Spinny-pullat

Spinny-pullat

19. 01. 2014
Nämä amerikkalais-tyyliset, ihanan mehevät ja tuorejuustolla kuorrutetut pullat katosivat meillä alta aikayksikön. Innoitus näihin löytyi Arnoldsin Spinny-pullista, jotka on kyseisen kahvilan valikoiman ehdotonta aatelia. Nämä ovat esikuvaansa pienempiä ja sisältävät kanelitäytteen lisäksi myös rusinoita, mutta kokoa voi halutessaan toki kasvattaa ja rusinat jättää pois. Nämä olivat meidän makuun kuitenkin juuri sopivia. Tuo sitruunainen tuorejuustokuorrute toi uutta potkua perinteiseen pullaan. NAM.

Eilen iski suunnaton himo tuoreeseen pullaan ja oli pakko päästä leipomaan. Jotta pullat ei loppuisi kesken, päätin tehdä oikein litran taikinan. Tämä oli yksi suunnittelemistani kokeiluista ja näitä tulee kyllä varmasti leivottua tästä lähtien melkein joka kerta, kun pullaa alkaa pyörittelemään.

12 pullaa, noin 2,5 dl pullataikina.

Täyte:

  • Sulatettua voita
  • ruokosokeria
  • kanelia
  • rusinoita

Kauli pullataikina suorakaiteen malliseksi levyksi ja voitele levy voisulalla. Ripottele päälle tasaisesti ruokosokeria ja kanelia. Lisää reilusti rusinoita. Rullaa levy pitkä reuna edellä rullaksi. Leikkaa rulla noin 3 cm paloihin. Laita palat muffinssivuokiin. Voitele kananmunalla ja paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia tai kunnes pullat ovat saaneet kauniin värin.

Tuorejuustokuorrute:

  • 200 g tuorejuusto
  • 1,5 dl tomusokeria
  • 2 rkl vaaleaa siirappia
  • puolen sitruunan mehu

Valmista kuorrute sekoittamalla kaikki aineet kulhossa tasaiseksi seokseksi. Laita seos pussiin ja pursota tai valuta kuorrutetta jäähtyneiden pullien päälle.

Kategoriat

Pullat

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia