Suolakinuskijäätelö

Suolakinuskijäätelö

26. 06. 2020
Helppo jäätelö syntyy vain muutamasta raaka-aineesta ja ilman jäätelökonetta. Herkullinen suolakinuski tekee jäätelöstä vastustamattoman hyvää.

Kuumat kesäpäivät suorastaan huutavat herkuttelemaan jäätelöllä. Muutama kerta on tullut jo maisteltua jäätelökioskien antimia, mutta mikään ei silti voita kotitekoista jäätelöä. Makuvaihtoehdoissa vain mielikuvistus on rajana, eikä esimerkiksi kinuskikastikkeen määrässä tarvitse kursailla.

Itse tehty jäätelö syntyy kotona erittäin helposti ilman jäätelökonettakin muutaman ainesosan turvin. Kondensoitu maito ja glukoosisiirappi tekevät jäätelön rakenteesta samettisen estämällä kiteytymistä. Makuaineita jäätelöpohjaan voi lisätä vaikka millä mitalla, kannattaa rohkeasti kokeilla eri makuvaihtoehtoja. Tällä kertaa halusin itse testata suolaisen ja makean tasapainoa myös jäätelössä ja koska suolakinuskihan sopii mihin vain, päätin työntää sitä myös jäätelöön.

Olen pitkään vannonut tämän korvapuustijäätelön olevan ehdoton suosikkini, mutta nyt täytyy sanoa, että tämä suolakinuskijäätelö meni aivan sen rinnalle. Jäätelön kaveriksi sopii aivan loistavasti vielä suolapähkinät, mutta pärjäät toki ilman niitäkin.

suolakinuskijaatelo
suolakinuskijaatelo

Suolakinuskijäätelö

8 annosta / 30 - 60 min / helppo GMU

Ainesosat

Kastike

  • 1½ dl fariinisokeria
  • 2 dl kuohukermaa
  • ¾ tl suolaa

Jäätelö

  • 6 dl kuohukermaa
  • 1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa
  • 2 rkl glukoosisiirappia
  • 1 tl vaniljatahnaa

Ohjeet

Kastike

Mittaa fariinisokeri ja kerma kattilaan. Anna seoksen kiehua noin 5-10 minuuttia tai kunnes kylmään vesilasiin pudotettu tippa muodostaa siistin pisaran lasin pohjalle. Lisää suola ja anna jäähtyä.

Jäätelö

Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon muut aineet. Kaada puolet massasta pakastuksen kestävään vuokaan. Kaada päälle kinuskikastiketta nauhana. Lisää päälle loput vaahodsta ja viimeisenä loput kastikkeesta. Marmoroi jäätelö vetämällä viestä massan läpi. Pakasta vähintään 5 tuntia.

Kategoriat

Jälkiruoat Yleinen

Avainsanat

jäätelö kesä

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia