Veriappelsiini-marenkikakku

Veriappelsiini-marenkikakku

23. 01. 2021
Parhaimmillaan sesongissa olevasta veriappelsiinista saa herkullisen juustokakun. Korkea marenkivuori viimeistelee kakun täydellisesti.

Kyselin viime viikolla instagramissa seuraajilta toivereseptejä ja raikkaat sitrukset nousivat monessa toiveessa esille. Parhaillaan sesongissa oleva veriappelsiini oli ehdoton suosikki, joten siitä oli ehdottomasti rakennettava jotain hyvää. Olen jo pitkään halunnut tehdä sitrus-juustokakkua marenkihunnulla, joten tässä tarjoutui upea mahdollisuus siihen.

Kakusta tuli todella herkullinen. Veriappelsiinin raikkaus toimii loistavasti ihanan marengin kanssa. Veriappelsiinista keitettävä tahna antaa kakulle täyteläisyyttä ja marenkiin käytettävien valkuaisten keltuaiset uppoavat juuri sopivasti siihen. Tahnan keittäminen vaatii hieman vaivannäköä, mutta se ei ole kovin vaativaa, kunhan muistat pitää tahnaa koko ajan silmällä ja sekoittaa sitä, etteivät kananmunat kypsy epämiellyttäviksi klönteiksi. Onnistuessaan lopputulos on silkkisen sileä ja herkullinen.

veriappelsiinikakku
veriappelsiinikakku marengilla

Veriappelsiini-marenkikakku

12 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 160 g gluteenittomia kaurakeksejä
  • 60 g voita

Täyte

  • 4 liivatelehteä
  • 3 veriappelsiinia
  • 1 dl sokeria
  • 4 kananmunan keltuaista
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 265 g philadelphia tuorejuustoa
  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • 2 dl kuohukermaa

Kuorrute

  • 4 kananmunan valkuaista
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria

Ohjeet

Pohja

Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (halk. 20 cm). Vuoraa myös vuoan reunat. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos kevyesti vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Täyte

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Pese veriappelsiinit huolellisesti ja raasta kuori ohuelti pinnoitettuun kattilaan. Purista joukkoon 1½ dl appelsiinimehua. Lisää ¾ dl sokeria ja kuumenna kiehuvaksi. Vatkaa keltuaiset ja loput sokerista sekä vaniljasokeri kevyesti vaahdoksi. Kaada kuuma appelsiinimehu keltuaisvaahtoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada seos takaisin kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes seos sakenee. Siivilöi seos heti puhtaaseen kulhoon. Liuota joukkoon pehmenneet liivatelehdet.

Pehmitä tuorejuusto kulhossa ja vatkaa joukkoon jogurtti. Vaahdota kerma ja jätä odottamaan. Vatkaa appelsiiniseos tuorejuuston ja jogurtin joukkoon. Kääntele viimeisenä joukkoon kerma. Kaada massa pohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään 5 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.

Kuorrute

Mittaa valkuaiset ja sokerit kuumuutta kestävään, puhtaaseen kulhoon. Aseta kulho vesihauteeseen ja kuumenna seosta kevyesti vatkaten. Vaahto on valmis, kun sen lämpötila on 65 astetta. Voit myös kokeilla seosta hieromalla sitä sormien välissä; sen pitäisi olla selvästi lämmintä ja sokerikiteiden täytyy olla sulaneita. Ota kulho vesihauteesta ja vatkaa huoneenlämpöiseksi.

Aseta kakku tarjoilualustalle ja levitä päälle marenki. Paahda marenki halutessasi kevyesti kaasupolttimella. Tämä ei ole välttämätöntä, mutta antaa marengille herkullisen paahtuneen maun.

Kategoriat

Juustokakut

Avainsanat

appelsiini marenki

Kommentit(2)

  
  • Adelheid80 sanoo:

    Ihana kakku! ❤️ Ajattelin tehdä tämän poikani syntymäpäiville sunnuntaiksi, mutta mitä tuo marenki tykkää, jos sen tekee jo edellisenä päivänä, vai onko parempi tehdä vasta sunnuntaina? Miten tuo kestää jääkaappia, siis nimenomaan marenki?

    • Hei! Marenki kyllä säilyy seuraavaan päivään, mutta on ehdottomasti parhaimmillaan tuoreena tarjottuna. Sen leikattavuus kärsii hieman ja rakenne muuttuu vähän pilvimäiseksi. Siitä saattaa myös irrota hieman nestettä.

Samankaltaisia kirjoituksia