Mustikka-sitruunapiirakka

Mustikka-sitruunapiirakka

Helppo ja mehevä mustikkapiirakka saa lisämakua sitruunasta. Yhden kulhon piirakkassa ainekset sekoitetaan yhteen, eikä vatkaamista tarvita.

Kyselin viime viikolla instagramin stooreissa toiveita viikonlopun leivonnaisesta. Makuvaihtoehtoina oli suklaista, kinuskista, marjaisaa tai pähkinäistä ja leivonnaisen muodossa vaihtoehtona kuppikakku, kääretorttu, piirakka tai kahvikakku. Myös lisätoiveita sai toki esittää. Äänestys oli aika tiukka, mutta lopulta toiveissa voitti marjaresepti piirakan muodossa. Raikasta, ei liian makeaa, erittäin helppoa (ei vatkaamista ja yhdessä kulhossa) ja helposti muunnettavissa gluteenittomaksi ja laktoosittomaksi.

Paljon oli toiveita, mutta tässä mustikka-sitruunapiirakassa toteutui mielestäni tosi monta. Ja kaiken lisäksi tästä tuli aivan ihana.

Mainos
mustikka-sitruunapiirakka
mustikka-sitruunapiirakka

Mustikka-sitruunapiirakka

15 annosta / 30 – 60 min / helppo G

Kaksinkertaistamalla ohjeen, saat kerralla koko uunipellin kokoisen piirakan.

Ainesosat

Pohja

  • 3 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 rkl unikonsiemeniä (ei välttämätön)
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 1 prk sitruunarahkaa (esim. Arla Ihana)

Täyte

  • 1 prk sitruunarahkaa
  • 1 kananmuna
  • 200 g mustikoita

Ohjeet

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka (noin 20 x 30 cm) leivinpaperilla. Mittaa pohjan kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää munat, öljy ja rahka ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina vuokaan. Sekoita täytteen kananmuna rahkaan ja lusikoi pohjan päälle. Marmoroi pinta vetämällä veistä tai tikkua taikinan läpi. Ripottele pinnalle mustikat.

Paista uunin alatasolla 25-30 min. Jäähdytä ennen tarjoilua.

Kategoriat

Piirakat

Avainsanat

mustikka sitruuna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 vastausta artikkeliin “Mustikka-sitruunapiirakka”

  1. Tuula

    Hyvä,maistuva ja gluteenittomille myös, kiitos!

    1. Ihana kuulla, kiitos

  2. Ihan sairaan hyvää. Niin kuohkea ja ja. Ei löydy sanoja

    1. Aivan ihana kommentti, kiitos.

  3. Pia63

    Voisiko näitä reseptejä laitella munattominakin?

    1. Toki, täytyy panostaa myös siihen. Eilen juuri jaoin instagramin puolella munattoman banaanikakun. Tässäkin piirakassa voit korvata kananmunat esim. banaanilla. Päälle tulevasta rahkatäytteestä kananmunan voi jättää pois. Täyte saattaa silloin levitä hieman enemmän, mutta kyllä se piirakan päällä silti pysyy.

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Marenkibrownie Marenkibrownie

    Marenkibrownie

    Suklaista ja kosteaa brownieta rapealla marenkikuorrutteella. Taas yksi ihana lisä browniekokoelmaan siis.

  • Sitruuna-marenkipiirakka Sitruuna-marenkipiirakka

    Sitruuna-marenkipiirakka

    Makea marenki ja kirpeää sitruunatäyte on klassikkoyhdistelmä. Tässä herkullisessa piirakassa rapea pinta yhdistyy pehmeän samettiseen sitruunakiisseliin.

  • Minttu-keksibrownie Minttu-keksibrownie

    Minttu-keksibrownie

    Mehevää brownieta maustettuna mintulla. Kokonaisuuden kruunaa keksit, jotka tuovat brownieen herkullisen rapeuden.