Kuitupitoiset patongit

Kuitupitoiset patongit

14. 06. 2011
Minulla on nyt muutaman viime viikon ajan ollut niin suunnaton innostus leipomiseen, että olen jaksanut leipoa leivätkin suurimmaksi osaksi itse. Loppujen lopuksi vaiva on aika pieni, kun leipomiseen saa hyvän tuntuman, eikä kotona leivottua tuoretta leipää voita mikään. Taikinoita on helppo muokata sen mukaan mitä kaapista löytyy, erilaiset siemenet ja hiutaleet tuovat kuitua leipiin ja tähteeksi jääneet puurot ja perunamuussit mehevöittävät taikinoita upeasti. Kokeilemalla eri mausteita ja esimerkiksi kuivahedelmiä, leipiin saa mukavaa vaihtelua.

Tässä muutama vinkki, joita olen pitänyt toimivana:

1. Vaivaa taikina kunnolla. Kun taikinassa on hyvä sitko se irtoaa sekä kulhosta, että käsistä.

2. Anna taikinan kohota kunnolla ennen leipomista. Jos olet kiireinen kohota taikina esimerkiksi lämpimässä vesihauteessa.

3. Voitele leivät vedellä tai maidolla niin saat rapeamman kuoren. Rapeutumista edistää myös jos laitat uuniin vesiastian lämmityksen ajaksi, ota se kuitenkin pois paistettaessa (En tiedä erosiko suuresti, mutta kannattaa kokeilla).

4. Sokeri taikinassa auttaa hiivaa toimimaan ja lisää siten kuohkeutta. Kokeile tavallisen sokerin sijasta välillä hunajaa tai siirappia.

5. Rasva pidentää säilymisaikaa, joten loraus öljyä tai sulatettua voita ei ole pahitteeksi.

Tänään pitäydyin itse aika perusleivässä, tässä ohje hieman kuitupitoisempiin patonkeihin.

 

Patongit (2 suurta)

5 dl vettä

1 rkl hunajaa

1/2 tl suolaa

1 dl kauraleseitä

1/2 dl pellavansiemeniä

1/2 dl seesaminsiemeniä

1 ps kuivahiivaa

~7 dl vehnäjauhoja

1/2 dl öljyä

Sekoita reilusti lämpimään veteen hunaja, suola, leseet ja siemenet. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja alusta taikinan joukkoon. Lisää loput jauhot vähitellen. Lisää lopuksi öljy ja vaivaa taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista ja käsistä. Kohota taikinaa vähintään 30 min.

Jaa taikina kahtia ja leivo puoliskot patongeiksi.Kohota vielä pellillä ja paista 225* noin 15-20 minuuttia

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia