Mokka-kinuskibebet

Mokka-kinuskibebet

Rapeaa muropohjaa, pehmeää mokkavoikreemiä ja kerros suolaista kinuskikuorrutetta. Leivosklassikko toimii myös uusissa vaatteissa.

Mokka-kinuskibebe

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Voit leipoa mokka-kinuskibebet pieninä leivoksina esim. muffinipellin syvennyksiin tai yhtenä suurempana piirakkana.

Ainesosat

Pohja

  • ½ annosta murotaikinaa

Täyte

  • 1 annos voikreemiä
  • 2 tl pikakahvijauhetta
  • 2 tl kuumaa vettä

Kuorrute

  • 50 g voita
  • 1 dl fariinisokeria
  • ½ dl kuohukermaa
  • 2 dl tomusokeria
  • ½ tl suolaa
  • sormisuolaa

Ohjeet

Valmista murotaikina ohjeen mukaan. Kauli taikina levyksi ja nosta vuokaa suuremmalla leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan. Taita vuoan ylimenevän leivinpaperin reunat piirakkavuoan sisään, jotta piirakan reunat jäävät paperin sisään,  mutta pohja on paljas (tämä estää pohjan valumisen paiston aikana). Pistele pohja haarukalla ja laita kylmään 30 minuutiksi.

Kuumenna uuni 200 :seen. Paista pohja kypsäksi (noin 20 minuuttia). Anna jäähtyä.

Valmista voikreemi ohjeen mukaan. Sekoita pikakahvijauhe kuumaan veteen ja vatkaa voikreemin joukkoon. Levitä kreemi pohjan päälle ja laita kylmään vähintään 30 minuutiksi.

Mittaa kuorrutetta varten voi, fariiinisokeri ja kerma kattilaan. Kuumenna, kunnes sokeri sulaa. Ota kattila liedeltä ja vatkaa joukkoon tomusokeri. Mausta suolalla. Anna kuorrutteen jäähtyä hetki välillä sekoitellen.

Kaada kuorrute täytteen päälle ja ripottele pinnalle sormisuolaa. Anna jähmettyä jääkaapissa hetki. Tarjoile piirakka huoneenlämpöisenä.

Murotaikina

alle 30 min / helppo

Ainesosat

  • 200 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 1 kananmuna

Ohjeet

Vatkaa voi ja sokeri hyvin sekaisin. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää jauhot voi-sokeriseokseen ja nypi murumaiseksi.

Lisää kananmuna ja pyöräytä tasaiseksi, älä kuitenkaan vaivaa, ettei taikinaan synny sitkoa. Kääri taikina kelmuun ja laita kylmään noin 30 minuutiksi.

Voikreemi

alle 30 min / helppo

Ainesosat

  • 1½ dl sokeria
  • ½ dl glukoosisiirappia
  • 1 dl vettä
  • 250 g suolatonta voita
  • 2 tl vaniljatahnaa tai -aromia

Ohjeet

Mittaa sokeri, siirappi ja vesi kattilaan. Kiehauta, kunnes sokeri on sulanut. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

Vatkaa huoneenlämpöinen, pehmeä voi kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Kaada sokeriliemi voinvaahtoon ja vatkaa vielä muutama minuutti. Mausta vaniljalla.

mokka-kinuskibebe
mokkabebe

Kategoriat

Piirakat Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 vastausta artikkeliin “Mokka-kinuskibebet”

  1. Aune

    Voiko pakastaa??

    1. Voi pakastaa. Sulata rauhassa, ettei päällä olevan kinuskin rakenne kärsi sulaessa.

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Keksitaikina-brownie Keksitaikina-brownie

    Keksitaikina-brownie

    Kukapa ei haluaisi syödä keksitaikinaa raakana ja vielä ihan luvan kanssa?

  • Kinderpiirakka Kinderpiirakka

    Kinderpiirakka

    Pääsiäinen kolkuttelee ovelle ja ajatukset pyörivät ainakin kauppareissuilla jatkuvasti suklaassa. Pääsiäisen suosikkiherkku on tietysti (mignonin jälkeen) Kinder-munat, jotka ovat toimineet tämänkin piirakan esikuvana.

  • Omenapannukakku Omenapannukakku

    Omenapannukakku

    Superhelppo ja ihanan tuttu pannukakku saa lisämakua hedelmistä. Kotimaiset omenat tekevät pannarista entistä herkullisemman.