Pätkiskuppikakut

Pätkiskuppikakut

27. 01. 2022
Mehevää suklaapohjaa, minttu-suklaaganachea ja reilu kerros herkullista kuorrutetta, näistä on täydellinen kuppikakku tehty.

Klassikkosuklaateema jatkuu ja Fazerinan jälkeen jatketaan Pätkiksellä. Kyselin viime viikolla instagramissa, kumpaa pätkisreseptiä seuraajat toivovat ja kuppikakku voitti. Olin aivan varma, että juustokakku veisi ylivoimaisesti voiton, mutta toisin kävi. Tosin ero oli minimaalisen pieni ja kuppikakku sai vain muutaman äänen enemmän yhteensä yli 900 äänestä. Juustokakkua on siis varmasti tulossa myös myöhemmin, mutta nyt kuppikakkuihin.

Halusin tehdä reilusti Pätkikseltä maistuvat ja aivan täysin överit kuppikakut, joten Pätkistä on näihin laitettu runsaasti (kolme levyä ja koristeet). Upotin Pätkistä pohjaan, piilotäytteeksi ja reilusti kuorrutteeseen. Lopputulos on juuri sellainen, kuin toivoin; todella mehevä suklaakuppikakku, joka maistuu reilusti mintulta. Kuorrute on sopivan tuhti, mutta kuitenkin ilmava ja kuppikakun keskeltä valuu ihanaa Pätkis-ganachea.

Pätkiskuppikakut
Pätkiskuppikakut

Leipoessa kannattaa kiinnittää huomiota näihin seikkoihin:

Pohjan herkullisuuden salaisuus on löysä taikina, jolloin kuppikakku pysyy herkullisen mehevänä. Nesteenä pohjassa käytetään piimää ja kahvia. Piimän sijasta voit käyttää myös jogurttia. Jos et ole kahvin ystävä, voit käyttää sen sijasta vettä, mutta kahvi ei oikeastaan maistu kuppikakussa, se vain tuo suklaan aromin voimaakkammin esiin. Suklaa kannattaa rouhia hienoksi, sillä muuten se painuu paiston aikana kuppikakkujen pohjaan. Taikina on hyvin löysää, joten se kannattaa kaataa vuokiin. Paistossa huolehdi, ettei kuppikakut kuivu, ne ovat valmiita, kun keskusta on juuri ja juuri kypsä.

Kuorrutetta tehtäessä huolehdi, että ainekset ovat kunnolla kylmiä. Pätkisganache kannattaa mahdollisuuksien mukaan tehdä jo edellisenä päivänä, jolloin se saa jäähtyä jääkaapissa kunnolla ja vatkautuu parhaiten. Kuorrute tehdään vatkaamalla mascarpone ja loput Pätkisganachesta kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa vaahtoa vain, kunnes se on koostumukseltaan pursotettavaa. Jos vatkaat kuorrutteen turhan paksuksi, voit tarvittaessa ohentaa sitä hieman vatkaamattomalla kermalla. Älä ylivatkaa kuorrutetta, ettei se juoksetu.

Pätkiskuppikakut

12 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • ½ dl kaakaojauhetta
  • ½ tl soodaa
  • ¼ tl suolaa
  • 1 levy (120 g) pätkistä
  • 2 munaa
  • 1 dl piimää
  • 1 dl vahvaa kahvia
  • 1 dl öljyä (esim. rypsi)

Kuorrute

  • 2 levyä (240 g) pätkistä
  • 2 dl kuohukermaa
  • 250 g mascarpone-tuorejuustoa
  • Pätkis-makeisia koristeluun

Ohjeet

Aloita kuppikakkujen teko kuorrutteesta. Rouhi kuorrutteen pätkikset muruksi. Kuumenna kerma ja kaada Pätkisrouheen päälle. Anna seistä minuutin ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä pätkisganachea useampi tunti tai mieluiten yön yli jääkaapissa.

Pohja

Vuoraa muffinipelti paperisilla muffinivuoilla tai käytä erityisen vahvoja kuppikakkuvuokia. Kuumenna uuni 175 ℃:seen.

Siivilöi jauhot, sokeri, kaakao, sooda ja suola kulhoon. Sekoita hyvin. Rouhi Pätkikset paloiksi. Lisää munat, piimä, kylmä kahvi ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Lisää pätkisrouhe ja kääntele sekaisin. Kaada taikina muffinivuokiin. Paista noin 20 minuuttia tai kunnes kuppikakku on kypsä, mutta mehevä.

Kuorrute

Ota ½ dl pätkisganachea pursotinpussiin. Koverra jäähtyneisiin kuppikakkuihin keskelle pieni reikä (esim. teelusikalla tai tyllalla). Täytä reikä pursotinpussiin siirtämälläsi pätkisganachella.

Mittaa mascarpone ja loput pätkisganachesta kulhoon. Vatkaa paksuksi vaahdoksi ja siirrä pursotinpussiin. Pursota kuppikakuille ja viimeistele pätkismakeisilla.

Kategoriat

Kuppikakut

Avainsanat

minttu suklaa

Kommentit(6)

  

Samankaltaisia kirjoituksia