Korvapuustit

10. 08. 2014
Kotona leivottua pullaa ei voita mikään. Uunista leijaileva tuoksu saa veden kohoamaan kielelle ja ensimmäinen pulla on syötävä heti kun pellin saa ulos uunista. Suuhan siinä palaa, mutta ensimmäistä haukkua ei vaan voi pitkittää. Korvapuusti on ehdoton suosikkini ja näitä tulee leivottua aika paljon.

Koko Suomi leipoo-ohjelman 4. jaksossa teknisenä tehtävänä oli leipoa perinteisiä korvapuusteja. Hauska oli taas katsoa millaisia puusteja kilpailijat tekivät, jokaisella tuntuikin olevan ihan oma malli näissäkin.

Tuomarit sanoivat ettei korvapuustilla ole mitään tiettyä mallia, mistä yllätyin aika paljon. Kuvittelin aina, että tuo korvapuustin nimi tulee nimenomaan siitä ulkomuodosta, kierrehän näyttää päädyistä vähän korvalta (jotenkin ei kuulosta kovin houkuttelevalta). Se toinen on enemmän ehkä solmu tai kierre, mutta aina sitä voi oppia uutta. Leila leipoo-ohjelmassa tehtiin joskus niitä kierteitä, mitä Anderskin teki ja pitkään on pitänyt kokeilla miten tuo solmiminen mahtaisi onnistua. Tälläkin kertaa pitäydyin kuitenkin perinteissä ja leivoin näitä ”tavallisia” korvapuusteja. Tosin haastetta kunnioittaen, tein ohjelman ohjeella. Se ei juurikaan omastani eroa, sokeria vain on hivenen enempi. Se varmaan kompensoituu kyllä tuossa täytteen sokerimäärässä.

Taikinan kaulin aika ohueksi ja voitelen sen reilusti pehmeällä voilla. Sitten päälle kanelia ja sokeria. Rullan leikkaan kolmioiksi ja painan kunnolla keskeltä.

Kategoriat

Pullat

Avainsanat

korvapuusti

Kommentit(2)

  

Samankaltaisia kirjoituksia