Kesän viimeinen mansikkakakku

Kesän viimeinen mansikkakakku

05. 08. 2019
Kotimaisia mansikoita on edelleen tarjolla, joten koulujen alun kunniaksi sopii pyöräyttää vielä ihana mansikkakakku.

Koululaisten lomat kallistuvat kohti loppua, joten on aika suunnata katseet tulevaan syksyyn ja palata itsekin aktiivisemmin työpöydän ääreen. Kesällä on tullut tehtyä töitä aika tasaisen kevyeen tahtiin, mutta nyt on kiva päästä hommiin taas ihan täysipäiväisesti. Lomien päättymistä täytyy tietenkin juhlia ja mitä olisikaan juhlat ilman kakkua?  Kaupassa kierrellessä mukaan tarttui vielä täydellisen kauniita kotimaisia mansikoita (en uskonut niitä enää löytyvän), joten olihan niistä leivottava se kesän (ehkä) viimeinen mansikkakakku.

Teen usein mansikkakakkua, jonka täytteenä on kermaa, maitorahkaa, sitruunaa ja paljon mansikoita, mutta nyt tahdoin täytteeseen hieman erilaisen vivahteen. Päädyin rahkan sijasta tuorejuustoon ja sitruunan korvasin tällä kertaa appelsiinin paloilla. Kakusta tulikin ihanan makuinen ja vaikka kermakakkuja monesti nykyisin pidetäänkin vanhanaikaisina ja tylsinä, tämä kakku katosi pöydästä pelottavan nopeasti. Muutaman vieraan voimin koko kakku oli syöty alle 15 minuutissa.

Olin suunnitellut kakun säilyvän hieman pidempään ja halusin pursotustenkin onnistuvan kauniisti, joten lisäsin kerman joukkoon hieman DrOetkerin cream fix-jauhetta. Jauhe auttaa kerman pysymään siistimpänä pidempään ja pursottaminenkin on helpompaa. Varsinkin kesähelteillä (jota nyt tosin ei ollut) tuo jauhe on erinomainen apuri.

Mansikka-appelsiinikakku

15 annosta / yli 60 min / helppo

Ainesosat

Pohja

  • 4 kpl kananmunia
  • 1½ dl sokeria
  • 1½ dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja

Täyte

  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 dl sokeria
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 pkt Dr. Oetker Appelsiininkuoripaloja
  • 250 g mansikoita
  • 2 dl appelsiinimehua

Kuorrute

  • 4 dl kuohukermaa
  • 1 ps Dr. Oetker cream fixiä
  • 2 tl Taylor&Colledge Vanilla Paste

Koristelu

  • Dr. Oetker Leafy Pear Luomu koristerakeita
  • 6 mansikkaa

Ohjeet

Pohja

Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (halk. 20 cm). Vuoraa myös reunat korkealla leivinpaperireunuksella. Esilämmitä uuni 175 asteiseksi. Vaahdota munat ja sokeri erittäin kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi munavaahtoon kolmannes kerrallaan varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 30–40 minuuttia tai kunnes kakkuun painettuun puutikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa. Anna pohjan jäähtyä vuoassaan ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään täysin.

Täyte

Sekoita tuorejuusto ja sokeri kulhossa. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja kääntele tuorejuuston joukkoon. Lisää appelsiininkuoripalat.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Aseta ensimmäinen pohja tarjoiluvadille irtopohjavuoan reunuksen sisään. Kostuta pohja appelsiinimehulla. Levitä päälle puolet täytteestä. Paloittele puolet mansikoista täytteen päälle. Toista sama uudelleen ja nosta viimeinen pohja kakun kanneksi. Kostuta vielä kevyesti. Anna kakun asettua kylmässä muutama tunti.

Kuorrutus ja koristelu

Vatkaa kuohukerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää cream fix ja vaniljatahna ja vatkaa kuohkeaksi. Levitä suurin osa vaahdosta kakun pinnalle. Pursota loput ruusukkeiksi kakun pinnalle. Viimeistele Leafy koristerakeilla ja mansikoilla.

Yhteistyössä

Kategoriat

Täytekakut Yhteistyö

Avainsanat

juhannus

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia