Suuri piparkakkumaistelu

29. 11. 2016
Joulun parhaat piparkakut selviävät vain maistelemalla. Meidän perhe jalomielisesti uhrautui tähän vaativaan tehtävään ja rohkeasti maistelimme koko supermarketin valikoiman läpi.

piparkakkumaistelu

Piparkakku kuuluu erottamattomana osana jouluun. Onpa piparit sitten alusta asti itse leivottuja, valmiista taikinasta tehtyjä tai ostettuja niille on varmasti paikka jokaisessa joulupöydässä.

Meillä piparkakut leivotaan yleensä itse. Lähinnä alusta asti tekemiseen on varmasti syynä tuo taikina. En vain voi vastustaa piparkakkutaikinaa. Kauhon sitä edelleen kuin pieni lapsi ja yön yli jääkaapissa jähmettynyt taikina on täynnä niin pieniä, kuin isompiakin sormenjällkiä. Taikinaa tehdessä jo pelkkä lämpimän mausteseoksen tuoksu on jo niin huumaava, että lähes joka joulu poltan sormeni työntäessäni sen vielä aivan liian kuumaan maustesiirappiin.

Lasten kanssa leipominen on myös yksi joulun odotuksen kohokohdista. Ja täytyy kyllä sanoa, että lapset tekevät meillä ne parhaat piparkakut. Hieman liian paksuksiksi kaulitusta taikinasta syntyvät nimittäin ne ihanasti pehmeät piparkakut. Itse yrityksistä huolimatta kaulin taikinan aina liian ohueksi, jolloin piparit ovat kauttaaltaan rapeita. Ne ovat kyllä silti taivaallisia glögiin kastettuna, mutta eivät kuitenkaan vedä vertoja lasten tekemille.

Kaupan piparkakkujakin tulee ostettua aika usein, sillä käytän niitä yleensä kakkupohjiin ja muihin leivonnaisiin. Niissä rapeat piparkakut ovat ihan omiaan ja säästyypä hieman vaivaakin, kun kaikkea ei yritä tehdä alusta asti.

Mutta miltä maistuu kaupan piparkakut ihan sellaisenaan? Päätin järjestää lapsille ja siskolleni pienen maistelun, jossa testaillaan kaikki lähimarketista löytyneet piparit. Näin päästiin samalla pikkujoulutunnelmaan ja saatiin kivaa touhua viikonlopulle. Arviointiraati oli tällä kertaa yllättävän armoton, mutta onneksi muutama piparkakuista sai myös oikein hyväksyviä maiskutuksia osakseen. Ja maistelu tehtiin siis sokkona, tosin kokeneemmat maistelijat tunnistivat osan piparkakuista ilman pakettiakin.

Maistelijoina raadissa Jon 7v, Lotta 7v, Iida 4v ja pari vähän vanhempaa.

piparkakkumaistelu2piparkakkumaistelu3

Suuren piparkakkumaistelun tulokset:

1.Tasangon perinteiset piparit (Suomi)

  • paksu ja kova, sopii hyvin kakkupohjiin ja glögiin dipattavaksi.
  • tuoksu perinteinen ja mausteinen, pinnalla vähän sokerikiteitä
  • vähän mauton ja kuiva, jälkimaku vahvempi
  • lasten kommentit: Aika hyvää (Lotta), ihan ok (Jon), tän mä valitsen parhaaksi (Iida maistettuaan ensimmäistä piparia)

2. Vanajan perinteiset piparkakkuja (Suomi)

  • ei tuoksu piparkakulle
  • mieto maku ja kova rakenne, käyttäisin vaan kakkupohjiin.
  • lasten kommentit: ei ihan se paras (Jon), ei hyvä (Lotta), lemppari (Iida)

3. Rainbow piparkakku (Viro) HUONOIN

  • Ohut, epäsäännöllisen muotoinen
  • tunkkainen, pahvinen, joku outo maku, ei maistu piparkakulle.
  • lasten kommentit: ei maistu miltään (Jon), Tää on tosi hyvää (Lotta), mun makuun ei (Iida)

4. Fazer perinteisiä piparkakkuja (Suomi)

  • keksimäinen, mureneva, kaunis kuvio
  • maistuu murokeksille, aika makea, ei mausteinen, ehkä häivähdys kookosta, ei maistu piparkakulle, sopisi juustojen kaveriksi
  • tähän mennessä paras (Jon ja Lotta), ei maistu (Iida, taisi kyllästyä tässä vaiheessa)

5. Annas talviomena (Ruotsi)

  • tuoksu makea ja siiderimäinen, ohut
  • vahva tuoksu, hyvä maku
  • tuoksuu hyvälle (Jon), maistuu havunneulasilta (Lotta)

6. Töysäläinen voipiparkakkuja (Suomi)

  • ihan hyvä tuoksu, aika suuria, perinteisiä
  • vään rasvainen maku, mieto, ihan hyvä
  • ihan hyvää (Jon), hyvää (Lotta)

7. Annas runsaammin maustetut piparkakut (Ruotsi) PARAS

  • ihana tuoksu, tuoksuu ihan joululta ja oikealta piparilta, kivan ohut
  • JES!
  • todella hyvää, mausteinen
  • täydellinen tai excellent (Jon), paha tuoksu, hyvä maku (Lotta ja Iida)

8. Annas Original piparkakut (Ruotsi)

  • ohut, haisee palaneelle
  • maistuu palaneelta
  • Yök (Lotta)

9. Annas Appelsiini piparkakut (Ruotsi)

  • tuoksuu hyvälle, appelsiinille
  • hyvä, hedelmäinen maku, kivan erilainen
  • maistuu mandariini, tää on paras (Jon)

Voittajaksi selviytyi ehdottomasti tuo Annas voimakkaammin maustetut piparkakut. Oikeastaan se oli näistä ainoa, joka ihan oikeasti maistui ja tuoksui kunnolla piparkakuilta ja joululta. Maustan itsekin taikinan aina kunnolla, joten tämä oli ehkä lähimpänä sitä. Ohuet piparkakut ovat kivoja, mutta dippaamisen täytynee hankkia aina noita paksumpia. Paksummat piparit toimivat hyvin myös leivonnassa.

Ainoa, mitä näistä en käyttäisi missään nimessä uudelleen edes leivonnaisissa on ehdottomasti tuo Rainbow. Ja tällä maistelulla hyllyyn jäisi myös tuo Annas Original, mutta aiemmin se on ollut ihan hyvää, tällä kertaa vain saimme palaneita. Kai näin ohueiden piparkakkujen kohdalla tuo palaminen on niin hetkestä kiinni, mutta linjastollahan nämä varmasti paistetaan eli arvoitukseksi jäänee mitä tuossa on käynyt.

Mies ei päässyt osallistumaan maisteluun, joten järjestettiin kotona vielä omat maistiaiset hänelle. Välittömät reaktiot löytyy YouTubesta.

Kategoriat

Joulu

Kommentit(2)

  • Teya sanoo:

    Syökää ihmiset piparia… hyvä testi, kiitos siitä.

    • Liisa sanoo:

      😀 Kiitos Teya, tätä oli kyllä kiva tehdä (ja kuvata) itsekin. Ehkä tästä saa videoidenkin tekemisen vähitellen käynnistettyä.

Samankaltaisia kirjoituksia