Mustikka-ballerinakuppikakut

Mustikka-ballerinakuppikakut

19. 07. 2023
Pehmeä mustikkakuppikakkua ja kuohkeaa valkosuklaakuorrutetta. Ihanan kuppikakun pohjalta löytyy vielä rapea keksiyllätys.

Kaupallinen yhteistyö Kantolan keksien kanssa.

Metsät täyttyvät taas kypsyvistä mustikoista ja ainakin täällä etelässä on päässyt jo herkuttelemaan ihan kunnolla. Mustikka-aikana pitää toki kaivaa kätköistä ne perinteiset mustikkareseptit, mutta mukaan mahtuu joka vuosi myös uusia, ihania herkkuja. Viime vuoden suosikkini olivat ehdottomasti nämä mustikka-juustokakkublondiet , joita suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Blondieissa oli ihana keksiyllätys pohjalla ja pidin ideasta niin paljon, että halusin kehitellä tämän vuoden ensimmäisen mustikkaleivonnaisen myös tuon idean ympärille. Tällä kertaa päädyin kuitenkin kuppikakkuihin ja täytyypä sanoa, että pitkästä aikaa kuppikakut maistuivat aivan mielettömän hyville. Poikani mielestä nämä olivat parhaita hänen koskaan maistamistaan kuppikakuista, mikä on todellinen ylistys.

Halusin pitää reseptin yksinkertaisena, joten helpot mustikkamuffinit valmistuvat sekoitettavasta taikinasta. Tämä taikina pysyy herkullisen mehevänä ja kosteana ja mielestäni se on parhaimmillaan leivontaa seuraavana päivänä (hyvää tosin samanakin päivänä nautittuna). Pohjan alta löytyy herkullinen Ballerina mustikkakeksi, joka antaa kuppikakulle sopivasti rakennetta. Koristelukin hoituu hauskasti ja näyttävästi (mutta silti harvinaisen helposti) kekseillä.

Kahden aineen kuorrutteen voi tehdä vatkausta vaille valmiiksi vaikka edellisenä päivänä, jolloin vaahtoutuminen on nopeaa. Lämmin kuorrute myös juoksettuu helpommin, joten kannattaa huolehtia, että kuorrute on vatkattaessa kunnolla kylmää.

mustikkakuppikakut
mustikkakuppikakut

Mustikka-ballerinakuppikakut

12 annosta / 30 - 60 min / keskitaso

Huom. Kuorrutteen voit tehdä jääkaappiin vatkausta valmiiksi vaikka edellisenä päivänä, jolloin valmistaminen sujuu hetkessä.

Ainesosat

Pohja

  • 12 kpl Ballerina -mustikka keksejä
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl maustamatonta jogurttia
  • 2 dl mustikoita

Kuorrute

  • 145 g Panda valkosuklaata
  • 2 dl kuohukermaa
  • 12 kpl Ballerina -mustikka keksejä

Ohjeet

Pohja

Aseta paperiset muffinivuoat muffinipellille. Aseta jokaisen vuoan pohjalle Ballerinakeksi. Sekoita jauhot, sokerit ja leivinjauhe yhteen. Lisää joukkoon öljy, munat ja jogurtti ja sekoita tasaiseksi. Kääntele joukkoon viimeisenä mustikat (myös pakaste käyvät). Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 175 asteisessa uunissa noin 20–25 minuuttia. Jäähdytä pohjat hyvin ennen kuorruttamista.

Kuorrute

Paloittele suklaa kulhoon. Lämmitä kerma ja kaada suklaan päälle. Anna seistä hetken ja sekoita tasaiseksi. Laita kuorrute jääkaappiin ja viilennä jääkaappikylmäksi. Vatkaa kylmä kuorrute paksuksi vaahdoksi ja pursota ruusuke jokaiselle kuppikakulle. Viimeistele kekseille.

mustikkakuppikakut
Mustikkamuffinit

Yhteistyössä

Kategoriat

Kuppikakut Yhteistyö

Avainsanat

mustikka

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia