Gluteenittomat piirakat

Gluteenittomat piirakat

26. 03. 2019
Suolainen ja makea piirakka valmistuvat helposti samasta taikinasta. Gluteeniton pohja on murea, mutta pitää silti hyvin muotonsa.

Ihanaa kevätpäivää! Helsingissä ainakin paistaa aurinko aivan täydeltä taivaalta, joten leivontakin sujuu täällä hyvin keväisissä merkeissä. Meillä erilaiset rahkapiirakat ovat aina kuuluneet kevääseen ja erityisesti pääsiäiseen, joten auringon paiste sai minut kaipaamaan oikein perinteistä rahkapiirakkaa. Työn alla on myös ollut rapea ja silti kasassa pysyvä gluteeniton piirakkataikina, joten päätin yhdistää nämä kaksi ideaa. Samalla halusin tehdä myös suolaista piirakkaa, joten toteutin pohjan niin, että se toimii loistavasti sekä suolaiseen että makeaan piirakkaan. Lohipiirakka on ehdoton suosikkini, tällä kertaa yhdistin täytteeseen myös pinaatin. Jos lohipiirakka ei kuitenkaan kiehdo, suosittelen kokeilemaan täytteeksi esim. poroa tai vaikka kreikkalaisen salaatin makuja.

Olen hionut taikinan reseptiä ja saanut koostumuksesta mielestäni todella hyvän ja mukavasti käsiteltävänkin. Gluteenittoman taikinan käsittelyssä on kuitenkin silti omat niksinsä. Leivinpaperi helpottaa taikinan käsittelyä, mikä etenkin gluteenittomissa taikinoissa saattaa joskus olla hieman ongelmallista. Taikinan tarttuminen leivinalustaan ja sen repeily siirtäessä ovat ikävimpiä ongelmia. Jokainen varmasti tietää tunteen kun leivinalustalla on juuri täydellisesti kaulittu ja ihanan ohut piirakkapohja. Vuokaan siirrettäessä huomaat kuitenkin taikinan olevan pöydässä kiinni ja matkalla pöydältä vuokaan loputkin tuosta upeudesta on palasina. Niinpä olenkin siirtynyt kaulimaan piirakkataikinan suoraan paperin päällä (hieman kannattaa tällöinkin jauhottaa, jottei taikina tartu kaulimeen). Kaulimisen jälkeen taikina on helppo nostaa paperin kanssa suoraan vuokaan. Tällöin se myös irtoaa vuoasta kauniisti, eikä sitä tarvitse kaivaa muruina irti huonosti voidellusta vuoasta. Kauniit annospalatkin on helpompi leikata tasaisella alustalla, eikä kuperassa vuoassa. Leivinpaperia ei tarvitse mitenkään kummemmin muotoilla vuokaan sopivaksi, se kyllä taittuu piirakkapohjan kanssa kauniisti vuokaan, eikä paiston jälkeenkään jätä taikinaan jälkiä.

Lohipiirakka ja persikka-rahkapiirakka

2 annosta / 30 - 60 min / helppo G

Pohjan ohjeella valmistat kaksi piirakkaa. Jos teet vain yhden piirakan puolita ohje.

Ainesosat

Pohja

  • 200 g voita
  • 6 dl gluteenitonta jauhosesosta (esim. Pirkka vaalea)
  • 1 tl leivinajauhetta
  • 1 tl ksantaania
  • 2 munaa

Lohitäyte

  • 150 g hienonnettua pakastepinaattia
  • 250 g kylmäsavulohta
  • nippu tuoretta tilliä
  • mustapippuria
  • sitruunamehua
  • 2 dl kuohu- tai ruokakermaa
  • 2 munaa

Persikka-rahkatäyte

  • 2 prk (a'200 g) mangorahkaa (Arla ihana)
  • 2 munaa
  • 1 prk (400 g) säilykepersikoita mehussa
  • kananmuna voiteluun
  • ruokokidesokeria

Ohjeet

Pohja

Sekoita gluteeniton jauhoseos, leivinjauhe ja ksantaani yhteen. Nypi joukkoon kylmä voi, jotta saat murumaisen seoksen. Lisää kananmunat ja pyöräytä tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja anna asettua jääkaapissa 30 minuuttia.

Jaa taikina kolmeen osaan. Kauli ensimmäinen osa leivinpaperin päällä ohueksi levyksi. Nosta levy leivinpaperin kanssa piirakkavuokaan (halk. noin 24 cm) ja painele tiiviisti reunoille asti. Tee sama toisella taikinalla. Säästä kolmas taikina koristelua varten.

Lohitäyte

Sulata pinaatti. Hienonna lohi ja tilli ja sekoita pinaatin joukkoon. Mausta pippurilla ja sitruunamehulla. Levitä täyte pohjan päälle. Sekoita kerma ja kananmunat yhteen ja kaada täytteen päälle.

Persikka-rahkatäyte

Sekoita rahka ja munat yhteen. Kaada täyte pohjan päälle. Leikkaa persikat viipaleiksi ja nostele pohjan päälle. Kauli lopusta taikinasta levy ja leikkaa levy pitkiksi nauhoiksi. Puno nauhoista piirakan päälle verkko. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle ruokokidesokeria.

Paista piirakoita uunin alatasolla 200 °C:ssa noin 30–40 minuuttia.

Kaupallinen yhteistyö:

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia