Uuniomena-juustokakku

Uuniomena-juustokakku

Kermainen juustokakku karamellisoidulla omenalla maistuu syysmyrskyillä. Kaunis viimeistely syntyy helposti omenasiivuilla.

Omenanpudokkaita alkaa löytymään jo pihamaalta, joten omenaherkkujen valmistus alkakoon. Ensimmäisiä pudokkaita en tehnytkään tänä vuonna piirakaksi, vaan illan Koko Suomi leipoo- jakson kunniaksi leivoin ne juustokakun muotoon. Tämä oli syntisen hyvää. Ei yhtään liian makeaa, vaan ihanan täyteläistä ja maukasta.

Tämä kakku tuo hyvällä tavalla mieleen yläasteen kotitaloustunnilla tehdyt uuniomenat. Omenan ja kanelin yhdistelmä on hyvin perinteinen, mutta tässä juustokakussa se saa hieman uuden muodon. Pintaan siivutetut omenaviipaleet antavat kakulle juhlavampaa ulkonäköä ja täyttteen herkulliset karamellisoidut omenapalat ovat ihania sattumia kermaisen täytteen seassa.

uuniomenajuustokakku
uuniomenajuustokakku

Uuniomenajuustokakku

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 150 g Digestive-keksejä
  • 50 g mantelilastuja
  • 75 g voita

Uuniomenatäyte

  • 3 dl omenaa kuutioituna
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl kanelia
  • 400 g tuorejuustoa
  • 150 g creme fraichea
  • 1 dl sokeria
  • ½ dl maissitärkkelystä
  • 2 suurta kananmunaa
  • 1 tl vaniljauutetta
  • ~2 pientä omenaa viipaloituna ohuiksi viipaleiksi
  • tilkka sitruunamehua

Ohjeet

Pohja

Murskaa keksit hienoksi muruksi. Murenna mantelilastut kevyesti keksimurskan joukkoon. Sulata voi ja lisää se muruseokseen. Painele seos 20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 175 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Ota pohja uunista ja tiputa uunin lämpötila 160 asteeseen.

Uuniomenatäyte

Sulata voi pannulla. Lisää omenakuutiot sekä sokeri ja kaneli. Paista omenakuutioita kunnes ne hieman pehmenevät. Ota pannu levyltä ja jätä omenat jäähtymään täytteen valmistuksen ajaksi.

Sekoita tuorejuusto, creme fraiche, sokeri, vanilja ja maissitärkkelys tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Kääntele lopuksi joukkoon paistetut omenat ja kaada massa pohjan päälle. Pyöräytä ohuet omenaviipaleet sitruunamehussa ja nostele massan päälle. Paista kakkua 160 asteisessa uunissa ~40 minuuttia. Sammuta uuni ja jätä kakku vielä jälkilämmölle puoleksi tunniksi. Anna jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista.

uuniomenajuustokakku
uuniomenajuustokakku

Kategoriat

Juustokakut

Avainsanat

omena uunijuustokakku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 vastausta artikkeliin “Uuniomena-juustokakku”

  1. Nasu

    Herkullisen näköinen kakku! Pystyykö kakun valmistamaan tarjoilua edellisenä päivänä?

    1. Voit oikein hyvin valmistaa kakun edellisenä päivänä ja niin kannattaakin tehdä, jotta juustotäyte ehtii vetäytyä hyvin.

  2. Ihanan näköinen! Täytyy varmaan viedä työpaikalle tälläinen joku kerta, sillä siellä ne rakastavat uuniomenoita 😉

    1. Kiitos Elli! Kannattaa viedä, tää oli vielä parempaa kun perusuuniomenat (tosin ehkä se toinen versio on hippusen terveellisempi).

  3. Onpa ihanan oloinen resepti ja kakku! Tosi kauniita noi omenan siivut tuossa pinnalla. Pistetään ohje korvan taakse ;D

  4. Mmmmnnn…. Niin kaunis ja uskon että on niin makoisaakin. Houkuttelee testaamaan ohjettasi.

    1. Kiitos Taru ja Irma! Nyt vaan kokeilemaan 😀 Nuo omenansiivut tosiaan oli hauskan yksinkertainen, mutta kuitenkin näyttävä tapa koristella. Uunijuustokakut kun harvemmin itsessään ovat kovin näyttäviä.

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Mokkakakku Mokkakakku

    Mokkakakku

    Tiramisua muistuttava mokkakakku hurmaa samettisen pehmeällä mokkavaahdolla ja kahviin kostuteillu kekseillä.

  • Laskiaispullakakku Laskiaispullakakku

    Laskiaispullakakku

    Laskiaispulla muuttaa muotonsa juhlavaksi kakuksi, kun pullapohja saa ylleen herkulliset mantelimassasta ja vadelmasta tehdyt mousset.

  • Kolmen suklaan juustokakku Kolmen suklaan juustokakku

    Kolmen suklaan juustokakku

    Koko Suomi leipoi tämän päivän uusinnassa suklaakakkuja, tässäpä minun tulkintani. Tein tämän eilen illalla, joten suurempia tuunailuja ja koristeluja ei nyt päästä näkemään. Mutta toisaalta nuo raidat tekevät kakusta kauniin, eikä se nyt ihan huutanut suurta koristeröykkiötä päälleen.