Lakritsibrownie

Lakritsibrownie

04. 12. 2017
Miedosti lakritsilta maistuva browniepohja viimeistellään paksulla kerroksella lakritsikinuskia. Kultakoristein tuunatulla browniella kelpaa juhlistaa vaikka itsenäisyyspäivää.

Tämä on resepti, jota olen suunnitellut toteuttavani jo pidempään. Tein aiemmin version, jossa käytin lakritsilla maustettua mokkapalapohjaa, mutta jotenkin mokkapalojen koostumus ja pohjan ilmavuus ei mielestäni käynyt yhteen tuon kinuskikuorrutteen kanssa. Kinuski jäi silloin myös hieman liian löysäksi, joten piirakkaa oli hieman hankala leikata (ja syödä) siististi. Pidin kuitenkin makuyhdistelmästä siinä määrin, että jätin ajatuksen hautumaan ja päätin kehitellä reseptiä jatkossa paremmaksi.

Koska lakritsi on yksi lempiraaka-aineistani, olisi ollut naurettavaa jättää se browniehaasteen ulkopuolelle, suklaa ja lakritsi kun vielä käyvät niin loistavasti yhteen. Niinpä päätinkin testata tuota kinuskikuorrutetta ja lakritsaista pohjaa uudelleen. Mokkapalaa tiiviimpi browniepohja toimikin loistavasti tuon kinuskin kanssa. Keitin myös kinuskia huomattavasti pidempään (noin 10–15 minuuttia), jolloin siitä tuli hyvin levittäytyvä ja leikkaantuva. Kinuskille kannattaakin tehdä perinteinen pisaratesti, eli kun huomaat kinuskin paksuuntuvan hieman, pudota pisara kinuskia kylmään vesilasilliseen. Jos pisara putoaa siististi lasin pohjalle, kinuski on valmista. Leikkaamista voit helpottaa vielä lämmittämällä veistä hieman kuumassa vedessä ja pyyhkimällä sen kuivaksi ennen leikkamista.

Lakritsibrownie

15 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 100 g tummaa suklaata
  • 100 g voita
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl muscovadosokeria
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl luontaista vaniljasokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ¼ tl suolaa
  • 1 rk lakritsijauhetta

Kuorrute

  • 2 dl kuohukermaa
  • 200 g lakritsifudgea (esim. Alku)

Ohjeet

Pohja

Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka (noin 20 x 30 cm) leivinpaperilla. Kuumenna uuni 175 °C:seen.

Sulata voi ja suklaa. Vatkaa kananmunat ja sokerit kevyesti vaahdoksi. Sekoita joukkoon suklaa-voiseos. Sekoita leivinjauhe, suola ja lakritsijauhe vehnäjauhoihin ja kääntele taikinaan. Kaada taikina esivalmisteltuun vuokaan.

Paista 20–25 minuuttia tai kunnes brownien reunat ovat paistuneet, mutta keskusta on vielä hieman taikinaista. Anna brownien jäähtyä kunnolla ennen kuorrutteen valmistusta.

Kuorrute

Mittaa kerma ja lakritsit paksupohjaiseen (mieluiten teflon) kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä kunnes lakritsi sulaa. Keitä seosta kunnes se paksunee selvästi. Kuorrute on valmista kun kylmään vesilasiin pudotettu pisara muodostaa siistin pallon lasin pohjalle. Anna kuorrutteen jäähtyä hetki ja kaada sitten jäähtyneen pohjan päälle. Anna kuorrutteen asettua kylmässä vähintään 4 tuntia. Koristele halaumallasi tavalla.

Kategoriat

Jälkiruoat Piirakat

Avainsanat

brownie lakritsi

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia