Kuppikakkujen leipominen on aivan ihanaa puuhaa ja sitä on viime aikoina tullut tehtyä aivan liian harvoin. Kuppikakut ovat jo sinällään suloisia, mutta vielä söpömmiksi ne muuttuvat, kun ne leivotaan minimuotoon.
Mietimme tyttöni kanssa, mitä tarjottaisiin kaverisynttäreillä ja yllättäen hänen toiveekseen nousi kuppikakut. Olin toiveesta todella iloinen, lasten synttäreillä kun kakku tuntuu nykyisin maistuvan aika huonosti. Niinpä suuren kakun sijaan päädyimmekin yhteistuumin pieniin kuppikakkuihin ja jäätelöbaariin, jotka tekivätkin kauppansa oikein kiitettäväksi. Pienet kuppikakut olivat selvästi lasten mieleen ja itsellekin ne olivat oikein sopivia suupaloja. Kuppikakut sopivat loistavasti myös pakastettaviksi, joten tästä määrästä kuorrutin kerralla vain puolet (tein ½ annoksen kuorrutetta) ja laitoin loput pakkaseen. Seuraaviin juhliin tai yllätysvieraille voin sitten loput vain sulattaa ja kuorruttaa.
Mauksi kuppikakkuihin päätyi tietenkin marjoja, sillä tyttärelläni on tapana syödä jäisiä marjoja hunajan kanssa. Mustikat ovat ehdoton suosikki, joten sillä mentiin. Koska päädyin tekemään ilmavan marenkikuorrutteen, halusin tuoda pohjaan vähän lisäraikkautta sitruunasta. Päätin kuitenkin pitää sitruunan aika mietona, mutta omaan makuun voisi sopia vielä pieni pyyhkäisy lemon curdia tuon marenkikuorrutteen alle.


Mustikka-sitruunakuppikakut
50 annosta / 30 – 60 min / keskitaso
Ohjeesta saat noin 15 suurta tai 50 minikuppikakkua
Ainesosat
Pohja
- 4 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- ½ tl soodaa
- ½ tl suolaa
- 150 g creme fraichea
- 1 dl maitoa
- 1 sitruuna
- 100 g voita
- 2 dl sokeria
- 3 keltuaista
- 2 dl mustikoita (tuore tai pakaste)
Kuorrute
- 6 valkuaista
- 3 dl erikoishienoa sokeria
- 1 tl vanilja-aromia
Ohjeet
Pohja
Kuumenna uuni 175 ℃:seen. Vuoraa muffinipelti paperivuoilla.
Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda ja suola yhteen. Yhdistä toisessa kulhossa creme fraiche ja maito. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori maitoseokseen. Purista joukkoon puolen sitruunan mehu. Vatkaa voi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa huolellisesti. Lisää keltuaiset yksitellen. Sekoita jauhoseos voivaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Mittaa tuoreet tai jäiset mustikat (älä sulata) kulhoon ja sekoita joukkoon 1 rkl vehnäjauhoa. Kääntele mustikat taikinaan. Annostele taikinaa vuokiin niin, että ⅔ vuoasta täyttyy. Paist pieniä kuppikakkuja noin 10-15 minuuttia ja suurempia noin 20 minuuttia. Nosta kuppikakut vuoasta ritilälle jäähtymään ja paista seuraava erä.
Kuorrute
Mittaa valkuaiset ja sokeri kuumuutta kestävään kulhoon. Aseta kulho vesihauteeseen ja kuumenna välillä vatkaillen, kunnes seos on kuohkeaa ja sen lämpötila saavuttaa 65 ℃. Ota kulho vesihauteesta ja vatkaa vaahto huoneenlämpöiseksi ja erittäin kuohkeaksi. Mausta vanilja-aromilla ja pursota kuppikakuille. Paahda kuorrute halutessasi kaasupolttimella.







Vastaa