Sacher-leivokset

09. 09. 2014
Sacherkakku on kakkujen aatelia. Tumma suklaakuori, mehevä suklainen pohja ja maukas aprikoosihillo ovat varmasti suklaaholistin päiväunissa. Tällä kertaa herkku leivottiin elegantisti leivoksiksi.

sacherleivos

Tänään tulee jo uusi jakso Koko Suomi leipoo-ohjelmasta ja minä teen vielä edellisen jakson leipomuksia. Puolustukseksi sanottakoon, että meillä on viimeisen kahden viikon aikana jyllännyt kaikki virukset ja bakteerit. Eläköön siis syksy! No ehkä tässä ollaan voiton puolella, ellei vielä saada jälkitautina korvatulehdusta pienemmälle tapaukselle. Leipominen on siis hieman hidastunut, mutta ei suinkaan jäänyt kokonaan tauolle. Asettamastani haasteesta pidän kynsin hampain kiinni, vaikka vähän jälkijunassa tullaankin. Leivoin myös hävikkiviikon merkeissä jotain ja siitä postaan vielä myöhemmin tällä viikolla.

Tänään vuorossa siis viime torstain uusintajaksossa tehdyt sacherleivokset. Jotenkin huomaa kyllä, että tämä iltaleivonta on joskus rankkaa ja väsymyksen nimiin spritsasin parit leivokset tyylikkäästi tekstillä sahcer.

sacherleivos3sacherleivos2

Sacherleivoksia en ollutkaan koskaan aikaisemmin tehnyt. Kakkua kyllä ja se on käsittääkseni aika samaa tavaraa (korjatkaa vaan jos olen väärässä). Oikeastaan sacherkakku on ensimmäisiä kokonaan ilman äidin apua tehtyjä kakkujani. Muistan kun ystäväni perheessä oli aina juhlissa tarjolla sacheria. Sain reseptin ollessani kai kuudesluokkalainen ja kotona pääsin testailemaan taitojani. Silloin pidin kakusta kovasti, mutta jotenkin tuo hohto on ehkä hieman haihtunut. Nykyään pidän enemmän raikkaamista hedelmä- tai marjaleivonnaisista. Toki suklaaherkutkin vielä maistuvat.

Huomenna iltasella pyörähtää blogissa ja facebookissa käyntiin syysarvonta, tulkaa siis tiirailemaan ja osallistumaan.

Kategoriat

Täytekakut

Kommentit(2)

  
  • Taru sanoo:

    Tännehän on jätettävä alvariinsa kommenttia, kun leipomuksesi ovat niin mahtavia! ;D
    Voi, että kun on onnistuneet leivokset! Niin täydellisiä! ♥ Maistuisi tuollainen jos toinenkin ;D

    • Liisa sanoo:

      Kiitos Taru! Ihana kun kommentoit. Täytyy sanoa, että saat aina hyvälle tuulelle 😀

Samankaltaisia kirjoituksia