Suffelipuffikakku

Suffelipuffikakku

20. 01. 2021
Suffelipuffien innoittama kakku sai riisisuklaapohjan ja täytteen uutuussuklaasta. Herkulliset maissipuffit viimeistelevät kakun rennosti.

Suklainen kakku maistuu talvipäivinä erityisen hyvälle. Se tuo lämpöä täyteläisyydellään ja kahvin kanssa nautittuna pienen pakkaslenkin jälkeen se on ehdottomasti parhaimmillaan. Tällä kertaa etsin ideoita kakkuun kaupan makeishyllyltä ja törmäsin uutuuteen. Suklaahyllystä löytyi fazerin Suffelipuffisuklaa ja sitähän oli pakko päästä testaamaan. Olen luvannut itselleni, etten syö valmisherkkuja enkä makeisia, koska meillä leivotaan niin paljon. Ainoa tapa maistella näitä uutuuksia, on siis leipoa niistä jotain. Suffelipuffilevyn nähdessäni kakku lähtikin kehittymään kuin itsestään.

Halusin tuoda kakkuun erilaista rakennetta heti pohjan kautta ja päätinkin lähteä kokeilemaan kakkuun riisimuropohjaa. Riisimuropohjien ongelma on kuitenkin usein huono leikattavuus, pohjasta tulee suklaan kanssa niin kova, että sitä on lähes mahdoton leikata siististi ja koko kakku menee leikatessa muussiksi. Tällä kertaa päätin kokeilla pehmittää pohjaa pienellä määrällä kermaa. Tämä toimi jokseenkin ja pohjasta tuli helpommin leikattava. Ihan napakymppi tuo ei kuitenkaan ollut, sillä riisimurot ottivat kermasta hieman kosteutta ja rapeus ei enää ollut ihan paras mahdollinen. Hyvältä se kuitenkin maistui, joten julkaisen ohjeen sellaisena kun sen tein, mutta jatkan kehittelyä täydellisen riisimuropohjan toiveissa.

Pohjan päälle ripottelin vähän suffelipuffimakeisia. Ne antavat kivaa rakennetta, sillä suklaakuori eristää maissin kosteudelta. Moussessa käytin suffelipuffisuklaalevyä, jossa yllätyksekseni puffit olivatkin riisiä, eivätkä maissia, kuten puffimakeisissa (tämä kyllä lukee pakkauksessa ihan selvästi, mutta yllätyin silti). Koko kakun kruunaa runsas keko karkkeja, sopivan huoleton ja maukas koristelu siis.

suffelipuffikakku
Suffelipuffikakku

Suffelipuffikakku

12 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 6 dl riisimuroja
  • 100 g suffelipuffisuklaalevyä
  • ½ dl kuohukermaa

Täyte

  • 3 liivatetta
  • 200 g suffelipuffisuklaalevyä
  • 3½ dl kuohukermaa
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • ½ dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • ½ dl vettä
  • 1 pss suffelipuffeja

Ohjeet

Pohja

Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (halk. noin 20 cm). Sulata suklaa kerman kanssa ja sekoita ne riisimuroihin. Painele massa kevyesti irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Täyte

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Sulata suffelipuffisuklaa ja jätä odottamaan. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri yhteen. Kuumenna vesi ja liuota siihen pehmenneet liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuustoseokseen. Sekoita joukkoon sulatettu suklaa. Kääntele kermavaahto sekaan kahdessa erässä. Ripottele kourallinen suffelipuffeja pohjan päälle. Lisää täyte ja ripottele loput suffelipuffeista pinnalle. Anna jähmettyä kylmässä vähintään 5 tuntia.

Kategoriat

Juustokakut

Avainsanat

suklaa

Kommentit(18)

  
  • Sini sanoo:

    Ohjeessa lukee ”kuumenna vesi”. Kuuumennetaanko se siis kiehuvaksi vai mikrossa hieman? Ja miten tulkita ”kääntele kermavaahto”? Ei siis sekoiteta vaan varovasti käännellään aineet yhteen?

    • Veden kuumuudella ei ole suurta merkitystä, kunhan se on niin kuumaa, että liivatteet sulavat hyvin. Itse kuumennan sen yleensä vedenkeittimellä, joten on lähes kiehuvaa. Kääntely tarkoittaa juuri sellaista vähän varovaisempaa nostelua esim. nuolijalla. Käytän mieluummin kääntely sanaa, koska sekoitettaessa moni käyttää sähkövatkainta ja kova tahtisessa sekoituksessa kakun kuohkeus kärsii.

  • Nimetön sanoo:

    Kuinka rapsakoina nuo riisimurot säilyvät tuossa pohjassa?

    • Ei ne valitettavasti pitkään säily rapsakoina. Olen yrittänyt löytää tähän sopivaa kompromissia, mutta pelkällä suklaalla (silloin murot säilyvät rapeampana) pohjasta tulee liian kova, eikä sitä saa leikattua.

  • Nimetön sanoo:

    Resepti on ihana. Kiitos siitä. Haluaisin leipoa juhliin tämän kakun mutta isommassa koossa. Miten ohjetta kannattaisi muuntaa, että se olisi sopiva halk. 24cm vuokaan?

  • Nimetön sanoo:

    Paljonko tähän tulisi agar agaria?

    • Hei! Käytän itse vegaanisena hyydyttäjänä vegegeliä, joten valitettavasti en osaa agarista kokeilematta sanoa tarkkaa määrää. Vegegeliä käyttäisin pussillisen, mutta ihan välttämättä tässä ei hyydyttäjää tarvita. Lisäisin tuohon hyydyttäjän sijaan 100 g suklaata, jolloin kakku pysyy varmasti kasassa ilman agariakin.

  • Kreetta sanoo:

    Hei, tosi ihana ja hyvänmakuinen kakku! Joku kysyi, että voiko liivatteen jättää pois, niin ajattelin kanssa vinkata, että itse käytin liivatteen sijasta vegaanista agar agar hyytelöitymisainetta ja toimi myös tosi hyvin.

    • Kiva kuulla Kreetta! Käytän itse jonkin verran myös vegaanista vegegeliä ja se on toiminut useimmissa resepteissä oikein hyvin.

  • Satu sanoo:

    Hei, laitetaanko pohjaan 100g vai 200g suklaata. Tuossa ohjeessa lukee 100g (levy) ☺️

    • Hei! Pohjaan tulee 100 g suklaata ja nyt huomasin, että tuo on tosiaan huonosti ilmaistu. Suluissa levy tarkoittaa siis, että pohjaan käytetään suklaalevyä, ei karkkeja. Nyt korjasin tuon ymmärrettävämmäksi.

  • vierailija sanoo:

    Onnistuisiko kakku jos jättäisi täytteestä liivatteen pois?

    • Hei! Kakku ei välttämättä tarvitse liivatetta, rakenne on kyllä silloin todella pehmeä. Voit lisätä hieman suklaata, jotta saat tukevamman rakenteen. Jos jätät liivatteetn pois, älä lisää maitoa, johon liivatteet liutotetaan. Itse laitoin kakkuun liivatetta, koska riisimuropohja on sen verran hankala leikattava, että pehmeä kakku muussaantuu sen kanssa helposti.

  • Jaana sanoo:

    Onko tämä gluteeniton?

    • Hei Jaana! Suffelipuffit (myös suklaalevy) ja usein myös riisimurot saattavat sisältää gluteenia, koska ne valmistetaan samoilla tuotantolinjoilla kuin gluteenia sisältävät tuotteet. Tämän takia en ole merkannut kakkua gluteenittomaksi.

  • Annamaria sanoo:

    Tämä on varmasti aivan ihanaa, näyttää ilmavan pehmoisalta!

Samankaltaisia kirjoituksia