Kaneli-pähkinäkranssi

Kaneli-pähkinäkranssi

09. 12. 2019
Pulla ja pähkinät kuuluvat jouluun. Tässä kranssissa ne yhdistyvät ihanan meheväksi herkuksi.

Pulla kuuluu miellä ehdottomasti jouluun. Aloitan aattoaamun aina valmistamalla pullataikinan, jonka kohotessa availemme ensimmäisiä lahjoja ja valmistelemme joulun aamupalaa. Aattoaamuna pöydässä on ehdottomasti oltava uunituoreita tähtipullia, ne kuuluvat aamupalaan yhtä tärkeänä osana kuin riisipuuro.

Vaikka tähtipullat ovatkin se joulun tärkein pulla, mahtuu joulun aikaan myös monta muuta pullaherkkua ja joka vuosi on tehtailtava myös jotain uutta. Viime vuosina on herkuteltu mm. nyhtöpullalla, piparipullilla ja herkullisilla nutellapullillakin.

Tänä vuonna kokeiluu pääsi erilaiset krenssit, joita onkin ollut hauska tehdä. Kranssejen tekotapoja on monta, tällä kertaa päädyin tällaiseen helppoon muotoon, jossa ei tarvitse suuremmin vääntää ja kääntää pullaa. Taikina leivotaan levyksi ja sille ladotaan ihania täytteitä, tällä kertaa tein pähkinäisen täytteen, jonka maustoin reilusti kanelisokerilla. Ja joo, tiedän että kanelisokerin voi tehdä helposti itsekin, mutta olen täysin rakastunut tuohon Dr Oetkerin kanelisokeriin, jonka kaneli on ihanan pehmeää ceylonin kanelia. Sen maku ja tuoksu eroaa "perinteisestä" maustekanelista, ollen upean mieto ja pehmeä. Kannattaa ehdottomasti siis kokeilla.

Kaneli-pähkinäkranssi

2 annosta / yli 60 min / helppo

Ainesosat

Pohja

  • 2½ dl maitoa
  • 1 pss Dr. Oetker kuivahiivaa
  • ¾ dl sokeria
  • 1 rkl kardemummaa
  • ½ tl suolaa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 75 g voita

Täyte ja koristelu

  • 75 g voita
  • 1½ dl fariinisokeria
  • Dr. Oetker kanelisokeria
  • Dr. Oetker saksanpähkinöitä
  • 1 kpl kananmuna
  • Dr. Oetker mantelilastuja

Ohjeet

Pohja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita hiiva, sokeri ja kardemumma maitoon. Anna seistä muutama minuutti, jotta hiiva alkaa toimia. Lisää suola ja alusta jauhot joukkoon vähitellen. Lisää pehmeä voi ja vaivaa taikinaan hyvä sitko (noin 10 minuuttia). Anna taikinan levätä pyyhkeen alla 15 minuuttia.

Täyte

Jaa taikina kahteen osaan. Kauli ensimmäinen osa suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Sulata voi ja levitä puolet voista ensimmäiselle levylle. Ripottele pinnalle reilusti kanelisokeria sekä puolet fariinisokerista ja rouhituista saksanpähkinöistä. Kääri levy rullalle ja yhdistä rulla kranssiksi leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Leikkaa kranssi saksilla noin 2 cm:n paksuisiksi, pohjastaan toisissaan kiinni oleviksi siivuiksi. Taita siivut vuorotellen eri suuntiin. Toista sama myös taikinan toisella osalla. Anna kranssien kohota liinan alla noin 40 minuuttia.

Kuumenna uuni 200 °C:seen. Voitele kranssit kananmunalla ja ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista uunin alatasolla noin 15–20 minuuttia.

Yhteistyössä

Kategoriat

Joulu Pullat

Avainsanat

kaneli pulla

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia