Tein piiraan noin 20×30 cm:n kokoiseen vuokaan, tuplaamalla ohjeen saat uunipellille sopivan määrän. Tein pohjaksi taikinan, jota olen miettinyt suklaista täytekakkua varten. Sain siis testauksen hoidettua samalla ja hyvin toimi. Päällisen ohjeen otin suoraan ihanasta Tarun taikakakut- blogista, puolitin sen vain tähän määrään sopivaksi.


Kinderpiirakka
15 annosta / 30 – 60 min / keskitaso
Ainesosat
Pohja
- 100 g voita
- 3 munaa
- 2½ dl sokeria
- 2 dl vehnäjauhoja
- ½ dl kaakaojauhetta
Kuorrute
- 75 g voita
- 2½ dl tomusokeria
- ½ tl vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
- 1 kananmunan keltuainen
- 150 g maitosuklaata
- 50 g valkosuklaata
Ohjeet
Pohja
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vuoraa noin 20 x 30 cm uunivuoka leivinpaperilla. Sulata voi ja jätä odottamaan. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele muna-sokerivaahtoon varovasti sulatettu voi ja siivilöidyt vehnäjauhot sekä kaakaojauhe. Paista noin 25 minuuttia. Valmista pohjan jäähtyessä kuorrute.
Kuorrute
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vanilja ja keltuainen ja vatkaa tasaiseksi. Levitä kreemi pohjan päälle ja laita hetkeksi kylmään. Sulata suklaat omissa kulhoissaan ja anna jäähtyä hetki.
Laita valkosuklaa pursotinpussiin. Levitä maitosuklaa voikreemin päälle. Älä silottele suklaata liikaa, jottei se sekoitu voikreemin kanssa. Pursota valkosuklaalla ohuet raidat piirakan poikki tasaisin välein. Vedä hammastikulla viivojen poikki, jotta saat marmoroidun pinnan. Napauta peltiä pari kertaa pöytää vasten, jotta hammastikun jäljet tasoittuvat ja saat kauniin sielän pinnan. Anna suklaan jähmettyä kylmässä. Piiraan leikkaaminen on helpointa hieman lämmitetyllä veitsellä.







Vastaa