Tulppaanikakku

Tulppaanikakku

12. 03. 2020
Keväinen kakku koristellaan kreemillä maalatuin tulppaanein. Vaniljakreemillä hyydytetty mangotäyte on miellyttävän raikas ja hedelmäinen.

Vaikka miten yrittäisi pidätellä, kyllä nyt alkaa väkisinkin olemaan keväinen olo. Helsingissä ei ole tänä talvena ollut montaa päivää lunta maassa ja nyt auringon lämmittävä voima alkaa olla jo melkoinen. Lumipeitteen puuttuessa ja maan ollessa jo sula, kevätkukat alkavat vähitellen työntämään varsiaan maasta. Liian aikaista tai ei, nyt oli pakko jo päästä tekemään kevätleivonnaisia.

Olen ihaillut jo pitkään somessa useita uusia kakkutrendejä ja yksi suosikeistani on tämä voikreemillä maalaaminen (buttercream painting). Tekniikka saattaa joillekin olla tuttu maalauspuolelta, jossa sitä kutsutaan impasto paintingiksi. Paksua kreemiä siis levitetään suurpiirteisesti (tai toki voit olla pikkutarkkakin) kakun pintaan. Kreemillä maalaten voi tehdä upeita abstrakteja kakkuja tai maalata vaikka kukkakuvioita, kuten minä tässä keväisessä kakussa. Maalaaminen sujuu ihan voiveitselläkin, mutta esim. askartelukaupoista saa pieniä palettiveitsiä, joilla maalaus sujuu hieman tarkemmin. Käytin maalaustyylin lisäksi pursotuksia, jolla tein kakkuun helmililjoja muistuttavia kukkia ja muita pieniä yksityiskohtia. Ne täydentävät mielestäni kivasti tulppaanien keväistä linjaa.

Kakku löytyy myös tuoreimmasta Leivotaan -lehdestä Dr. Oetkerin mainoksesta, johon olen jo viime vuoden aikana saanut luoda useita ihania leivonnaisia.

Tulppaanikakku
Tulppaanikakku

Tulppaanikakku mangotäytteellä

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 4 kpl kananmunaa
  • 1½ dl erikoishienoa sokeria
  • 1 rkl Dr. Oetker aitoa vaniljasokeria
  • 1½ dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja

Kostutus

  • 1 dl maitoa
  • 2 tl Dr. Oetker aitoa vaniljasokeria

Täyte

  • 300 g mangoa (tuore tai pakaste)
  • 3 rkl sokeria
  • 2 dl kuohukermaa
  • 250 g maitorahkaa
  • 1 dl Dr. Oetker vaniljakreemijauhetta

Kuorrute

  • 300 g voita
  • 5 dl tomusokeria
  • 2 tl Dr. Oetker aitoa vaniljasokeria
  • 3 rkl maitoa
  • Dr. Oetker vihreää, pinkkiä ja sinistä geeliväriä

Ohjeet

Pohja

Vuoraa kaksi irtopohjavuokaa (halk 15 cm) leivinpaperilla. Kuumenna uuni 175 ℃:seen.

Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi, erittäin kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vaniljasokeri, vehnäjauhot ja perunajauhot yhteen. Siivilöi jauhoseos munavaahtoon kahdessa erässä ja kääntele varovasti sekaisin. 

Jaa taikina vuokiin ja paista noin 25 minuuttia, tai kunnes pohjaan painettuun puutikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa. Halkaise jäähtyneet pohjat kahteen osaan.

Täyte

Soseuta mango sokerin ja rahkan kanssa. Paseeraa seos siivilän läpi. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää mangoseokseen. Vatkaa joukkoon vaniljakreemi. 

Aseta ensimmäinen pohja tarjoilualustalle korkealla leivinpaperireunuksella korotetun kakkuvuoan reunuksen sisään. Kostuta pohja kevyesti vaniljalla maustetulla maidolla ja levitä päälle kolmasosa täytteestä. Toista sama vielä kaksi kertaa ja aseta viimeinen pohja päälle kanneksi. Anna kakun asettua kylmässä muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Kuorrute

Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja jatka vatkaamista vielä muutama minuutti. Lisää huoneenlämpöistä maitoa, jotta saat pehmeästi levittyvän seoksen. Mausta vaniljasokerilla. ota kuorrutteesta noin 2 dl sivuun.

Irrota kakku vuoasta ja kuorruta se ohuelti kreemillä. Laita kakku kylmään 15 minuutiksi, jotta kuorrute kovettuu. Kuorruta kakku uudelleen paksummalla kerroksella ja siisti pinta sileäksi. Anna kakun asettua kylmässä vielä toiset 15 minuuttia. 

Jaa sivuun ottamasi kuorrute kolmeen osaan ja värjää osat vihreällä, pinkillä ja sinisellä. Laita osa kuorrutteesta pursotinpussiin ja pursota kakulle kukkavarsia ja helmililjan kukintoja. Maalaa paksummat lehdet ottamalla pieni määrä vihreää voikreemiä teelusikan nurjapuolelle. Vedä kreemiä kakun alareunasta ylöspäin kääntämällä lusikkaa samalla kevyesti, jotta saat lehden muodon. Tee samoin vaaleanpunaisella kreemillä, jotta saat tulppaanin kukintoja. Viimeistele kakku pursottamalla jäljelle jääneet kreemit kakun päälle.

Yhteistyössä

Kommentit(2)

  
  • Emmi sanoo:

    Voiko mangona käyttää valmista mango sosetta?

    • Hei Emmi! Toki voit käyttää, mutta valitettavasti nuo valmiit mangososeet eivät ikinä ole yhtä maukkaita ja maku jää huomattavaksi miedommaksi.

Samankaltaisia kirjoituksia