Snickersbritapiirakka

Snickersbritapiirakka

Suklaapohjaa, suolattuja maapähkinöitä, kinuskia ja marenkia; tässä piirakassa on kaikki herkut yhdessä.

Maapähkinää, suklaata, kinuskia ja ihanaa nougattia sisältävä Snickers kuuluu ehdottomasti suosikkisuklaisiini. Siinä on makean ja suolaisen tasapaino juuri sopivasti hallussa ja pähkinät tuovat patukkaan sekä makua että rakennetta. Snickers on vuosien varrella innostanut moniin herkkuihin, kuten esimerkiksi tähän aivan jäätävän ihanaan Snickers-brownieen , tähän herkulliseen jäätelökakkuun tai vaikkapa tähän kääretorttuun. Tällä kertaa inspiroiduin Withchocolatechips Ellimaijan viime syksynä kehittelemästä britapiirakasta ja päätin yhdistää sen snickersin makuihin täyteläisen makeaksi snickersbritapiirakaksi.

Ja niinkuin arvata saattaa, klassikkosuklaan maut sopivat piirakkaan kuin nakutettu. Suklainen britapohja sai päälleen kerroksen maapähkinävoita ja kinuskia sekä tietenkin britakakun henkeen perinteistä marenkia. Marenki saakin toimittaa tällä kertaa snickersin nougatin virkaa, ainakin se antaa piirakalle kivan makeuden ja sopivaa rapeutta.

Paiston jälkeen koko komeus viimeistellään vielä suklaalla, kinuskilla ja pähkinöillä. Kaiken kaikkiaan tämä oli yhdistelmänä aivan loistava. Ja mikä parasta, piirakka säilyi jääkaapissa oikein mainiosti pari päivää leivinpaperilla suojattuna. Jopa marenki pysyi rapeana. Toki jos jääkaapissa on kova kosteus tai voimakkaita hajuja, kannattaa piirakka pakata laatikkoon tai pakastaa (terveisin se, joka on joskus saanut jääkaapissa olleen leivonnaisen maistumaan keitetyltä parsakaalilta).

Snickersbritapiirakka

25 annosta / 30 – 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 150 g voita
  • 1½ dl sokeria
  • 4 keltuaista
  • 1½ dl vehnäjauhoja (tai 2 dl gluteenitonta jauhoseosta)
  • ½ dl kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1½ dl maitoa

Täyte

  • 1 dl maapähkinävoita
  • 200 g kinuskikreemiä
  • 1 dl suolapähkinöitä

Marenki

  • 4 valkuaista
  • 2 dl erikoishienoa sokeria

Päälle

  • 1 dl kinuskikastiketta
  • 50 g sulatettua suklaata
  • 1 dl suolapähkinöitä

Ohjeet

Pohja

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset. Sekoita leivinjauhe ja kaakao vehnäjauhoihin ja lisää voiseokseen vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina syvälle uunipellille.

Täyte

Lusikoi maapähkinävoita ja kinuskia pohjan päälle. Ripottele pinnalle suolapähkinöitä.

Marenki

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Vatkaa kunnes sokerikiteet ovat sulaneet. Pursota marenki pohjan päälle ja paista 175℃:sen uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Viimeistele jäähtynyt piirakka kinuskilla, suklaalla ja pähkinöillä.

Snickersbritapiirakka
Snickersbritapiirakka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Appelsiini-suklaapalat Appelsiini-suklaapalat

    Appelsiini-suklaapalat

    Pehmeä suklaapohja ja kerros appelsiinimarmeladia yhdistettynä kuohkeaan appelsiini-suklaakuorrutteeseen ihastuttaa varmasti juhlapöydässä.

  • Porkkanabritapiirakka Porkkanabritapiirakka

    Porkkanabritapiirakka

    Porkkana- ja britakakku yhdistyvät yhdeksi tässä porkkanabritapiirakassa, jossa mehevä porkkanakakku pohja kohtaa rapean marengin.

  • Kinuskinen cookiepelti Kinuskinen cookiepelti

    Kinuskinen cookiepelti

    Ihana pelticookie valloittaa taatusti. Mehevä cookiepohja, reilusti suklaahippuja ja kinuskisattumia tekee tästä herkusta täysin vastustamattoman.