Leimaillut piparkakut

Leimaillut piparkakut

Joulun kauneimmat piparkakut syntyvät leimailemalla. Kauniisti paketoidut piparkakut ilahduttavat varmasti lahjan saajaa.

Tänä viikonloppuna leivotaan pipareita. Tai oikeastaan meillä leivottiin jo viime viikonloppuna, mutta tänä viikonloppuna ne oli tarkoitus koristella. Ensimmäinen erä tuli kuitenkin syötyä jo, joten täytyy tehdä myös uusi taikina.

Lapset rakastavat piparien koristelua ja olenkin varannut reilusti pikeeriä ja strösseleitä heitä varten. Itse haluan kuitenkin tehdä myös hieman erilaisia koristeluita, joita on mukava antaa myös lahjaksi. Askartelin aiemmin todella paljon ja kaappien perälle oli hautautunut isot kasat täysin käyttämättömiä leimasimia. Halusinkin ottaa nämä käyttöön leivontapuolella.

Piparien leimailu olikin todella hauskaa, suosittelen lämpimästi testailemaan. Testailin erilaisia maaleja, mutta paras lopputulos oli mielestäni alkoholiin liuotetulla tomuvärillä. Leimaaus kannattaa tehdä aika kuivalla tyynyllä, joten pyyhkäise liika maali pois tyynystä ennen leimausta pikeerille. Huomioi myös pikeerin kuivuminen, sen täytyy olla täysin kuivaa ennen leimausta.

Piparkakkuihin sopivan taikinan löydät täältä.

Leimatut piparkakut

20 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 20 kpl perinteisiä piparkakkuja

Koristelu

  • 3 kananmunan valkuaista
  • 6 dl tomusokeria
  • 3 tl sitruunamehua
  • ½ tl jauhemaista elintarvikeväriä
  • 1 tl 40% alkoholia

Ohjeet

Valmista pursotuspikeeri laittamalaa yksi valkuainen kulhoon. Mittaa joukkoon 2½ dl tomusokeria. Lisää 1 tl sitruunamehua ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa tomusokeria tai sitruunamehua, seoksen tulee olla paksuhkoa tahnaa. Siirrä pikeeri pursotinpussiin ja pursota ääriviivat piaprkakkujen reunoille. Anna kuivua noin tunti.

Valmista ohuempi pikeeri kahdesta valkuaisesta ja, 3½ dl tomusokeria ja 2 tl sitruunamehua. Pikeerin tulee olla valuvaa. Pursota pikeeriä kuivuneuden ääriviivojen sisäpuolelle. Voit levittää pikeeriä hammastikulla kohti reunoja. Anna kuivua noin vuorokausi.

Sekoita elintarvikeväri alkoholiin. Taputtele tai sivele väriä puhtaaseen kumileimasimeen. Pyyhi liika väri talouspaperiin ja leimaa varovasti kuivuneeseen pikeeriin. Anna kuivua hyvin ennen paketointia.

Kategoriat

Joulu Keksit

Avainsanat

pikeeri piparkakku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Banaani-pähkinäkakku Banaani-pähkinäkakku

    Banaani-pähkinäkakku

    Mehevä kahvikakku syntyy banaanista ja maapähkinävoista. Kakku on täysin vegaaninen, mutta maistuu varmasti sekasyöjille.

  • Mokkapalatortut Mokkapalatortut

    Mokkapalatortut

    Näissä tähtitortuissa yhdistyy kaksi klassikkoa; ihana mokkapalakuorrute ja perinteinen joulutorttu. Täytteeksi voit valita perinteisen luumun tai makean suklaan.

  • Joulun loppu – Brownie Joulun loppu – Brownie

    Joulun loppu – Brownie

    Tässä mehevässä browniessa jauhojen asiaa toimittavat jauhetut piparkakut. Ne antavat taikinaan ihanaa makua ja rakenne säilyy herkullisen mehevänä ja sopivan tiiviinä.