Taatelikakku

Taatelikakku

Mehevä ja herkullinen taatelikakku maistuu uunituoreena, mutta on ehdottomasti parhaimmillaan maustuttuaan jääkaapissa muutaman päivän.

Nyt on lomat vietetty ja ihanalta tuntuu taas palata blogin pariin. Joulu meni mukavasti ja herkullisista kakuista nautittiin niin, että vieläkin tekee tiukkaa laittaa farkut jalkaan. No näillä pakkasilla pieni lisälämpö ei olekaan yhtään pahaksi. Jokatapauksessa nyt on siis luvassa ehkä vähän jouluisia päivityksiä, vaikka itse syön kyllä pipareitakin pitkin vuotta ja tätä ihanaa taatelikakkua teen muutoinkin kun jouluna.

Tämän käsittämättömän herkullisen ja mehevän kakun ohjeen olen saanut äidiltäni ja meillä on ollut tätä kahvipöydässä aina jouluisin. Taatelikakun etuna on sen hyvä säilyvyys, sen voi tehdä hyvissä ajoin viileään ja sen maku vain paranee ja kakku mehevöityy saadessaan vetäytyä kunnolla. Myös pakastamista tämä kestää loistavasti, kuten kahvikakut yleensäkin.

Taatelikakku

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

  • 250 g kuivattuja taateleita
  • 2½ dl vettä
  • 200 g voita
  • 2 munaa
  • 1½ dl sokeria
  • 1 dl kermaviiliä
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 tl soodaa
  • 3½ dl vehnäjauhoja

Ohjeet

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se korppujauhoilla.

Laita taatelit ja vesi kattilaan, keitä kunnes taatelit ovat pehmenneet ja hajonneet. Siirrä kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon voi. Sekoita välillä, kunnes voi on sulanut. Jätä odottamaan.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kermaviili. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää käännellen munavaahtoon. Kääntele lopuksi joukkoon taateli-voiseos.

Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista noin 30 minuuttia 175 asteessa, jonka jälkeen madalla lämpö noin 160 asteeseen (älä avaa uunia). Jatka paistamista vielä noin 30 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä (kakun keskelle painettuun tikkuun ei tartu taikinaa).

Kategoriat

Joulu Kahvikakut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Piparminttubrownie Piparminttubrownie

    Piparminttubrownie

    Mintun ja suklaan ystävän unelma on piparminttukuorrutteella viimeistelty brownie. Punavalkoiset koristeet tekevät herkusta erityisen jouluisen.

  • Piparkakkucookiet Piparkakkucookiet

    Piparkakkucookiet

    Joulun cookiet maistuvat piparkakulle. Helpot keksit voit leipoa myös tangoiksi ja viipaloida paiston jälkeen wilhelmiinojen tapaan paloiksi.

  • Peanut brittle Peanut brittle

    Peanut brittle

    Herkullisen rouskuvat maapähkinäpalat on loistava joululahja. Palat voi valmistaa ajoissa, eivätkä ne vaadi kylmäsäilytystä.