  • 2 dl fariinisokeria
  • 1 dl kuohukermaa
  • 4 dl tomusokeria
  • ½ tl suolaa
  • sormisuolaa

Ohjeet

Pohja

Kuumenna uuni 175 ℃:seen. Vuoraa ja korppujauhota kahvikakkuvuoka huolellisesti.

Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, sokeri, sooda ja suola yhteen. Sulata voi ja lisää se taikinaan yhdessä jogurtin, munien ja vanilja-aromin kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi, varo kuitenkin liikaa sekoittamista ettei taikina sitkisty. Kaada taikina esivalmisteltuun vuokaan ja paista noin 50 minuuttia tai kunnes kakkuun painettuun puutikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa. Anna kakun jäähtyä vuoassaan 15 minuuttia ennen kumoamista. Jäähdytä kakku ennen kuorruttamista.

Kuorrute

Mittaa voi, fariiinisokeri ja kerma kattilaan. Kuumenna, kunnes sokeri sulaa. Ota kattila liedeltä ja vatkaa joukkoon tomusokeri. Mausta suolalla.

Aseta kakku ritilälle syvän leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Kaada kuorrutetta kakun päälle niin, että kakku peittyy kauttaaltaan. Viimeistele kakku ripottelemalla pinnalle hieman sormisuolaa. Laita kakku jääkaappiin niin, että kuorrute asettuu. Halutessasi voit lämmittää ylivalunutta kuorrutetta hieman ja kaataa sen uudelleen kertaalleen kuorrutetun kakun päälle, jolloin saat kuorrutteesta vieläkin paksumman.

Kategoriat

Kahvikakut

Avainsanat

kinuski suklaa

Kommentit(36)

  
  • Nikki sanoo:

    Kakku uunissa ja just huomasin, että onpa just samalaisessa vuo’assakin ;). Olinkin miettinyt avatun jogurtin tuhoamista, niin osui ja upposi. Vähän jatkon vaniljajogurtilla. kun massa oli aika paksua. Meinasin tehdä kuorrutteen vispikermasta, kun kuohua ei ole jääkaapissa, uhka vai mahdollisuus?

    • Kyllä se vispikermakin tähän toimii hyvin, kun kinuski ei vaadi pitkää keittoa. Vispikerma kestää vähän huonommin kuumennusta, niin sen takia kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää kuohua pitkään keitettäviin.

  • Herkkusuu sanoo:

    Tää on ihan parasta! Nyt tehty jo useisiin juhliin ja aina onnistuu! Plus on vaan maailman paras vuokakakku! Kiitos ohjeesta! Nam.

  • Marika sanoo:

    Kerran tehty ja niin helppo sekä hyvää!
    Nyt juhlat lähestyy ja yksi vieras on gluteeniton, mitenhän onnistuisi glut.jauhoilla?

    • Hei Marika! Tämä toimii ihan hyvin gluteenittomanakin kun korvaat vain vehnäjauhon gluteenittomalla jauhoseoksella.

  • JK sanoo:

    Hei! Kuinka kuorrutetun kakun saa siirrettyä ritilältä tarjoiluastiaan?

    • Hei! Jos kuorrute on hieman jähmettynyt ja kakku on kiinni ritilässä, käy se ensin reunoilta läpi veitsellä, jotta kuorrute leikkaantuu irti. Sen jälkeen työnnät lastan (mielellään kaksi) kakun alle ja nostat kakun tarjoilualustalle.

  • Julia sanoo:

    Hei! Kuinka teet kuvioinnin kuorrutteeseen?

  • Tt sanoo:

    Onko kakun pintakinuski tahmeaa vai kovettunutta?mietin jos näitä tekisi partiolaisten myyjäisiin niin tahmeat kakut on aika hankala pakata kauniisti

    • Tämä on mokkapalakuorrutteen tapaan kovettuva kinuski, joka ei tahmaa. Jos kuorrute on pitkään todella lämpimässä, niin se saattaa kyllä pehmetä.

  • Nimetön sanoo:

    Hei. Ihana ohje. Kakku tuli juuri uunista ja jäähdytyksen jälkeen teen Kuorrutuksen. Tuoksu on ainakin huumaava. Toivottavasti makukin sormisuolaa ei ole mutta ajattelin ripotella vähän murskattua merisuolaa päälle

    • Kiitos! Ihana kuulla, että pidät ohjeesta. Merisuola on rakenteeltaan aika paljon sormisuolaa kovempaa, joten se kannattaa laittaa todella pieninä kiteinä, ettei se rousku hampaissa.

  • Jansku sanoo:

    Hei! Mahtaakohan tämä kestää kuljetusta, noin 4,5h, jos vuoraa säilytysastian hyvin kylmäkalleilla 😀 eikö tämä kestä pakastustakaan siinäkään tapauksessa, jos antaa pakkasesta ottaessa itselleen sulaa ja sen jälkeen siirtää jääkaappiin?

    • Moi Jansku! Kakku kestää kuljetusta oikein hyvin, periaatteessa tuon 4,5 h se säilyy vaikka huoneenlämmössä, mutta parhaiten toki viileässä ettei kuorrute pehmene liikaa.

  • Päivi sanoo:

    Heip!
    Miten tämän säilytys? Jääkaapissako?

  • Emilia sanoo:

    Tein tämän kakun 1,5-kertaisena uunipellille mokkapalatyyliin. Tein vielä gluteenittomana, virtasalmen viljatuotteen pullajauhoseoksella, vähensin jauhoja 0,5dl. Paistoaika oli 25min. Onnistui erittäin hyvin, kiitos hyvästä reseptistä!

  • Pia sanoo:

    Hei, miten teen kakusta maidottoman, eli mitä laitan turkkilaisen jogurtin tilalle?

  • Tokaleipuri sanoo:

    Moi! Kakusta tuli tosi matala ja mahtui 2,2 l vuokaan liiankin hyvin. Kaikki tein ohjeen mukaan mutta taikina oli tosi pieni. Miksihän?

    • Hei! Oma vuokani on 2,4 litraa. Ihan täyteen vuoka ei tule, mutta ihan komea kakku tuon kokoiseen vuokaan pitäisi kuitenkin tulla. Taikina saattaa jäädä pieneksi liian sekoittamisen takia, silloin taikinaan alkaa muodostua sitkoa, eikä se jaksa enää kohota. Normaalisti taikinaan muodostuu ilmaa, kun sooda reagoi happaman jogurtin kanssa. Jos tämä kaikki ilma sekoitetaan pois, taikina jää myös vähän kiinteämmäksi ja pienemmäksi.

  • Pauline sanoo:

    Hei! Voiko kakun pakastaa kuorrutettuna?

    • Hei! Kuorrute valitettavasti kestää huonosti pakastamista, sulaessaan sen rakenne kärsii. Kakku kannattaa pakastaa ilman kuorrutetta ja tehdä kuorrute sitten kun kakku on sulanut.

  • Emmi sanoo:

    Tästä tuli tosi hyvää kakun koostumus oli mehevä ja maku melkein liian hyvä

  • Nelliina sanoo:

    Ihana kakku, nam nam! Minkä kokoinen vuoka ja mistä hankittu?Tykkään kahvikakuista ja jonkun uuden vuoan hankinta mietinnässä.

    • Hei Nelliina! Vuoan koko on 2,4 litraa. Se on muistaakseni hankittu Juhlax-nettikaupasta, jossa on paljon muitakin kauniita Nordic waren vuokia. Nämä vuoat ovat todella laadukkaita ja niissä on upeita kuvioita. Tällainen vähän pienempi kuviointi toimii loistavasti kuorrutettuun kakkuun.

  • Tiatiatia sanoo:

    Voikohan turkkilaisenjugurtin korvata piimällä?

  • Mammeli sanoo:

    Sydänsurujen kakku myös minun kestosuosikki. Helppo tehdä ja ah, niin mehevä suklainen kakku..mutta tämä resepti teki siitä todellisen surunmurtajan!

    • Ihanaa Mammeli! Sydänsurujen kakku on tosiaan meilläkin ollut suosikki ja se on ensimmäisiä leivonnaisia, mitä aloin leipomaan ihan alusta loppuun asti itse. Silloin vuoka jauhotettiin kookoshiutaleilla, mikä oli aivan ihanaa, mutta kyllä tämä kuorrute nosti kakun ihan uudelle tasolle.

  • Wolf sanoo:

    Paljon onnea syntymäpäiväsankarille! Ihana kakku, ja etenkin herkullinen kuorrutus! Itse olisin tosin saattanut vielä nuolla tuon kakun päältä tippuneen kinuskin parempiin suihin (ettei mene hukkaan)… Eli kuorruttaessa ehdottomasti lautanen alle ettei tarvi pöydän pintaa nuolla 😀

    • Kiitos Wolf! Juuri tämän takia kirjoitin ohjeeseen tuon vinkin, että aseta ritilä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, jolloin ylimenevä kuorrute on helpoin kerätä talteen ja kuorruttaa kakku vaikka kahdeksi. Ja ei hötää, tuokaan pöydälle mennyt ei joutunut hukkaan. Onneks pöytä on aina leivontapuhdas ja saatiin syötyä tuokin kinuski koko perheen voimin.

Samankaltaisia kirjoituksia