Pääsiäisen riisimuroherkku

Pääsiäisen riisimuroherkku

05. 04. 2017
Makea ja värikäs riisimuroherkku on erityisesti lasten mieleen. Siitä on helppo muovailla myös kevyitä koristeita kakkujen päälle.

Täällä mietitään jo kovaa vauhtia pääsiäsen menuta. Makeat alkaa olemaan jo aika hyvällä mallilla, mutta suolaisia en ole ehtinyt miettimään vielä lainkaan (jostain syystä se menee meillä aina näinpäin). Jälkiruokapöytää tulee koristamaan ainakin herkullinen porkkanakakku ja perinteinen persikkapiirakka. Jotain sitruunaista pitäisi kanssa pöytään saada, mutta se on vielä hieman mietinnässä. Lapsille ajattelin lisäksi tehdä näitä makeita ja luvattoman helposti valmistuvia riisimuropatukoita. Tein ensimmäisen satsin tänään, mutta siitä ei karkkipäivän jälkeen varmasti ole montaa jäljellä. Maistelinpa kahvin kanssa jo pari palaa ja tykkään kyllä itsekin tästä kovasti. Löysin prisman irtokarkkilaarista noita värikkäitä suklaarakeita, jotka maistuvat aivan ihanalle. Pelkästään en varmaan söisi, mutta riisimuroherkun seassa niistä tulee juuri sopivasti makua, kuoressa kun on jotain makeaa aromia.

Riisimuroherkku on siis riisimuroista ja vaahtokarkista valmistettava massa, joka painellaan tiiviisti vuokaan. Hetken jäähdyttyään massan voi leikata paloiksi ja nauttia suklaapatukoiden tapaan. Massa on myös hyvin muotoiltavissa, joten siitä tehdään paljon kakun koristeita. Sen hyvänä puolena on keveys, joten siitä voi valmistaa kookkaitakin koristeita kakun päälle. Nyt pääsiäiseksi massasta voisi muotoilla vaikka pääsiäismunia tai pieniä linnunpesiä, jotka täytetään suklaamunilla. Piparkakkumuotilla massasta voi leikata paloja, joten erilaiset pupu ja tipu muotit kannattaa kaivaa esiin. Muovailu sujuu lapsiltakin, kunhan vain odottaa että massa on jäähtynyt tarpeeksi, sulat vaahtokarkit kun ovat polttavan kuumia.

Riisimuroherkusta saisi myös hauskan yllätyksen noidille, jotka muuten kiertävät tänä sunnuntaina. Meilläkin taitaa sunnuntaipäivä vierähtää, kun käydään virpomassa mummeilla (täytynee itsellekin tehdä muutama oksa, jos vaikka oma äiti heltyisi). Lauatain vietän sen sijaan What’s cooking Helsinki -tapahtumassa teurastamolla. Pidän kokkausnäytöksen kello 13.20, joten tulkaa moikkaamaan ja katsomaan valmistuuko se 15 minuutin kakku oikeasti 15 minuutissa.

Riisimuroherkku

  • 125 g vaahtokarkkeja (valkoisia)
  • 2 rkl voita
  • 10 dl riisimuroja
  • 2 dl värikkäitä karkkeja

Voiteluun

  • öljyä (esim. rypsi)

Koristeluun

  • valkosuklaata

Vuoraa noin 25 x 25 cm:n kokoinen vuoka leivinpaperilla. Öljyä mikronkestävä kulho kevyesti neutraalin makuisella ruokaöljyllä (esim. rypsi tai auringonkukka).

Mittaa vaahtokarkit ja voi kulhoon ja kuumenna 15–30 sekunnin jaksoissa välillä sekoittaen, kunnes kaikki vaahtokarkit ovat sulaneet. Mittaa murot vaahtokarkkimassaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää suurin osa karkeista ja sekoita. Kaada taikina esivalmisteltuun vuokaan, nosta päälle pala leivinpaperia ja painele leivinpapereiden välissä tasaiseksi levyksi. Painele pinnalle vielä loput karkit koristeeksi. Anna massan kovettua kylmässä noin tunti ja leikkaa paloiksi. Koristele palat halutessasi sulatetulla suklaalla.


Jos pääsiäisen leivontaideat ovat hakusessa, kannattaa kurkata myös näitä
Pääsiäisen pupukakku
Kinderkakku
Täytetyt pääsiäismunat
Kinderpiirakka
Pienet sitruunamarenkipiirakat

 

Kategoriat

Makeiset Pääsiäinen

Kommentit(2)

  
  • Päikkä sanoo:

    Oi miten herkullisen näköisiä. Vielä pitää tovi odottaa, että pääsee kokeilemaan. Muutto juuri kesken joten leivontatarvikkeet ovvat pakattuina siellä sun täällä. Hieman ahdistava tilanne ☺ Löysin blogisi pari vkoa sitten Leivotaan -lehden myötä, ja palan halusta päästä kokeilemaan lähes kaikkia reseptejäsi!! Aivan ihania!! Ja kovasti odottelen, että saan Pikkusuolaista kirjan hyppysiini. Mukavaa kevään jatkoa! Palailen, kun saan leipomukset taas pyörimään. ☺

    • Liisa sanoo:

      Hei Päikkä! Ihana, että olet löytänyt blogiini ja mahtava kuulla, että reseptit pääsevät testiin. Kauhea kohtalo, ettei pääse tällä hetkellä leipomaan, vielä kun pääsiäinenkin on juuri ovella 😀 Mutta uudessa keittiössä onkin varmasti ihana päästä taas leipomaan. Leipomalla saa kotiin heti kutsuvan tuoksun ja kotiutuminen on helppoa. Eli sitten on varmasti taas monta syytä leipoa. Toivotan oikein onnistunutta muuttoa ja ihanaa kevään jatkoa sinullekin!

Samankaltaisia kirjoituksia