Sitruuna-lakritsikuppikakut

Sitruuna-lakritsikuppikakut

03. 04. 2013
Sitruunan ja lakritsin yhdistelmä on aivan mahtava. Rakastan sitruunaleivonnaisia suunnattoman paljon. Sitruuna tuo ihanaa raikkautta kakkuihin ja saa kaikki maistumaan erehdyttävän kevyeltä. Lakritsi taas tasoittaa suolaisuudellaan sitruunan kirpeyttä. Tällä yhdistelmällä ei voi mennä pieleen. Harmi vain, että ohjeita kehitellessä ei aina tule kaikkea kirjoitettua heti ylös ja niin kävi näidenkin kanssa. Resepti siis katosi jonnekin oman mielen syövereihin.

Sen verran kuitenkin muistan, että ohjeen pohjana käytin perus sitruunamuffinssi ohjetta, josta otin vajaa puolet sivuun, lisäsin siihen lakritsikastiketta ja hieman vehnäjauhoja. Sitten vain taikinoita vuorotellen muffinssivuokiin.

Jäähtyneitten muffinssien päälle vielä lemon curdillä maustettua kermavaahtoa ja salmiakkihippuja. Nam.

Kategoriat

Kuppikakut

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia