Paras mansikkakakkuni

17. 06. 2020
Kesän herkullisimmassa mansikkakakussa maistuu raikkaat mansikat ja sitruuna. Tämä kakku on juhannuspöydän kruunu.

Kaupallinen yhteistyö SAGA Suomen kanssa.

Kesä ja mansikat ovat erottamaton yhdistelmä, joten mitä olisikaan keskikesän juhla ilman mansikkakakkua? Meillä mansikkakakku kuuluu olennaisena osana juhannuksen herkutteluun ja vaikka kermakakkuja tulee tehtyä suhteellisen harvoin, niin kesä ilman mansikkakakkua ei vaan tunnu kesältä.

Nyt kun kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat ovat alkaneet kypsyä, on aika kaivaa reseptiarkistoista se kaikkein paras mansikkakakkuohje. Kauhukseni huomasin, että tätä ohjetta ei löydy blogistani, vaikka täytettä olenkin käyttänyt kakuissa ja ohje on julkaistu myös Makeaa marjoista ja hedelmistä -kirjassani. Vahinko on siis heti korjattava ja ilolla jaan teille mielestäni täydellisen mansikkakakun ohjeen.

Täydellinen mansikkakakku on mielestäni ihanan raikas ja sen tulee tietysti sisältää reilusti mansikoita. Hyvän kakun perusta on tietysti täydellisen ilmava ja pumpulinpehmeä sokerikakkupohja. Jos pohjan leipomisessa on aiemmin ollut ongelmia ja olet sitä mieltä, ettei sokerikakkupohjan leipominen tule koskaan onnistumaan, kannattaa kurkata nämä vinkit. Pohjan leipominen ei olekaan niin vaikeaa, mutta ainesten oikeat suhteet ja rauhallinen sekoittaminen ovat kaiken a ja o. Pohja kannattaa ehdottomasti leipoa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan, jolloin vältytään kakun kiinnijäämiseltä. Vuorattuun vuokaan ei tarvita myöskään jauhottamisia ja voiteluita, joten kakun pintaan ei jää korppujauhokerrosta. Käytön jälkeen Sagan leivinpaperit voi hävittää biojätteen mukana. Pohjan voi halutessaan leipoa pari päivää ennen kakun kasaamista. Kääri jäähtynyt pohja Saga tuorekelmuun ja kuljeta vaikka mukaan mökille. Hieman vetäytynyttä pohjaa on myös helpompi leikata ja käsitellä.

Kun pohja on kunnossa, on aika tehdä täydellinen täyte. Hillo täytteisistä kakuista tulee yleensä makuuni liian makeita, mutta kevyesti sitruunalla maustettu rahka tekee kermakakustakin raikkaan. Paloitellut mansikat ovat ihania sattumia täytteen joukossa ja ne saakin jättää reiluiksi paloiksi. Kakku viimeistellään maltillisella kermavaahtokerroksella ja tietenkin tuoreilla mansikoilla.

Kaunis kakku vaatii kauniin tarjoilun ja ajattelinkin piristää kattausta kuvioidulla leivinpaperilla. Sydänkuivioitu paperi sopii loistavasti pöydän suojukseksi ulkona syötäessa, mutta itse käytän sitä kakkupaperin tapaan kakun alla.

 

Mansikkakermakakku

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 4 munaa
  • 1½ dl erikoishienoa sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1½ dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoa
  • (1 tl leivinjauhetta)

Kostutus

  • 2 dl maitoa
  • 2 tl vaniljasokeria

tai

  • 1 dl limoncello-likööriä
  • 2 dl vettä
  • ½ dl sokeria

Täyte

  • 200 g vaniljarahkaa
  • 2 dl kuohukermaa
  • ½ dl sokeria
  • 1 sitruuna
  • 300 g mansikoita
  • tomuosokeria

Koristelu

  • 4 dl kuohukermaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 rkl sokeria
  • 400 g mansikoita

Ohjeet

Pohja

Kuumenna uuni 175 ℃:seen. Pingota SAGA leivinpaperi irtopohjavuoan (halk. 20 cm) pohjan ja reunan väliin. Leikkaa ylimääräiset pois. Leikkaa leivinpaperista noin 10 cm korkea suikale ja vuoraa sillä vuoan reuna.

Vatkaa munat ja sokerit sähkövatkaimella erittäin kuohkeaksi, vaaleaksi ja paksuksi vaahdoksi (vähintään 5 min). Sekoita vehnäjauhot ja perunajauho yhteen. Jos vaahto jäi hieman löysemmäksi, lisää leivinjauhe, mutta täydellisen kuohkea vaahto riittää kohottamaan kakun ilman leivinjauhetta. Siivilöi jauhoseos munavaahtoon kolmessa osassa. Kääntele kevyesti, mutta älä vatkaa, jotta vaahtoon sitoitunut ilma ei karkaa ja taikina muutu löysäksi. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 30–35 minuuttia. Kokeile pohjan kypsyys tikulla, kun pohjaan painettuun puutikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa, ota pohja uunista ja tipauta se pöydälle noin 10 cm:n korkeudelta. Tämä estää pohjan lässähtämisen paiston jälkeen.

Kostutus

Sekoita maito ja vaniljasokeri yhteen tai mittaa sitruunaisen kostutusliemen ainekset kattilaan. Kuumenna kunnes sokeri sulaa ja kiehauta. Anna jäähtyä.

Täyte

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja sokeri. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori täytteen joukkoon. Purista vielä sekaan noin 1 rkl sitruunamehua. Paloittele mansikat omaan kulhoonsa.

Halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Aseta ensimmäinen pohja takaisin leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Kostuta pohja haluamallasi kostutusliemellä. Kaada päälle puolet täytteestä ja ripottele pinnalle mansikoita. Siivilöi pieni märä tomusokeria mansikoiden päälle imemään liikaa kosteutta. Toista sama uudelleen ja nosta viimeinen pohja kanneksi. Kostuta ja peitä leivinpaperilla. Laita kakun päälle tasainen paino (esim. leikkuulauta) ja anna kakun asettua jääkaapissa ainakin muutama tunti. Mieluiten seuraavaan päivään.

Koristelu

Leikkaa mansikat siivuiksi. Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi sokerien kanssa. Levitä ohut kerros kermavaahtoa kakun päälle. Asettele mansikkasiivut kakun päälle. Levitä kermavaahtoa kakun reunoille esim. palettiveitsen avulla (huom. jos haluat pursottaa kerman myös kakun reunoille, tarvitset vähintään 5 dl). Viimeistele kakku pursottamalla kermaa mansikoiden ja kermavaahdon rajaan.

Yhteistyössä

Kategoriat

Täytekakut Yhteistyö

Avainsanat

juhannus mansikka

Kommentit(2)

  

Samankaltaisia kirjoituksia