Pääsiäisen mokka-suklaakakku

Pääsiäisen mokka-suklaakakku

30. 03. 2021
Pääsiäisen mokkasuklaakakku on näyttävä sekä päältä että sisältä. Kolmiväriset pohjat ja näyttävä suklaakoristelu syntyvät yllättävän helposti.

Kaupallisessa yhteistyössä SAGAn kanssa. 

Tänä pääsiäisenä herkutellaan täyteläisillä kakuilla. Viime viikolla esittelin jo tämän synttärikakkunakin toimineen keksi-suklaakakun ja nyt suklaakakut saavat jatkoa. Tällä kertaa yhdistin suklaan kaveriksi kahvin ja vaniljan. Maustoin sekä pohjat että kuorrutteet ja kakusta tulikin hauskasti liukuvärjätty. Leikkauspinta on kolmella eri pohjalla todella hauskan näköinen ja mautkin erottuvat selvästi toisistaan.

Pohjat voi paistaa kerralla, jos omistat kolme samankokoista vuokaa. Jos et, tämä taikina voi pakon edessä odottaa huoneenlämmössä edellisten pohjien paistoa. Hieman koostumus saattaa muuttua, mutta kakku ei kärsi siitä liikaa. Pohjat saat nopeasti pois vuoasta, kun vuoka on vuorattu huolellisesti leivinpaperilla. Vuoraa vuoka tämän jälkeen nopeasti uudelleen ja paista seuraava pohja.

Koristeluun halusin tuoda jotain todella helppoa, mutta silti näyttävää. Päädyin tekemään pitkästä aikaa suklaalastuja. Lastujen valmistus on todella yksinkertaista, eivätkä ne välttämättä vaadi suklaan temperointia. Suklaa vain sulatetaan ja puristetaan kahden leivinpaperin (kannattaa käyttää hyvälaatuista, silikoitua leivinpaperia, ettei suklaa tartu kiinni) välissä ohueksi levyksi. Levy rullataan kierteelle ja annetaan kovettua kylmässä. Kun levy rullataan auki, suklaa napsahtelee kauniiksi lastuiksi. Jos haluat lastuihin erityisen kauniin kiillon ja kestävyyden, voit toki temperoida suklaan, mutta koska lastut tulevat suoraan kakun pintaan, ne pitävät muotonsa ilman temperointiakin. Kannattaa kuitenkin silti välttää suklaan turhaa kuumentamista. Sulata suklaa siis mahdollisimman alhaisessa lämmössä (mikro tai vesihaude) välillä sekoitellen, jolloin se säilyttää muotonsa ja värinsä paremmin kuin todella kuumaksi lämmitetty suklaa.

suklaakoristeet
pääsiäiskakku

Mokka-suklaakakku

12 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohjat

  • 4 rkl kaakaojauhetta
  • 4 tl pikakahvijauhetta
  • 4 rkl + 2 tl vettä
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl sokeria
  • ½ tl soodaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 250 g voita
  • 4 munaa

Täyte

  • 50 g tummaa suklaata
  • 2 tl pikakahvijauhetta
  • 1 tl vettä
  • 250 g mascarpone-tuorejuustoa
  • 4 dl kuohukermaa
  • ½ dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljatahnaa tai 2 tl vaniljasokeria

Koristelu

  • 150 g tummaa suklaata
  • pääsiäismunia

Ohjeet

Pohjat

Pingota SAGA leivinpaperi kolmeen irtopohjavuokaan (halk. 15 cm), jos et omista kolmea vuokaa, voit paistaa pohjat vuorotellen. Kuumenna uuni 175 ℃:seen.

Mittaa kaakaojauhe ja pikakahvijauhe omiin astioihinsa. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää kaakaojauheen joukkoon 4 rkl ja kahvijauheen joukkoon 2 tl kuumaa vettä. Sekoita tasaiseksi ja jätä odottamaan.

Mittaa jauhot, sokeri, sooda ja vaniljasokeri kulhoon. Sekoita. Lisää pehmeä voi ja kananmunat ja vatkaa taikinaa noin minuutin ajan. Jaa taikina kolmeen osaan (noin 2¼ dl taikinaa jokaiseen osaan). Sekoita yhteen osaan nesteeseen liuotettu kaakao ja yhteen kahvi. Jaa taikinat vuokiin ja paista noin 25 minuuttia. Jäähdytä.

Täyte

Sulata suklaa ja jätä odottamaan. Liuota kahvi kuumaan veteen.

Mittaa mascarpone, kerma, tomusokeri ja vanilja kulhoon ja vatkaa pehmeäksi vaahdoksi. Jaa vaahto kolmeen osaan. Sekoita suklaa yhden osan joukkoon. Vatkaa kaksi muuta osaa paksuksi vaahdoksi ja sekoita toiseen kahvi.

Aseta suklaapohja tarjoiluvadille. Levitä päälle ja reunoille suklaakuorrute. Nosta päälle kahvipohja ja kuorruta kahvikuorrutteella. Nosta päälle vaniljapohja ja viimeistele vaniljakuorrutteella. Laita osa vaniljakuorrutteesta pursotinpussiin ja pursota kakun päälle. Tasoita pinta.

Koristelu

Sulata suklaa mahdollisimman alhaisella lämmöllä välillä sekoittaen. Kaada sula suklaa SAGA leivinpaperiarkille. Aseta päälle toinen arkki ja purista suklaa ohueksi levyksi paperien väliin. Rullaa levyt esimerkiksi kaulimen ympärille ja anna kovettua jääkaapissa tai pakastimessa. Avaa rulla ja anna suklaan rasahtaa lastuiksi avatessa.

Painele lastut kakun pintaan. Viimeistele pääsiäismunilla.

pääsiäiskakku
mokka-suklaakakku

Yhteistyössä

SAGA

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia