Runebergin kääretorttu
12 annosta / 30 - 60 min / keskitaso
Ainesosat
Pohja
- 4 munaa
- 1½ dl fariinisokeria
- 1 dl perunajauhoa
- ½ dl piparkakkuja hienona rouheena
- ½ dl mantelijauhetta
- 1 tl kardemummaa
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl rommi-aromia
Täyte
- 1½ dl vadelmahilloa- tai marmeladia
- 200 g maustamatonta tuorejuustoa
- ½ dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 1 tl rommi-aromia
- 2 dl vispikermaa
- + sokeria rullaamiseen
Ohjeet
Pohja
Kuumenna uuni 200 ℃:seen. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla.
Vatkaa kananmunat ja fariinisokeri paksuksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat ainekset omassa kulhossaan ja kääntele varovasti kananmunavaahtoon yhdessä rommi-aromin kanssa. Älä vatkaa, ettei vaahto lässähdä. Kaada taikina uunipellille ja paista noin 15 minuuttia.
Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. Rullaa pohja kevyesti leivinpaperin kanssa löysäksi kääröksi ja anna jäähtyä hetki.
Täyte
Sekoita tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja rommi-aromi yhteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele tuorejuustoseokseen. Avaa pohja takaisin levyksi, levitä päälle ensin vadelmahillo ja sitten tuorejuustotäyte. Kääri pohja rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Anna asettua jääkaapissa noin puoli tuntia. Koristele haluamallasi tavalla.
Kommentit(0)