Korvapuusti-cookiet

07. 10. 2015
Perinteinen korvapuusti muuntautuu loistavasti myös cookiemuotoon.

Sunnuntaina vietettiin virallista korvapuustipäivää. Päivä jäi minulta kokonaan huomaamatta, sillä meillä oli talo täynnä vauhtia ja vilinää. Täällä nimittäin juhlittiin pojan 6-vuotis kaverisynttäreitä (niistä juttua myöhemmin, kakkua voit käydä jo kurkkaamassa instagramin puolella). Illalla sitten istahdin sohvalle selailemaan instagramia ja eikä jäänyt epäselväksi, että oli korvapuustipäivä mennyt ihan ohi suun. Toinen toistaan herkullisempia kuvia täytti heti puhelimen ruudun ja tuntui kuin vastaleivotun pullan tuoksu olisi leimahtanut olohuoneeseen. Kateellisena selailin kuvia vaikka vatsa olikin täynnä kakkua.

Pullat jäivät siis tällä kertaa leipomatta, mutta heti alkuviikosta pullantuoksuiset ajatukset palasivat. Halusin kuitenkin tehdä jotain muuta, kuin tavallista korvapuustia ja pähkäilin uusia pullaideoita. Sitten iski ajatus, jos pulla ei olisikaan pullaa. Viime vuosien trendinähän on ollut kehitellä leivonnaisia uuteen muotoon. On kakkutikkareita, keksipirtelöitä, juustokakku-kuppikakkuja ja brownie-cookieta. Nämä yhdistelmät ovat ihan mahtavia ja on kiva kokeilla lapsuuden lempiherkkuja uudessa muodossa.

Pullakin on jo taipunut vaikka mihin ja olen ollut todella innoissani sen kokemasta muodonmuutoksesta. Vaikka korvapuusti on aivan ihanaa, on ollut mahtava kokeilla, miten peruspulla taipuu tuuteiksi, nyhtöpullaksi, kakuksi tai piirakaksi. Erilaisten muunnosten avulla pullasta on taas tullut trendiherkku. Näihin ajatuksiin tukeutuen lähdin miettimään pullaa kokonaan uudesta näkökulmasta.

Maanantai-iltana nukkumaan mennessä aloin pyörittelemään mielessäni pullanmakuista cookieta. Ajatukset jalostuivat kierteiseen muotoon ja kaneliseen täytteeseen ja heti tiistai aamuna oli pakko päästä testaamaan ideaa käytännössä. Jännityksellä odotin, miten keksitaikinan rullaaminen onnistuu ja miten täyte pitää muotonsa paistettaessa. Pakastan usein cookietaikinaa ja tiesin, että se irtoaa leivinpaperista helposti hieman kohmeisena. Niinpä pakastin taikinaa hetken ennen rullaamista ja se toimikin loistavasti. Kylminä keksit pitivät myös muotonsa hyvin, pientä cookielle ominaista leviämistä tietysti pitääkin olla.

Testasin keksejä erilaisilla paistoajoilla ja tulin siihen tulokseen, että keksit ovat parhaimmillaan vielä vaaleina, kun ne ovat paistuneet noin 10 minuuttia. Silloin keskusta on sopivan mehevä ja täytekin pysyy paremmin keksin sisällä. En yleensä välitä cookiesta lämpiminä, mutta nämä maistuivat heti uunista tulleinakin. Ja maku on todella korvapuustimainen. Myös yön yli purkissa säilytet keksit ovat juuri sopivan pehmeitä keskeltä ja rapeita reunoilta.

Korvapuusticookiet

24 annosta / 30 - 60 min / haastava

Ainesosat

Pohja

  • 125 g voita
  • 1½ dl sokeria
  • 1 rkl luontaista vaniljasokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 muna
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • hyppyseliinen suolaa

Täyte

  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 rkl kanelia
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • raesokeria

Ohjeet

pohja

Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja mausteet vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi (5-10 minuuttia). Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola yhteen ja lisää taikinaan. Kaada taikina leivinpaperin päälle ja painele ohueksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Laita pakastimeen täytteen valmistuksen ajaksi.

Täyte

Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja kaneli kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Levitä täyte hieman jähmettyneen keksitaikinan päälle. Jätä pari senttiä tyhjää toisen pitkän sivun reunaan, jottei täyte pursu ulos rullattaessa.

Rullaa varovasti ja mahdollisimman tiukasti leivinpaperia apuna käyttäen. Kääri rulla tiukasti leivinpaperiin ja pakasta vielä noin 15 minuuttia. Voit myös tehdä taikinan pakkaseen ja paistaa vain haluamasi määrän kerralla. Leikkaa rulla 1 cm:n paksuisiksi siivuiksi ja asettele siivut leivinpaperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle raesokeria. Paista keksejä 175 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Huom! Jos keksit leviävät uunissa, vika on todennäköisesti joku näistä:
1. Voita ja sokeria ei vaahdotettu tarpeeksi. Voin on oltava huoneenlämpöistä, sillä kylmä voi ei vaahtoudu. Voit halutessasi helpottaa vaahtoutumista käyttämällä erikoishienoa (siro)sokeria, mutta tavallinen hienosokerikin käy hyvin. Vaahdon tulee kuitenkin olla vaaleaa ja kuohkeaa.
2. Siivut on leikattu liian paksuksi. Paksut siivut leviävät reilummin, joten keksit kannattaa pitää 1 cm:n paksuisina.
3. Uunin lämpötila on liian kuuma.
4. Keksit on laitettu kuumalle pellille. Aloita paistaminen kylmällä pellillä, jotta paistuminen on tasaisempaa.
5. Taikinarulla on jäänyt liian löysäksi. Rullaa taikina mahdollisimman tiukasti ja kääri vielä leivinpaperi napakasti valmiin rullan ympärille.

Kokeilitko reseptiä? Tägää instagramissa #korvapuusticookie #makeaa @liisawesterberg

Kategoriat

Keksit Pullat

Avainsanat

korvapuusti

Kommentit(33)

  • Makenhimo sanoo:

    Heippa, kauanko cookiet säilyvät jääkaapissa hyvänä?

  • Kaisa sanoo:

    Hei!
    Voiko näitä pakastaa? Säilyykö huoneenlämmössä vai jääkaapissa?

    • Liisa sanoo:

      Hei Kaisa! Pakastaisin keksit mieluiten taikinavaiheessa, jolloin saat tuoreita keksejä aina kun haluat. Säilytän itse cookiet aina jääkapissa.

  • Kakkumonsteri sanoo:

    Ihana ohje. Pitääpä testata jouluksi. Keksien leviäminen muuten johtuu siitä että voi-sokeri seosta on vaahdotettu. Sitä ei saisi vaahdottaa, koska tällöin taikinan joukkoon tulee ilmaa ja keksit leviää. Voi ja sokeri vain sekoitetaan nopeasti keskenään 😉

    • Liisa sanoo:

      Moi Kakkumonsteri. Kiva että pidät ohjeesta. Tuo vaahdottaminen vaikuttaa osaltaan keksien kohoamiseen, joka antaa niille myös perinteisen amerikkalaisen cookien rakenteen. Jos massa jätetään vaahdottamatta, rakenteesta tulee enemmän murotaikinamainen. Toki sekään ei huono ole, mutta tässä ohjeessa sitä ei haeta. Hyvin vaahdotettu massa pitää muotonsa ja cookiesta tulee ihanan pehmeitä, kun taas murokeksit ovat hieman kuivempia. Jos ohje tuntuu liian hankalalta voi seoksen toki jättää vaahdottamatta ja tehdä kekseistä hieman erilaisia.

  • tawni sanoo:

    Taikina ja täyte jäi jostain syystä vähän löysiksi, ja rullailusta ei tullut mitään. Nyt on kanelipullan makuisia cookieita, jotka näyttävät ihan normaaleille cookieille. Onneksi ei ulkonäöllä ole omassa porukassa väliä, ja ihan hauskat ne on näinkin kun olettaa olevan ihan normaaleja cookieita, ja yllärinä maistuvatkin ihan muulta 🙂 ihanan makuinen luomus ja aion tehdä toistekin!

    • Liisa sanoo:

      Heippa Tawni! Harmi, että koostumus ei ollut ihan kohdallaan. Olisiko rasva voinut olla liian lämmintä tai kananmunat suuria? Jos en erikseen mainitse, käytän aina M-koon kananmunia. Taikinan jäähdyttäminen helpottaa rullausta, kun rasva jäähtyy, taikina irtoaa paremmin leivinpaperista. Mutta kuten sanoitkin, makuhan se on aina tärkein ja ihana kuulla, että aiot tehdä toistekin.

  • Ella sanoo:

    Ei ihan mennyt niinku Strömsössä ja pohja jäi liian muruiseksi, mutta hyviä tuli silti!

    • Liisa sanoo:

      Maku on aina pääasia 😀 Jos keksit hajosivat paiston jälkeen, niin luultavasti paistoaika on ollut vähän lyhyt.

  • Mariia sanoo:

    Kiitos reseptistä! Niin herkullinen idea, että oli pakko laittaa kokeiluun heti. Nyt on cookiet uunissa. 🙂

  • Sirpa sanoo:

    Keksit levisivät kaksinkertaisiksi. Reseptissä joka minulla on siinä ei ole vinkkejä leviämisen estämiseksi. Mutta hyviä olivat, täytyy tehdä uudestaan.

    • Liisa sanoo:

      Heippa Sirpa! Harmi, että keksit pääsivät leviämään. Iltalehden sivulta tosiaan valitettavasti puuttui osa reseptistä ja lisäilin tänne blogiin muutamia ongelmanratkaisuja vielä myöhemminkin, koska osalla keksit tuntuivat kovasti leviävän. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistut ja ihana kuulla, että maku oli mielestäsi hyvä.

  • Anu sanoo:

    Hei! En löydä paistolämpötilaa vaikka kuinka etsin. Onko 175°C ok?

    • Liisa sanoo:

      Heippa Anu! 175 astetta on juuri sopiva. Se lukee tuolla ohjekuvien välissä, paista 175 -asteisessa uunissa.

  • Kotileipuri sanoo:

    Minulla taikina jäi liian pieneksi, sillä massa ei peittänyt koko peltiä. Massa oli levitelty ohuelti. Rullaaminen ei myöskään onnistunut, sillä taikina oli löysää. Muuten massa oli hyvän makuista. Ensi kerralla lisää jauhoja. Eikö tarkoitus ole, että rullatessa massa irtoaa leivinpaperista kuten kääretorttu?

    • Liisa sanoo:

      Heippa Kotileipuri! Tarkoitus ei olekaan peittää koko peltiä vaan painella taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Mitään tarkkaa mittaa en ollut tuohon antanut, levyn koko riippuu tosiaan siitä, miten ohueksi taikinan painelee. Muistithan pakastaa taikinaa riittävästi ennen rullaamista? Yhtä helpostihan tuo ei irtoa kuin kääretorttu, koska taikina on rullattaessa raakaa, mutta pakastuksen jälkeen se kuitenkin irtoaa leivinpaperista.

  • Kaisa sanoo:

    Sama ongelma mullakin täällä…eli levis kun Jokisen eväät aseman patterin viereen… 🙁 Korjaantuiskohan toi jos laittas vähän enemmän jauhoja pohjaan ja täytettä vähän vähemmän. Musta täyttettä oli aika paljon…

    • Liisa sanoo:

      Heippa Kaisa! Jauhojen lisääminen vähentää kyllä leviämistä, mutta samalla kekseistä tulee kovempia ja ne menettävät cookielle ominaista rakennetta. Lisäsin tuohon artikkelin loppuun vielä yleisimmät syyt , miksi cookiet leviävät uunissa liikaa. Kannattaa tarkastaa myös ne. Täytteen määrää voi toki halutessaan vähentää, jos tuntuu että sitä on omaan makuun liikaa.

