Poropiirakka

Poropiirakka

10. 10. 2017
Ruokaisa poropiirakka jatkaa hävikkiruoan juttusarjaa. Paahdetut paprikat antavat piirakan täytteeseen makua ja pehmeyttä.

Muutama viikko sitten suunnitelmissa oli tehdä porovoileipäkakkua, mutta idea hautautui muiden kiireiden alle. Laitoin sitä varten ostamani kylmäsavuporon pakastimeen ja ajattelin syöväni porotuorejuuston leivän päällisenä. Penkoessani jääkaappia, huomasin sen nurkasta kuitenkin löytyvän tuon tuorejuustopaketin, jonka parasta ennen- päiväyskin alkoi lähestyä uhkaavasti. Tuorejuusto oli siis äkkiä hävitettävä, joten kaivoin pakastimesta savuporot ja löysin vielä jääkaapista muutaman parhaat päivänsä nähneen paprikankin. Paprikan päätin paahtaa ennen piirakkaan lisäystä ja se olikin oikein mainio idea. Pehmeäksi paahdettu paprika tuo piirakkaan mukavaa pehmeyttä, eikä sen maku peitä hentoa poroa alleen. Savuisuutta lisäsin vielä hieman savupaprikalla ja mausteeksi kävin hakemassa takapihalta viimeiset ruohosipulit. 

Kaiken kaikkiaan piirakkaa muistuttaa hyvin paljon näitä aiemmin tekemiäni pieniä poropiiraita, jotka myös olivat oikein mainioita.

Poropiirakka

12 annosta / 30 - 60 min / helppo

Ainesosat

Pohja

  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 100 g voita
  • 1 muna

Täyte

  • 2 punaista paprikaa
  • 100 g kylmäsavuporoa
  • 1 punasipuli
  • 200 g savuporotuorejuustoa (esim. creme bonjour)
  • 1 dl ruokakermaa
  • 2 munaa
  • nippu ruohosipulia
  • kuivattua tai tuoretta meiramia
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • mustapippuria

Ohjeet

Pohja

Nypi kylmä voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääri taikina leivinpaperiin ja laita jääkaappiin noin 30 minuutiksi.

Täyte

Kuumenna uuni 250 °C:seen. Pese ja halkaise paprikat, poista siemenkodat. Aseta paprikat kuori ylöspäin leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paahda uunissa, kunnes kuoret alkavat kupruilla ja mustua. Ota paprikat uunista ja poista kuoret. Madalla uunin lämpötila 200 °C:seen. Hienonna paahdettu paprika. savuporo ja punasipuli kulhoon. Sekoita joukkoon tuorejuusto, kerma, munat ja mausteet.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja vuoraa piirakkavuoka taikinalla. Ylijääneestä taikinasta voit taiteilla kuvioita piirakan päälle. Kaada päälle täyte ja paista piiraasta uunin alatasolla noin 40 minuuttia.

Kategoriat

Piirakat

Avainsanat

Suolainen piirakka syksy

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia