Mansikka-juustokakkubrownie

Mansikka-juustokakkubrownie

16. 06. 2020
Brownie ja juustokakku ovat jo yhdistelmänä klassikko. Kun mukaan lisää vielä raikasta marjakastiketta, on yhdistelmä entistäkin parempi.

Kyselin pari päivää sitten Instagramin storyssa kumpaa reseptiä lukijani toivovat juhannukseksi; perinteistä mansikkakakkua vai mansikkabrownieta. Pienellä erolla voiton vei mansikkabrownie, joten tämä resepti pääsi ensimmäisenä testailtavaksi. Itsekin vähän tätä toivoin, sillä idea on pyörinyt mielessäni jo hetken ja brownieta ei olekaan aikoihin leivottu.

Browniethan ovat minulle lähes yhtä suuri innoituksen lähden kuin korvapuustit ja erilaisia browniereseptejä onkin tullut tehtailtua paljon.  Juustokakun ja brownien yhdistelmä on mielestäni aivan mahtava, joten tämänkin version kohdalla odotukset olivat kovat. Ilokseni voin kuitenkin sanoa niiden täyttyneen täysin. Tämä on ainakin yhtä hyvää kuin yksi suosikkini, nimittäin kirsikkajuustokakkubrownie. Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla tätä vaikka juhannukseksi.

Ja kaikille mansikkakakkufaneille tiedoksi; ette tekään jää ilman reseptiä, sillä julkaisen huomenna mielestäni maailman parhaan mansikkakakun ohjeen.

mansikka-juustokakkubrownie
mansikka-juustokakkubrownie

Mansikka-juustokakkubrownie

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Mansikkakastike

  • 400 g mansikoita
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl sitruunamehua

Pohja

  • 100 g tummaa suklaata
  • 100 g voita
  • 2 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl luontaista vaniljasokeria

Juustokakkutäyte

  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 100 g creme fraichea
  • ¾ dl sokeria
  • 2 tl luontaista vaniljasokeria
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 2 munaa

Ohjeet

Mansikkakastike

Huuhdo mansikat ja poista kannat. Paloittele mansikat kattilaan, lisää sokeri ja sitruunan mehu. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes mansikoista alkaa irrota nestettä. Nosta lämpöä ja keitä noin 15 minuuuttia tai kunnes seos paksunee ja muuttuu hieman siirappimaiseksi. Soseuta ja anna jäähtyä jääkaappikylmäksi, kastike paksunee vielä jäähtyessään.

Pohja

Lämmitä uuni 175 °C:seen. Vuoraa uunivuoka (noin 20 x 30 cm) leivinpaperilla.

Sulata voi ja suklaa. Vaahdota munat ja sokeri kevyesti. Sekoita joukkoon voi-suklaaseos. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri yhteen ja lisää taikinaan. Levitä taikina vuokaan ja valmista juustokakkukerros.

Juustokakkutäyte

Sekoita tuorejuusto, creme fraiche, sokerit ja maissitärkkelys yhteen. Lisää kananmunat yksitellen, sekoittaen tasaiseksi välillä. Kaada seos pohjan päälle. Lisää mansikkakastike lusikoimalla se päälle. Kierittele veistä massan läpi, jotta saat marmoroidun pinnan.

Paista brownieta uunin alatasolla 30 minuuttia. Sammuta uuni ja jätä brownie jälkilämmölle uuniin vielä 30 minuutiksi. Jäähdytä jääkaappikylmäksi. Tarjoile tuoreiden mansikoiden kanssa.  Brownie on parasta valmistusta seuraavana päivänä.

Kategoriat

Juustokakut Piirakat

Avainsanat

brownie juhannus mansikka

Kommentit(4)

  

Samankaltaisia kirjoituksia