  • peehoo sanoo:

    Todella maistuvia kanelin ja kardemumman ystävälle. Levis kans jonku verta mut syynä todennäköisesti liian löysä rullaus joten ”aukesivat” täytteen kohdalta. Uutta yritystä niin voi ystäville tarjota kauniimpia.

    • Liisa sanoo:

      Ihana kuulla peehoo, itselle nuo mausteet ovat ainakin ihan suosikkeja. Ne tuovat mieleen myös paljon muistoja. Tosiaan tuon rullan pitää olla myös mahdollisimman tiukka, lisään senkin vielä tuohon tekstiin, jotta mahdollisimman moni onnistuisi heti ensi yrittämällä.

  • Raimo sanoo:

    Vaimo lähti Lieksan sukuloimaan. Sattu lehdestä silmään ja päätin yrittää. En ole mikään Haka leivonnassa, ovat nyt uunissa ja
    näkyy käyvän niinkin Soilillekin.
    Mutta hyviä minun tekemäsi

    Raimo 70 v.

    • Liisa sanoo:

      Ihana kuulla Raimo että uskalsit lähteä kokeilemaan! Varmaan on sitten tosiaan se vaahdotus jäänyt vähän vajaaksi. Periaatteessa tuo leviäminen ei kovasti makuun vaikuta, rakenne voi olla hieman kovempi, kun keksistä tulee ohuempia. Mutta makuhan se on pääasia ja varmasti koti täyttyy hyvästä tuoksusta. Leipomisen iloa sinulle, toivottavasti kokeilet toisenkin kerran.

  • Soili Jokinen sanoo:

    mikä hitsinpimpula on ,kun keksit levii pellille,kuin Jokisen eväät ??? =((((

    • Liisa sanoo:

      Heippa! Todennäköisin syy on ettei voi ole vaahtoutunut kunnolla. Olihan voi huoneenlämpöistä ja vaahdotit sen vaaleaksi sokerin kanssa? Toinen syy voi olla liian korkea uunin lämpötila. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistut.

  • Soili Jokinen sanoo:

    Nyt aijon kokeilla…,ut voidellaanko noi ensin munalla ja päälle raesokeria ja sitte vasta uuniin ??

    • Liisa sanoo:

      Ei tarvitse voidella munalla lainkaan, ripottelet vain raesokerin suoraan keksille se tarttuu kiinni, kun keksi paistuu.

  • Tiia sanoo:

    Piti tulla vielä tännekkin hehkuttaan miten huippuresepti tää oikeen on! Ihan maailman paras idea ensinnäkin, ja toisekseen ihan ehdottomasti maailman parhaita cookieita! ♥ Korvapuustit on parasta ikinä, ja mikä oliskaan parempaa kuin syödä korvapuusteja myös cookiemuodossa! Älyttömän hyviä, kiitos vielä mahtavasta reseptistä! 🙂

    • Liisa sanoo:

      Siis ihan mahtava kuulla, kiitos Tiia! Olin kyllä itekin ihan innoissani jo kun idea alko jäsentymään mielessä. Ja sitten kun toteutus onnistu vielä ideoiden mukaan, niin kyllä oon aika onnellinen 😀

    • Liisa sanoo:

      Kiitos kakkumonsteri. Yllätyin itekin, että tää toimi vielä käytännössä. Joskus ideat ei ihan toteudu niinkun suunnittelee, mut tää toimii 😀

  • Fiinuska sanoo:

    Voi miten kiva idea! Näyttävät kyllä hyviltä! <3
    T: Serkusten suklaaunelma blogi

Samankaltaisia kirjoituksia