Sunnuntaina vietettiin virallista korvapuustipäivää. Päivä jäi minulta kokonaan huomaamatta, sillä meillä oli talo täynnä vauhtia ja vilinää. Täällä nimittäin juhlittiin pojan 6-vuotis kaverisynttäreitä (niistä juttua myöhemmin, kakkua voit käydä jo kurkkaamassa instagramin puolella). Illalla sitten istahdin sohvalle selailemaan instagramia ja eikä jäänyt epäselväksi, että oli korvapuustipäivä mennyt ihan ohi suun. Toinen toistaan herkullisempia kuvia täytti heti puhelimen ruudun ja tuntui kuin vastaleivotun pullan tuoksu olisi leimahtanut olohuoneeseen. Kateellisena selailin kuvia vaikka vatsa olikin täynnä kakkua.
Pullat jäivät siis tällä kertaa leipomatta, mutta heti alkuviikosta pullantuoksuiset ajatukset palasivat. Halusin kuitenkin tehdä jotain muuta, kuin tavallista korvapuustia ja pähkäilin uusia pullaideoita. Sitten iski ajatus, jos pulla ei olisikaan pullaa. Viime vuosien trendinähän on ollut kehitellä leivonnaisia uuteen muotoon. On kakkutikkareita, keksipirtelöitä, juustokakku-kuppikakkuja ja brownie-cookieta. Nämä yhdistelmät ovat ihan mahtavia ja on kiva kokeilla lapsuuden lempiherkkuja uudessa muodossa.
Pullakin on jo taipunut vaikka mihin ja olen ollut todella innoissani sen kokemasta muodonmuutoksesta. Vaikka korvapuusti on aivan ihanaa, on ollut mahtava kokeilla, miten peruspulla taipuu tuuteiksi, nyhtöpullaksi, kakuksi tai piirakaksi. Erilaisten muunnosten avulla pullasta on taas tullut trendiherkku. Näihin ajatuksiin tukeutuen lähdin miettimään pullaa kokonaan uudesta näkökulmasta.
Maanantai-iltana nukkumaan mennessä aloin pyörittelemään mielessäni pullanmakuista cookieta. Ajatukset jalostuivat kierteiseen muotoon ja kaneliseen täytteeseen ja heti tiistai aamuna oli pakko päästä testaamaan ideaa käytännössä. Jännityksellä odotin, miten keksitaikinan rullaaminen onnistuu ja miten täyte pitää muotonsa paistettaessa. Pakastan usein cookietaikinaa ja tiesin, että se irtoaa leivinpaperista helposti hieman kohmeisena. Niinpä pakastin taikinaa hetken ennen rullaamista ja se toimikin loistavasti. Kylminä keksit pitivät myös muotonsa hyvin, pientä cookielle ominaista leviämistä tietysti pitääkin olla.


Testasin keksejä erilaisilla paistoajoilla ja tulin siihen tulokseen, että keksit ovat parhaimmillaan vielä vaaleina, kun ne ovat paistuneet noin 10 minuuttia. Silloin keskusta on sopivan mehevä ja täytekin pysyy paremmin keksin sisällä. En yleensä välitä cookiesta lämpiminä, mutta nämä maistuivat heti uunista tulleinakin. Ja maku on todella korvapuustimainen. Myös yön yli purkissa säilytet keksit ovat juuri sopivan pehmeitä keskeltä ja rapeita reunoilta.
Korvapuusticookiet
24 annosta / 30 – 60 min / haastava
Ainesosat
Pohja
- 125 g voita
- 1½ dl sokeria
- 1 rkl luontaista vaniljasokeria
- 1 tl kardemummaa
- 1 muna
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- hyppyseliinen suolaa
Täyte
- 100 g voita
- 1 dl sokeria
- 1 rkl kanelia
- 2 rkl vehnäjauhoja
- raesokeria
Ohjeet
pohja
Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja mausteet vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi (5-10 minuuttia). Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola yhteen ja lisää taikinaan. Kaada taikina leivinpaperin päälle ja painele ohueksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Laita pakastimeen täytteen valmistuksen ajaksi.
Täyte
Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja kaneli kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Levitä täyte hieman jähmettyneen keksitaikinan päälle. Jätä pari senttiä tyhjää toisen pitkän sivun reunaan, jottei täyte pursu ulos rullattaessa.
Rullaa varovasti ja mahdollisimman tiukasti leivinpaperia apuna käyttäen. Kääri rulla tiukasti leivinpaperiin ja pakasta vielä noin 15 minuuttia. Voit myös tehdä taikinan pakkaseen ja paistaa vain haluamasi määrän kerralla. Leikkaa rulla 1 cm:n paksuisiksi siivuiksi ja asettele siivut leivinpaperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle raesokeria. Paista keksejä 175 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.


Huom! Jos keksit leviävät uunissa, vika on todennäköisesti joku näistä:
1. Voita ja sokeria ei vaahdotettu tarpeeksi. Voin on oltava huoneenlämpöistä, sillä kylmä voi ei vaahtoudu. Voit halutessasi helpottaa vaahtoutumista käyttämällä erikoishienoa (siro)sokeria, mutta tavallinen hienosokerikin käy hyvin. Vaahdon tulee kuitenkin olla vaaleaa ja kuohkeaa.
2. Siivut on leikattu liian paksuksi. Paksut siivut leviävät reilummin, joten keksit kannattaa pitää 1 cm:n paksuisina.
3. Uunin lämpötila on liian kuuma.
4. Keksit on laitettu kuumalle pellille. Aloita paistaminen kylmällä pellillä, jotta paistuminen on tasaisempaa.
5. Taikinarulla on jäänyt liian löysäksi. Rullaa taikina mahdollisimman tiukasti ja kääri vielä leivinpaperi napakasti valmiin rullan ympärille.
Kokeilitko reseptiä? Tägää instagramissa #korvapuusticookie #makeaa @liisawesterberg









Vastaa