Paistettu mustikkajuustokakku

Paistettu mustikkajuustokakku

30. 07. 2022
Täydellisesti paistettu, reilusti mustikoita sisältävä juustokakku on kesäviikonlopun kohokohta. Kermaisen sisuksen salaisuus on vesihauteessa paisto.

Kaupallinen yhteistyö SAGAn kanssa.

Paistettu eli amerikkalainen juustokakku on täydellinen herkku. Kermaisen täyteläinen sisus suorastaan sulaa suuhun ja ihanat metsämustikat antavat kakulle sopivasti makua ja luonnetta.

juustokakku vesihauteessa
juustokakku vesihauteessa

Täydellisen kermaisen lopputuloksen takaa vesihauteessa paisto. Tällöin kakku kypsyy rauhassa ja pysyy ihanan mehevänä.

Vuoan vuoraus SAGA leivinpaperilla takaa helpon irrottamisen ja huolellinen kääriminen folioon estää veden pääsyn vuokaan. Folio estää veden pääsemisen vuoan sisään, joten vuorauksessa kannattaa tosiaan olla huolellinen. Jos paistetuilla juustokakuillasi on tapana revetä pinnalta tai ne jäävät kuivaksi, kannattaa ehdottomasti kokeilla tätä tapaa.

Jos et saa käsiisi tuoreita metsämustikoita, myös pakastetut käyvät aivan hyvin. Huomaa kuitenkin, että jäiset mustikat päästävät sen verran nestettä, että ne on hyvä pyöritellä ensin pienessä määrässä perunajauhoja. Kylmät mustikat saattavat myös pidentää paistoaikaa ihan hieman.

mustikkajuustokakku
mustikkajuustokakku

Paistettu mustikkajuustokakku

15 annosta / yli 60 min / helppo

Ainesosat

Pohja

  • 200 g kaurakeksejä
  • 75 g voita

Täyte

  • 600 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 200 g creme fraichea
  • 1 luomusitruuna
  • 1 tl vaniljatahnaa tai 1 rkl vaniljasokeria
  • 1¼ dl sokeria
  • 4 munaa
  • 3 dl mustikoita

Ohjeet

Pohja

Lämmitä uuni 175 °C:seen. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (halk. 20 cm). Vuoraa myös vuoan reunat leivinpaperilla. Vuoraa vuoka ulkopuolelta huolellisesti foliolla. Ole tarkka, ettei vuokaan pääse vettä paiston aikana.

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos vuoan pohjalle.  

Täyte

Mittaa tuorejuusto kulhoon ja pehmitä sitä sekoittamalla hetki. Lisää creme fraiche ja sokeri sekä vanilja. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori tuorejuustoseokseen. Purista joukkoon myös sitruunan mehu. Sekoita tasaiseksi. Lisää munat yksitellen, sekoita taikina tasaiseksi aina ennen seuraavan munan lisäystä. Kääntele joukkoon 2 dl mustikoita (jos käytät pakastemustikoita, pyörittele ne 1 rkl perunajauhoa ja sekoita massaan jäisenä). Kaada täyte pohjan päälle. Ripottele pinnalle loput mustikat.

Aseta kakkuvuoka suurempaan uunivuokaan ja täytä vuoka kuumalla vedellä. Nosta vuoat varovasti uunin alatasolle ja paista kakkua 175 °C:ssa noin 55 minuuttia. Tarkkaile kypsyyttä paiston loppuvaiheessa, kakku saa tässä vaiheessa hytistä vielä keskiosasta reilusti. Sammuta uuni ja jätä kakku vielä 20 minuutiksi kypsymään jälkilämmöllä. Anna kakun jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä jääkaappiin vetäytymään muutamaksi tunniksi tai mieluiten seuraavaan päivään.

paistettu mustikkajuustokakku
paistettu mustikkajuustokakku

Yhteistyössä

saga logo

Kategoriat

Yleinen

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia