Porkkanakuppikakut

Porkkanakuppikakut

24. 11. 2013
Kuppikakkujen suma jatkuu vaan. Porkkanakakku on yksi suosikkileivonnaisistani, rakastan sen mehevää rakennetta ja ihanaa tuorejuustokuorrutetta. Kakku tuntuu vain paranevan vanhetessaan tai ainakin seuraavana päivänä se maistuu paremmalta kuin ensimmäisenä, meillä kun se ei pidempään ole säilynytkään. Tällä kertaa perinteinen kakku päätyi kuppikakkujen muotoon, sillä nämä vein myyjäisiin pojan päiväkodille.

Porkkanakakku jakaa usein mielipiteitä. Toisten mielestä kakkuun tulee ehdottomasti lisätä pähkinärouheita, kookoshiutaleita tai muuta rouskuvaa ja toiset haluavat rakenteesta silkkisemmän. Myös mausteiden käyttö on hyvin moninaista. Itse maustan porkkanakakun aika voimakkaasti inkiväärillä, kanelilla ja neilikalla, mutta pähkinärouheet jätän pois, lähinnä pojan allergian takia. Tämä onkin mielestäni erinomainen kakku testailla ja muutella reseptiä oman mielen mukaan. Täydellinen koostumus kun löytyy vain kokeilemalla. Tähän voisi varmasti käyttää myös korppujauhoja, vähän kuin Runebergintorttuihinkin.

Tässä ohje, jolla olen tehnyt monen monta kakkua, löysin sen alunperin jostain lehdestä ja mausteiden osalta olen muokannut sitä enemmän meidän perheen makuun sopivaksi. Kuorrutteesta pidän erityisesti, koska kerma tuo siihen ilmavuutta ja se tuntuu paljon keveämmältä kuin pelkkä tuorejuusto-tomusokeriseos. Tämä on siis ihan porkkanakakun ohjeella tehty, jaoin taikina vain 12 muffinssivuokaan. Kuorrutekin riitti hyvin, teen tavallisessa porkkanakakussa aina niin, että halkaisen kakun ja levitätän kuorrutetta myös väliin, näin kakku on vieläkin herkullisempaa.

Porkkanakakku

200 g huoneenlämpöistä voitaporkkanakakkupala

2,5 dl sokeria

3 munaa

3 dl porkkanaraastetta

4 dl vehnäjauhoja

1 tl soodaa

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

1 rkl kanelia

(1 tl neilikkaa, 0,5 tl inkivääriä, 1 tl kardemummaa)

Laita uuni lämpenemään 175c. Voitele ja jauhota noin 22 cm irtopohjavuoka valmiiksi. Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan vaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele ne porkkanaraasteen kanssa voin, sokerin ja munien sekaan. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 40 minuuttia tai kunnes kakkuun painettu puutikku tulee puhtaana ulos. Jos paistat taikinasta muffinsseja kypsymisaika on huomattavasti lyhyempi, noin 20-25 minuuttia.

Kuorrute:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

0,75 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 dl vispikermaa

Sekoita yhteen tuorejuusto ja sokerit. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää yhdistä tuorejuustoseoksen kanssa. Levitä seos jäähtyneen kakun väliin ja päälle tai pursota kuppikakkujen päälle.

Kakkua voi myös halutessaan kostuttaa, esimerkiksi appelsiini- tai ananasmehu sopii tarkoitukseen hyvin.

 

 

Kategoriat

Kuppikakut

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia