Piparkakkumajakka

15. 11. 2013
Piparkakkutalojen tekeminen alkaa tässä taloudessa joka vuosi vähän aikaisemmin ja talojen määräkin tuntuu lisääntyvän. Toissa vuonna tein kaksi muumitaloa, viime vuonna kolme ja nyt on jo kolme taloa tehty tähän mennessä. Tänä vuonna innostuin suunnittelemaan ihan omia kaavojakin. Tämä majakka tuli isänpäivälahjaksi omalle isälleni, joka viihtyy merellä. Taloa tehdessä ideat tuntuivat pursuilevan ja piparit seikkailivat parhaimmillaan jo unissakin.

Majakasta tuli kaiken kaikkiaan noin 40 cm korkea eli suunnilleen samankokoinen, gingerbread lighthousekun muoteilla tehdystä muumitalosta. Koristelut tein tomusokeri-munanvalkuaisseoksella, jota käytin myös hyvin paksuna tahnana vedeksi. Kattoon ja ylätasanteella kulkevaan tukiköyteen käytin lakritsimattoa ja kivikko on suklaarusinoita sekä suklaakiviä. Innostuin vielä taiteilemaan tuon pienen laiturin ja ruuhen majakan juurelle.

Tätä taloa oli suunnattoman hauska tehdä ja isäkin oli todella otettu lahjasta. Osallistuin tällä talolla myös Dr. Oetkerin piparibattleen. Sivuilla kannattaa käydä tykkäämässä omasta suosikista ja mukaankin ehtii vielä, jos leivontakärpänen puraisee. Sarjoja on neljä, joten kaikille löytyy varmasti omansa. Itse päädyin nyt tuohon Pro-sarjaan blogin pitämisen johdosta, vaikka nyt en millään mielin ammattilainen olekaan.

Kaikki kuvat tulevat myös PipariBattle2013 Pinterest sivuille, joten siellä voi käydä myös ihailemassa muiden luomuksia.

Tästä postauksesta löydät kaavat majakkaan.

Kategoriat

Keksit Muut

Kommentit(1)

Samankaltaisia kirjoituksia