Mansikka-suklaakuppikakut

01. 05. 2014
Kesää odotellessa leivotaan vielä pakastemansikoista ja vaikka ne eivät tuoreille vedäkään vertoja niin toimivat varsinkin soseutettuna oikein hyvin ja tuovat kesän mieleen. Jottei ihan liian raikkaaksi mene, niin yhdistin ne tässä oikein mehevään suklaakuppikakkupohjaan. Mansikkamarenkikreemi on myös hyvin täyteläinen, joten se sopii ihanasti tuon suklaan kanssa. Kesällä näitä voikin sitten yhdistellä ihan vanilja tai sitruunapohjaan, mahdollisuuksia on ihan rajattomasti.

Kuppikakkujen ohje on alunperin löydetty call me cupcake-blogista ja kuorrutteen ohje löytyy kyseisestä blogista vadelma-blondie kuppikakkujen alta, vaihdoin vain vadelman mansikkaan.  Samaisella ohjeella tuli aiemmin tehtyä myös noita mustaherukka-suklaakuppikakkuja, mutta nämä olivat vielä jopa parempia. Näitähän voisi koristella vaikka miten, esimerkiksi tuoreet mansikat sopisivat aivan ihanasti tuomaan vielä lisäväriä ja makua. Pian saakin jo kotimaisiakin mansikoita, enää muutama viikko, jee.

mansikka-suklaakuppikakut_lisakuva

Kategoriat

Kuppikakut

Kommentit(1)

  • Taru sanoo:

    Minäkin ostin juuri noita pahvisia muffinssikuppeja, neljää erilaista! Katsotaan koska jaksan niihin mitään leipoa, mutta ihania ovat.
    Nuo näyttävät todella syötävän hyviltä 🙂

Samankaltaisia kirjoituksia