Pullatuutit

18. 02. 2015
Nyt huulet tötterölle, sillä täältä tulee tämän laskiaisen paras trendiherkku.

pullatuutit3pullatuutit2

 

Törmäsin tähän aivan ihanaan ideaan selaillessani instagramissa laskiaiskuvia. Olin jo aiemmin tehnyt tätä laskiaspullakakkua, mutta kyllähän tuohon kakun seuraksi piti vielä nämä tötteröt tekaista. Idea oli aivan mahtava, siisti syödä ja hauska toteuttaa. Näitä tulee varmasti tehtyä muutenkin kun laskiaisena. Periaatteessahan tämä on ihan kermasarvi pullataikinasta tehtynä mutta täytyy sanoa, että toimi jopa paremmin kun perinteinen voitaikina.

Pullatuutit (n.32kpl):

  • Pullataikina
  • foliota
  • rypsiöljyä
  • kananmuna
  • 4 dl kuohukermaa
  • hilloa
  • tomusokeria

Valmista pullataikina ohjeen mukaan. Leikkaa foliosta noin 30x30cm neliötiä. Jaa neliöt kolmioiksi ja rullaa tötteröksi. Öljyä foliot kevyesti pinnalta.

Kauli kohonnut taikina kahdeksi noin 30×50 cm kokoiseksi levyksi. Leikkaa levyt noin 3 cm:n levyisiksi suikaleiksi. Kieritä suikaleet foliotötterön ympärille kapeammasta päästä leveämpään, niin että uusi kerros tulee reunasta ihan vähän edellisen päälle. Kohota sarvia vielä noin 20 minuuttia, voitele kananmunalla ja paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet kauniin paistovärin. Anna tuuttien jäähtyä hieman ja poista foliot.

Vatkaa kermaa vaahdoksi ja laita pursotinpussiin. Lusikoi sarviin hilloa ja pursota päälle kermaa. Ripottele päälle vielä tomusokeria ja nautiskele vuoden ajasta tai lumitilanteesta riippumatta.

pullatuutit

 

Kategoriat

Pullat

Avainsanat

laskiainen

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia