Laskiaispullasesonki on selvästi jo täällä, ainakin jos instagramin perusteella voi päätelmiä tehdä. Virallisestihan laskiaista vietetään tänä vuonna vasta helmi-maaliskuun vaihteessa, laskiaistiistaita 27.2 ja laskiaissunnuntaita vasta 1.3. Koskaan ei kuitenkaan mielestäni ole liian aikaista laskiaispullalle, oikeastaan näitä söisi oikein mielellään ympärivuotisestikin.
Perinteisesti laskiaisen kysytyin kysymys on hillolla vai mantelimassalla, mutta viime vuosina täytteet ovat saaneet aivan uutta twistiä ja laskiaisen herkkupulliin laitetaan täytteitä nutellasta erilaisiin mousseihin. Viime vuonna tuli itsekin tehtyä mm. näitä aivan järjettömän hyviä nougat-laskiaispullia. Pidän muutenkin enemmän näistä vaihtoehtoisista täytteistä, mutta jos perinteisen hillon ja mantelin väliltä täytyy valita, niin valitsen sen mantelin. Laskiaispulliin kannattaa valita hyvälaatuinen mantelimassa, jossa mantelia on reilusti. Aprikoosinkiviä sisältävä mantelimassa ei ole läheskään yhtä täyteläistä ja herkullista kuin aito, lyypekkiläinen marsipaani. Esimerkiksi tämä Dr.Oetkerin mantelimassa on aivan ihanaa ja itse käytän yleensä sitä. Mantelimassan voi tehdä myös itse ja silloin se on toki varmasti parasta. Silloin saa myös koostumusta säädeltyä ja voit tehdä suoraan ihanan tahnamaisen mantelimassan.
Tällä kertaa halusin pullien mantelitäytteeseen vaihtelua ja kokeilin ranskalaisessa leivonnassa paljon käytettyä praliinitahnaa. Täytyy sanoa, että tämä nosti pullat aivan uudelle tasolle. Praliinitahna tehdään paahdetuista manteleista ja karamelisoidusta sokerista ja se on todella herkullisen paahtuneen makuista. Maku on jotenkin hienostunut, ei liian makea, vaan enemmänkin herkullisen pähkinäinen. Praliinitahnan teko ei sinällään ole vaikeaa, varo vain polttamasta sokeria. Jauhamiseen on hyvä olla tehokas kone, mutta lisäämällä hieman öljyä, saat tahnan pyörimään helpommin. Valitse neutraalin makuinen öljy, kuten rypsiöljy (ei kylmäpuristettu).


Laskiaispulla praliinitahnalla
12 annosta / yli 60 min / keskitaso
Ainesosat
Pullataikina
- 2½ dl maitoa (tai vettä)
- ¾ dl sokeria
- 1 pss kuivahiivaa
- 2 tl kardemummaa
- ¼ tl suolaa
- noin 6 dl vehnäjauhoja
- 75 g voita
- mantelilastuja
- voiteluun kananmuna
Praliinitahna
- 100 g (kuorellisia) manteleita
- 100 g sokeria
- (1–2 tl rypsiöljyä)
Täyte
- 4 dl kuohukermaa
- 2 tl vaniljasokeria
- praliinitahnaa
Ohjeet
Pullataikina
Lämmitä maito 37 ℃:seen. Lisää joukkoon hiiva, sokeri, kardemumma ja suola. Lisää vehnäjauhot ja vaivaa taikinaa, kunnes se alkaa muuttua kimmoisaksi. Vaivaa joukkoon pehmeä voi ja jatka vaivaamista vielä muutama minuutti. Peitä taikinakulho kelmulla ja anna kohota noin 40 minuuttia.
Jaa taikina 12 osaan ja pyörittele osat pyöreiksi pulliksi. Nosta pullat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja kohota liinan alla 30–40 minuuttia.
Kuumenna uuni 200 ℃:seen. Voitele kohonneet pullat kananmunalla ja ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista pullia noin 15 minuuttia tai kunnes ne saavat kauniin värin.
Praliinitahna
Paahda manteleita kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes ne saavat vähän väriä. Lisää sokeri pannulle ja anna sulaa keskilämmöllä. Jatka kuumentamista, kunnes sokeri saa meripihkamaisen, ruskean värin (tarkkaile koko ajan, sillä tässä vaiheessa sokeri palaa äkisti). Kaada kuuma praliini leivinpaperin päälle ja anna jähmettyä kovaksi.
Pilko praliini tehosekoittimeen ja jauha hienoksi. Jatka jauhamista pari minuuttia, jolloin siitä alkaa muodostua tahnaa. Sekoita tarvittaessa välillä reunoja myöten ja jatka sekoittamista, kunnes saat tasaisen ja pehmeän tahnan. Jos tahna ei ala muodostua, lisää 1–2 tl öljyä ja jatka sekoittamista.
Pullien täyttäminen
Vaahdota kerma vaniljasokerin kanssa. Halkaise pullat ja täytä praliinitahnalla ja kermavaahdolla.







Vastaa