Leivoin pari viikkoa sitten pitkästä aikaa porkkanakakkua ja jäin pyörittelemään ideaa sen leipomisesta kahvikakkuvuokaan. Eilen oli sitten pakko päästä testaamaan, koska viikonlopun kahvipöytään kaivattiin jotain hyvää.
Olin suunnitellut tekeväni kakun tavallisella porkkanakakkureseptilläni, mutta mantelirouhe olikin päässyt loppumaan. Halusin kakkuun kuitenkin jotain rouheisuutta, joten korvasin mantelirouheen kauraleseillä. Vaikka vähän epäilinkin, niin kauraleseet toimivat oikein hyvin ja sainpahan kakkuun vähän lisäkuituakin. Lisäsin kakuun kanelin kaveriksi myös inkivääriä ja neilikkaa, mitkä tuovat kakkuun ihanan mausteisuuden.
Tuorejuustokuorrute viimeistelee kakun perinteisen porkkanakakun tyyliin, mutta tämän voi hyvin nauttia ilman sitäkin perinteisen maustekakun tapaan. Kakku on jo sinällään mehevä, sillä porkkanaraaste pitää pohjan kosteana.


Porkkanakahvikakku
20 annosta / yli 60 min / helppo
Ainesosat
Pohja
- 2½ dl sokeria
- 3 munaa
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 dl kauraleseitä
- 1 tl soodaa
- 1 tl leivinjauhetta
- 2 tl kanelia
- 1 tl inkivääriä
- ½ tl neilikkaa
- 1½ dl mietoa öljyä (esim. rypsi tai extra mild oliiviöljy)
- 3 dl porkkanaraastetta
Kuorrute
- 200 g maustamatonta tuorejuustoa
- 2 dl tomusokeria
- 1 tl vaniljaoskeria
Ohjeet
Pohja
Voitele ja korppujauhota suuri kahvikakkuvuoka (noin 2,4 litraa). Kuumenna uuni 175 ℃:seen.
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet yhteen ja kääntele varovasti munavaahtoon vuorotellen öljyn kanssa. Lisää porkkanaraaste ja kääntele sekaisin, älä vatkaa ettei taikinasta katoa ilma ja kakun kuohkeus kärsi.
Paista kakkua uunin alatasolla noin 45 minuuttia tai kunnes kakkuun painettuun puutikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa. Anna jäähtyä 10 minuuttia vuossaan ja kumoa sitten alustalle jäähtymään täysin. Kakku kannattaa jäähdyttää kuvun alla, jolloin siitä haihtuva kosteus imeytyy takaisin kakkuun ja kakku pysyy mehevänä.
Kuorrute
Vatkaa kaikki kuorrutteen ainekset yhteen. Annostele kuorrute kakun päälle tai levitä kakulle tarjoiltaessa. Koristele halutessasi pääsiäiseen sopivasti rouhituilla suklaarakeilla.






Vastaa