Pääsiäiskakku kranssilla

Pääsiäiskakku kranssilla

Porkkanakakku kuuluu pääsiäiseen. Tämä kakku on juhlapöydän näyttävä keskipiste, vaikka koristelukin syntyykin todella helposti.

Pääsiäisenä herkutellaan perinteisesti porkkanakakulla. Tällä kertaa päätin kokeilla kakun tekemistä gluteenittomiin jauhoihin, koska niitä sattui olemaan kotona. Voit kuitenkin hyvin korvata ohjeen gluteenittomat jauhot tavallisilla vehnäjauhoilla, jos et kaipaa gluteenittomia leivonnaisia. 

Törmäsin kaupassa tuohon kotimaista sarjan gluteenittomaan jauhoseokseen, se kun oli tehty kaurasta eikä sisältänyt suurta lisäainemäärää. Gluteenittomat jauhot sisältävät usein hätkähdyttävän määrän kaikkea muutakin kuin viljaa, mikä tietysti saattaa olla välttämätöntä täydellisen rakenteen saavuttamiseksi. Kotimaista jauhoissa ei kuitenkaan ollut kuin kauraa ja perunajauhoa, joten pitihän sitä kokeilla. Koska jauhoihin ei ollut lisätty mitään sitovaa ainesosaa, pohjasta tuli luonnollisesti todella mureneva. Ihan samanlaiseen korkeuteenkaan en päässyt gluteenittomalla jauhoilla, kuin tavallisilla, joten kakusta tuli hieman matalampi. Yleensä leikkaan paistetut pohjat kahteen osaan, mutta tällä kertaa en uskaltanut edes yrittää.

Murenemisesta huolimatta pohjat olivat kuitenkin meheviä ja ne maistuivat herkulliselle. Runsas määrä tuorejuustokuorrutetta sitoi myös hyvin ja kakku leikkaantuikin oikein onnistuneesti.

Kakku sai viimeistelykseen Wiltonilta bongaamani koristeluidean. En vain voinut vastustaa tuota suloista instagramissa ja pinterestissäkin pyörinyttä koristelua. Jotenkin kevät saa kovin hempeälle tuulelle ja leipominenkin saa vähän ylisuloisia piirteitä. Pastellivärit, suloiset kukat ja strösselit valtaavat selvästi tilaa seuraavien viikkojen leivontakalenterista, joten lähiviikkoina nähdään varmasti lisää söpöjä kevätjuttuja.

Pääsiäiskakku kranssilla

10 annosta / yli 60 min / keskitaso

Ainesosat

Pohja

  • 2 munaa
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl luontaista vaniljasokeria
  • 1 dl öljyä (esim. rypsi)
  • 2½ dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl soodaa
  • 2 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa
  • ½ tl suolaa
  • 50 g mantelirouhetta
  • 3 dl porkkanaraastetta

Täyte ja kuorrute

  • 150 g voita
  • 2½ dl tomusokeria
  • 1 luomusitruuna
  • 350 g tuorejuustoa
  • elintarvikevärejä
  • pieniä suklaamunia

Ohjeet

Kuumenna uuni 175 °C:seen. Pingota leivinpaperi kahteen irtopohjavuokaan (halk. 15 cm). Vuoraa myös vuokien reunat leivinpaperilla.

Vaahdota munat ja sokeri erittäin kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita öljy munavaahtoon. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda ja mausteet. Kääntele jauhoseos munavaahtoon. Lisää viimeisenä porkkanaraaste. Jaa taikina vuokiin ja paista 30–40 minuuttia tai kunnes kakkuun painettuun puutikkuun ei tartu enää taikinaa. Jäähdytä pohjat kuvun alla, jotta ne säilyttävät mehevyytensä.

Valmista seuraavaksi täyte ja kuorrute. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori ohuelti voivaahtoon. Kääntele joukkoon tuorejuusto, älä vatkaa ettei seos juoksetu. Ota täytteestä noin 1½ dl sivuun ja jaa se edelleen kolmeen osaan. Värjää osat vihreällä oranssilla ja punaisella. Laita kuorrutteet pursotinpussiin siten, että värit ovat raitoina pussissa, vaihtoehtoisesti voit myös pursottaa värit erikseen.

Aseta ensimmäinen pohja tarjoiluvadille. Levitä värjäämätöntä täytettä pohjan päälle. Nosta päälle toinen pohja ja kuorruta kakku ohuelti. Laita kakku hetkeksi kylmään ja kuorruta hieman kovettuneena paksummin. Pursota värjättyjä kuorrutteita seppeleen muotoon kakun päälle. Viimeistele pienillä suklaamunilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 vastausta artikkeliin “Pääsiäiskakku kranssilla”

  1. Saaga

    Näyttääpä hyvältä pitää lähteä heti ostamaan ainEKset

    1. Mahtavaa Saaga, toivottavasti kakku maistuu!

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Kinderpiirakka Kinderpiirakka

    Kinderpiirakka

    Pääsiäinen kolkuttelee ovelle ja ajatukset pyörivät ainakin kauppareissuilla jatkuvasti suklaassa. Pääsiäisen suosikkiherkku on tietysti (mignonin jälkeen) Kinder-munat, jotka ovat toimineet tämänkin piirakan esikuvana.

  • Pääsiäisen mokka-suklaakakku Pääsiäisen mokka-suklaakakku

    Pääsiäisen mokka-suklaakakku

    Pääsiäisen mokkasuklaakakku on näyttävä sekä päältä että sisältä. Kolmiväriset pohjat ja näyttävä suklaakoristelu syntyvät yllättävän helposti.

  • Pienet sitruuna-marenkitartaletit Pienet sitruuna-marenkitartaletit

    Pienet sitruuna-marenkitartaletit

    Kirpeä sitruuna ja makea marenki ovat täydellinen yhdistelmä. Perinteinen sitruuna-marenkipiiras taipuu myös pienten tartalettien muotoon.