Omena-mazariinipiirakka

Omena-mazariinipiirakka

19. 10. 2020
Syksyn paras piirakka syntyy kotimaisista omenoista. Mantelinen täyte tekee piirakasta herkullisen mehevän ja makean.

Lapsena mazariinit kuuluivat ehdottomasti suosikkileivonnaisiini. Makea mantelitäyte ja ihana sokerikuorrute tuntui aina niin juhlavalta ja pieni vadelmahillo toi leivokseen juuri sopivasti marjaisuutta. Pitkään luulin mazariinien valmistuksen olevan kovin monimutkaista, mutta muutama vuosi sitten ensimmäisen kerran testattuani huomasin niiden olevan aika yksinkertaisia. Varsinkin jos mazariinien täyte tehdään valmiista mantelimassasta, on leivos valmis alle tunnissa.

Joskus aiemmin tein täytteen alusta asti itse, mutta nykyisin olen niin rakastunut Dr Oetkerin mantelimassaan, etten viitsi nähdä tuota vaivaa. Kyseisessä massassa mantelia on 53% ja se on saanut aidon Lyypekkiläisen marsipaanin maantieteellisen merkinnän. Suosittelen siis lämpimästä käyttämään sitä tai etsimään käsiin jotain saman merkin omaavaa tuotetta (esim. Niederegger).

Mantelimassa antaa täytteelle ihanaa mehevyyttä ja täyteläisyyttä. Hapokas kotimainen omena sopii loistavasti makeahkon mantelitäytteen pariksi ja täydentää sitä ihanasti. Piiras oli kyllä yksi kaikkien aikojen suosikki omenapiiraistani, siinä oli juuri samaa juhlavuuden tuntua, jota lapsena oli mazarin-leivoksissa.

omena-mazariinipiirakka
omena-mazariinipiirakka

Omena-mazariinipiirakka

12 annosta / 30 - 60 min / helppo

Ainesosat

Pohja

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurajauhoja
  • 100 g voita
  • ½ dl sokeria
  • 3 rkl kylmää vettä

Täyte

  • 200 g hyvälaatuista mantelimassaa (esim. Dr.oetker)
  • 2 rkl sokeria
  • 100 g voita
  • 2 munaa
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 1 tl vanilja-aromia
  • 4-5 omenaa

 

Ohjeet

Pohja

Mittaa jauhot ja sokeri kulhoon. Lisää kylmä voi joukkoon pieninä kuutioina. Nypi taikina murumaiseksi seokseksi sormenpäillä. Lisää vettä ja pyöräytä taikina tasaiseksi. Älä vaivaa ettei taikinaan muodostu sitkoa. Kääri taikina leivinpaperiin ja laita jääkaappiin noin 30 minuutiksi.

Kuumenna uuni 175 ℃:seen. Kauli taikinasta levy ja nosta se leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan. Painele taikina tiiviisti vuokaan. Siisti reunat ja valmista täyte.

Täyte

Sekoita mantelimassa ja sokeri yhteen. Lisää voi ja vatkaa tasaiseksi. Lisää muna yksitellen vatkaten. sekoita viimeisenä joukkoon vehnäjauhot ja vanilja-aromi. Levitä täyte pohjan päälle. Pese omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi siivuiksi ja asettele täytteen päälle. Paista piirakkaa uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Kategoriat

Piirakat

Avainsanat

omena syksy

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia