Mokkapaladonitsit

Mokkapaladonitsit

Rakastetut mokkapalat maistuvat entistä herkullisemmalta kun ne leivotaan uuteen muotoon.

Olen viime kuukausien, tai oikeastaan viimeisen vuoden aikana hullaantunut täydellisesti uunidonitseihin. Olen kokeillut jos jonkinlaista versiota aina ihanista keksidonitseista aina täytettyihin jouludonitseihin asti. Innostuin donitsien koristelustakin ja tein lapsille (siis itselleni) hassuja Totoro-donitseja, joita voi käydä kurkkaamassa Instagramin puolella. Oli siis jotenkin hyvin ennalta-arvattavaa, että sunnuntaina kahvihetken saapuessa aloin kehittelemään uutta donitsireseptiä.

Oikeastaan idea mokkapaladonitseista nousi mieleen ihan täysin sattumalta. En ole pitkään aikaan tehnyt mokkapaloja, mutta katsellessa tiskipöydällä kuivumassa ollutta donitsipeltiä, mokkapalat hiipivät mieleen kuin salaa. Pidin ideaa välittömästi aivan mahtavana ja sitä oli tietenkin heti päästävä kokeilemaan. Hetken päästä donitsit olivatkin jo uunissa ja sekoittelin kuorrutetta valmiiksi. Ja siis tuo kuorrute; jouduin tosiaan pidättelemään itseäni etten sokerinhimoissani kahmi sitä suuhun lusikkakaupalla. Onneksi donitsit paistuivat nopeasti, ettei pitkään tarvinnut odotella.

Mokkapaladonitsit

15 annosta / 30 – 60 min / helppo

Ainesosat

Donitsit

  • ½ dl öljyä (esim. rypsi)
  • 1 dl maustamatonta jogurttia
  • ½ dl vahvaa kahvia
  • 1 muna
  • 1 dl sokeria
  • ½ tl suolaa
  • 2½ dl vehnäjauhoja
  • ½ dl kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl soodaa
  • 1 tl luontaista vaniljasokeria

Kuorrute

  • 3 dl tomusokeria
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 2 rkl sulatettua voita
  • noin 3 rkl kylmää, vahvaa kahvia
  • strösseleitä

Ohjeet

Donitsit

Laita uuni lämpenemään 200°c:seen. Voitele donitsipelti huolellisesti. Sekoita öljy, kermaviili, kahvi, kananmuna ja sokeri yhteen. Sekoita muut aineet keskenään ja lisää joukkoon nesteet. Sekoita taikinaksi. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota donitsipellille (voit käyttää myös reiätöntä muffinssipeltiä ja halutessasi kovertaa reiät paiston jälkeen). Jätä reilusti tilaa kohoamiselle.

Paista donitseja uunin keskitasolla noin 6-8 minuuttia. Anna jäähtyä hetki pellillä ja irrota ritilälle jäähtymään täysin.

Kuorrute

Siivilöi tomusokeri ja kaakaojauhe kulhoon. Sekoita joukkoon voisula. Lisää kahvi vähän kerrallaan, kunnes saat ohuen, tahnamaisen seoksen. Sekoita tasaiseksi ja kasta jäähtyneet donitsit kuorrutteeseen. Koristele strösseleillä. Anna kuorrutteen asettua jääkaapissa noin 30 minuuttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 vastausta artikkeliin “Mokkapaladonitsit”

  1. Heli

    Maustamatonta jogurttia vai kermaviiliä vai onko väliä? Ainesosaluettelossa toinen ja ohjeessa toinen. 🙂

    1. Ei ole väliä, mutta täytyypä korjata tuo postaukseen. Pahoittelen virhettä.

  2. MERJA

    Kiitos ohjeesta, oli pakko kokeilla
    hyviä tuli

    1. Ihana kuulla, että onnistuivat!

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Pastellin väriset donitsit Pastellin väriset donitsit

    Pastellin väriset donitsit

    Pastellisen väriset donitsit sopivat loistavasti kevääseen ja vaikka donitsit mielletäänkin usein vappuherkuksi nämä sopivat täydellisesti myös pääsiäiseen.

  • Sitruuna-lakritsikuppikakut Sitruuna-lakritsikuppikakut

    Sitruuna-lakritsikuppikakut

    Sitruunan ja lakritsin yhdistelmä on aivan mahtava. Rakastan sitruunaleivonnaisia suunnattoman paljon. Sitruuna tuo ihanaa raikkautta kakkuihin ja saa kaikki maistumaan erehdyttävän kevyeltä. Lakritsi taas tasoittaa suolaisuudellaan sitruunan kirpeyttä. Tällä yhdistelmällä ei voi mennä pieleen. Harmi vain, että ohjeita kehitellessä ei aina tule kaikkea kirjoitettua heti ylös ja niin kävi näidenkin kanssa. Resepti siis katosi jonnekin…

  • Vadelma-sitruunakuppikakut Fresita-kuorrutteella Vadelma-sitruunakuppikakut Fresita-kuorrutteella

    Vadelma-sitruunakuppikakut Fresita-kuorrutteella

    Vadelmainen kuppikakku kostutetaan vastustamattoman meheväksi sitruunamehulla. Kuorrutteen viimeistelee tilkka Fresita-kuohuviiniä.