Kesän ensimmäinen raparperipiirakka

Kesän ensimmäinen raparperipiirakka

23. 05. 2019
Joka kevät pitää kehitellä aina ainakin yksi uusi raparperipiirakkaohje. Tämän kevään piirakassa on herkullisen rapea kuori ja täytteenä raparperin lisäksi samettisen pehmeää kanelikreemiä.

Huhhu! Viikon kestänyt lämpöjakso on vauhdittanut raparperit niin mahtavaan kasvuun, että nyt tuli jo kiire jakaa tätä kehittelemääni uutta raparperipiirakan ohjetta.

Joka kevät raparperien alkaessa nostaa varsiaan maasta, ajatus uusista herkuista alkaa raksuttaa mielessä. Viime vuonna muuntelin äidin luotto-omenapiirakasta tämän herkullisen ohjeen ja blogissa leivottiin myös maailman helpointa raparperipiirakkaa. Nyt halusin kuitenkin tehdä oman versioni viime vuosina ihastuttaneesta vaniljakreemi-raparperipiirakasta. Vanilja on raparperin kanssa herkullinen ja hyvin käytetty yhdistelmä, mutta myös monet muut maut pehmentävät ihanasti raparperin kirpeyttä. Kardemummalla maustettu raparperipiiras on aivan loistavaa, mutta nyt suunnitellessani uutta reseptiä Dr Oetkerille, sain testiin heidän uuden kaneli-sokerinsa. Kaneli-sokeri tehdään aidosta Ceylonin kanelista, jonka tuoksu on ihanan pehmeä ja mausteinen. Halusinkin ehdottomasti päästä yhdistämään tämän poikkeuksellisen herkullisen kanelin maun raikkaaseen raparperiin.

En halunnut kuitenkaan tyytyä vain ripottelemaan kaneli-sokeria piirakan päälle (vaikka sekin toimii mainiosti), vaan halusin yhdistää kanelin vaniljakreemiin ja maustaa siitä herkullisen kanelikreemin. Kreemistä tuli aivan ihana ja tätä tulen jatkossa käyttämään myös muiden piirakoiden ja pullien täytteenä.

Tällä kertaa tein piirakan gluteenittomana, mutta voit toki korvata gluteenittomat jauhot tavallisilla vehnäjauhoilla.

Raparperipiirakka kanelikreemillä

10 annosta / 30 - 60 min / helppo G

Ainesosat

Pohja

  • 4 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl ksantaania
  • 150 g voita
  • 1 kpl kananmuna

Täyte

  • 1 ps Dr. Oetker Paistonkestävää vaniljakreemiä
  • 4 dl maitoa
  • 2 rkl Dr. Oetker kanelisokeria
  • 250 g raparperiä

Pinnalle

  • 1 kpl kananmuna
  • Dr. Oetker kanelisokeria

Ohjeet

Pohja

Sekoita gluteeniton jauhoseos, leivinjauhe ja ksantaani yhteen. Nypi joukkoon kylmä voi, jotta saat murumaisen seoksen. Lisää kananmuna ja pyöräytä tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja anna asettua jääkaapissa 30 minuuttia.

Täyte

Sekoita paistonkestävä vaniljakreemi ja maito vispilällä sekaisin yhden minuutin ajan. Mausta kreemi kanelisokerilla ja anna seistä jääkaapissa noin 20 minuuttia.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli toinen osa leivinpaperin päällä piirakkavuoan (halk.23 cm) kokoiseksi levyksi. Nosta levy leivinpaperin kanssa vuokaan ja painele tiiviisti reunoille asti. Levitä päälle kanelilla maustettu kreemi ja raparperin palat. Muotoile lopusta taikinasta kansi piirakan päälle. Jos teet yhtenäisen kannen, painele kanteen reikiä haarukalla. Voitele pinta kananmunalla ja viimeistele kanelisokerilla.

Paista 200-asteisen uunin alaosassa noin 30 min. Anna jäähtyä ja tarjoile.

Yhteistyössä:

Kategoriat

Piirakat

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia